Ja nautin joka hetken jälkeen lisää elämästä

Hei vaan kaikki murmelit siellä ruudun toisella puolella.
Taas on kerennyt vierähtää aimo tovi siitä, kun edellisen kerran turisin tänne jotain ja sinä  aikana on tapahtunutkin vaikka ja mitä. Lakkiaiset, melkein kaks työviikkoa, Kivenlahti Rock ja mitä muita näitä nyt tässä onkaan ollut...

 Mulla on ihan parhaita partiokavereita. Tää oli ilmestyny lakkiasia edeltävänä yönä meijän oven eteen, naapurin ulkovaraston seinään. Nauratti aika paljon...;)

Itse lakkiaisista mulla ei oikeen oo mitään erikoista sanottavaa, ainakaa enään. En mokaillu portaissa, muistin miten lavalla piti toimia ja kaikki meni muutenki hyvin. Sarinan ja Tiian musiikkiesityksen aikana meinasin tirauttaa pari pikku kyyneltä, kun oli muka niin koskettavaa, mutta onnistuin huulta puremalla estämään senkin. Koska minähän en kevätjuhlissa itke, en edes vaikka kyseessä olisi oman lukion päätös!

Illalla käytiin vielä koulukaverieden kanssa ahtamassa jo ennestään täpötäysiin massuihimme lisää ruokaa ja nauttimassa toistemme seurasta Amarillossa.

 Musta ei ollu meidän kamerassa varmaan yhtäkään oikeasti hyvää kuvaa itse lauantailta, joten kaikki edes jotenkin hyvät poseerauskuvat, kuten tämä tässä, on otettu sunnuntaina. Mutta hys, ei se mitään.

Maanataina olikin jo sitten ihan eri ääni kellossa. Lievästi kaoottisen aamun jälkeen löysimme itsemme kuitenkin ensin Espoon keskuksesta hakemasta yhtä kyytiä tarvitsevaa lasta ja sen jälkeen matkalta Vihtiin Palajärven leirikeskukseen. Parin pikaisen paikanpäältä soitetun, loppujenlopuksi täysin turhan paniikkipuhelun ja lasten saapumisen jälkeen päästiin aloittamaan tän kesän eka keppihevosleiri.
Oli ihan kivaa, jälleen kerran parhaita työkavereita ja tosi huonoa insideläppää. Kuunneltiin Robinin Kesärenkaat ja Kashmirin Vadelmavene ehkä noin tuhat kertaa liikaa ja onnistuttiin vääntää niihin ihan omat sanatkin. Täysin kommelluksittakaan ei kuitenkaan selvitty, siitä huolehtivat yhden lapsen yöllinen oksu, jonka minä siivosin, kun kukaan muu ohjaaja ei herännyt mökin ovella kolisteleviin lapsiin, sekä "kynä"-epidemia, joka loppujen lopuksi kirvoitti ohjaajista ne kaikista huonoimmat vitsit.

Lauantaina lähdin nauttimaan kesästä ja tyhjentämään päätäni viikon työasioista Sanna-Marin kanssa Kivenlahti Rockiin. Sää suosi ja tunnelmakin oli oikein oiva. Santa Cruzin keikka oli ehkä viihdyttävin ikinä, vaikken mä niiden biisejä tiedäkään, koska välillä oli kitaristi yleisössä, laulaja kiivenneenä lavan sivutolppaan ja vaikka mitä muuta.
Haloo Helsingin keikkaa seurattiin tokasta rivistä ja herranjestas sitä menoa. Huudettiin ja laulettiin taas niin paljon, että hetken aikaa keikan jälkeen mietin, riittääkö mulla ääntä enää ollenkaan sille ehkä eniten odotetulle Sonatan keikalle. Riitti, vaikka toisaalta settilista oli äänestetty sellaiseksi, että näin "myöhäisheränneenä" fanina en edes osannut suurimman osan biiseistä lyriikoita, vaikka kaikki tuttuja muuten olivatkin. Paid in fullin, Replican ja Fullmoonin biletin kuitenki ihan täysii. Oisin silti halunnu kuulla Cloud Factoryn, Half a marathon manin ja Losing my insanityn, jonka sanat osasin ulkoa jo monta vuotta ennen kuin koko bändi teki siitä versionsa... Sonatan keikan ajaksi muuten päädyttiin myös mystisesti eturiviin, vaikka alunperin oltiin kelattu ettei haluta sinne litistymään.

 Illalla kotiin bussipysäkiltä kävellessä oli edelleen ihan sikanättiä, ja mukavasti vietetty päivä takana. Nauratti ääneen, kun katselin pinkillä iltataivaalla lenteleviä pääskysiä.

Huomenna tokan työviikon viimenen päivä, ja sit viikonlopuks Perttulaan, Anna mukana. Jos ei satais koko aika, niin voitas mennä metsään kuvailemaan.

Nyt se on moi,

Rimppa