Katu kutsuu, tänään me lähetään ja jos varoo vaan ei tunne mitään

Lokakuu tuli ja toi samalla kertarysäyksellä näköjään melkein talvenkin.

Aamut on nyt alkanu jo pari päivää kouluun pääsyn jälkeen intensiivisellä patterinhalailulla, kun on sormet ja varpaat on ehtineet muuttua pakasteiksi jo matkalla bussilta kouluun ja teen kulutus on taas kasvanut pykälällä.
Lokakuu toi tullessaan myös ei-niin-ihanat  8.45 aamut.
Onneks ne on ollu nättejä, ois hirmu ikävä ei sillä et nyt jo ei olis seistä aamulla ennen kahdeksaa bussipysäkillä räntäsateessa...
Ja onneks on kavereita, aamuisia halipiirejä ja huomattavan huonoa läppää lämmittämässä tunnelmaa.

Viikko sitten oltiin mummin ja äidin kanssa nauttimassa sivistyneesti hyvästä livemusiikista, eli Jarkko Aholan sulosoinnuista Savoy-teatterissa.
Tämä siis mummin synttärilahjana, kova kyseisen herrasmiehen fani kun on (vaikkei se tosin ehkä arvostakaan sitä aivan samaa osaa herran tuotannosta niin paljoa kuin allekirjoittanut...)
Mutta juu, mahtavaa oli jälleen kerran, parasta olivat Queen-coverit ja se Teräsbetonimedley, joka teki mut kovin onnelliseks (Teräksen taakka, Orjatar, Metallisydän, Missä miehet ratsastaa & Taivas lyö tulta)

Tiistaina Malminkartanon jätemäellä oli valotempaus, jonne mentiin mummin kanssa ihmettelemään. Uudelleen toteutin myös viime talvista valojenkuvailuprojektiani, paljon paremmalla tuloksella kuin tammikuussa.

Oon kuunnellu syksyn aikana ihan liikaaa Robinia.

Rimbu