This is what you want, this is what you get

No juuh, kesäbloggailu on taas vähän jäänyt.

Tässä postauksessa kuitenkin ehkä se kesän tärkein sisältö, luvassa siis festaripostaus.
Pahoittelut myös taas hyvin pitkästä ja tekstipitoisesta postauksesta, lähti vähän mopo käsistä...

Tänä kesänä kävin jopa kaksilla festareilla, kesäkuun alussa Vehkalan Rock Festissa ja muutama viikko myöhemmin hiukan perinteisemmässä Tuskassa. Useammillekin olisin voinut mennä, mutta aikataulut (ja raheet ja lipputilanteet) olivat hiukan haasteelliset.

Rock Fest-perjantaina kävin ensin aamupäivällä pääsykokeessa, jonka jälkeen hieroin naurettavan edullisia lippukauppoja Myyrmannissa, koska lippukaupan lippujen hinnat oli nousseet pöyristyttäviin summiin ja katsoin paremmaksi ostaa pilettini Huuto.netistä.
Iltapäivällä suuntasin Vehkalaan, jossa oli suorastaan absurdin paljon ihmisiä, kerrankin. Sniikkasin melko laittomasti keskelle sitä jonoa ja ehdin sisään festarialueelle juuri sopivasti katsomaan Brother Firetribea.
Sen jälkeen vuorossa olivat Viikate (joka jäi kyllä hiukan vähemmälle huomiolle kun keskityin bongailemaan tuttuja keikkanaamoja...) ja Kotiteollisuus, jonka jälkeen seurasi kavereiden metsästystä ja Turmion Kätilöt, jossa toimin lähinnä laukkunaulakkona koko muun seurueen reuhatessa siinä pitissä. Sit suunnattiinkin jo päälavalle tunkemaan itseämme Rammsteinin yleisöön edes jotenkin kelvollisille paikoille. Lopulta ei oikeastaan nähty edes mitä siellä lavalla tapahtu, mut pyrot oli hienot ja bileet ihan kivat.

Lauantaina lähestyin festarialuetta polkupyörän kanssa ja hyvin paljon tyhjemmälle festarialueelle pääsi jopa kävelemään suoraan ilman minkäänlaista jonotusta. Meno oli muutenkin jotenkin rennompi. Katsottiin Santa Cruz telttalavalla eturivistä, oli ihan yhtä viihdyttävä kuin kolme vuotta sitten. Sit tsiigattiin Michael Monroe, joka ei kyllä todellakaana ollut hetkeäkään paikallaaan ja sen lavahenkilökunta oli ihan pulassa koko ajan sen mikkijohdon kanssa. Sen jälkeen lähdettiin hyödyntämään premium-rannekkeitamme ja käymään kaupassa. Illalla vuorossa oli vielä Stam1na ja Evanescense.

Evanescencen Amy Lee ihmetteli valoisaa yötä ja olin aika hiton ylpeä pohjoisen luonnon kummallisuuksista.

Tuska-viikonloppu alkoi jo torstaina rannekkeen vaihdolla ja On the Rocksin Kesäklubilla, jonne päätettiin mennä Sanna-Marin kanssa nauttimaan kerrankin aurinkoisesta kesäiltapäivästä.
Tiedettiin että meidän (tai ainakin mun) suosikkikitaristi, aina yhtä ihana Ben, on siellä soittamassa levyjä. Mikäpä siinä sitten, vaihdettiin kuulumisia ja kuunneltiin hyvää musaa ja vähän stalkkailtiin sitä Beniä.
Muutama tunti (ja lonkero) myöhemmin oltiin jo lähdössä, mutta sit äiti laittoi mulle viestiä että on vanhojen työkavereidensa kanssa viereisellä terdellä, joten sanoin Sanna-Marille heipat ja kurvasin takaisin.

Ja sitten alkoikin tapahtua, enkä oikein itekään enää tiiä, mutta lopulta päädyin sinne Benin kainaloon ottamaan yhteiskuvaa, itkemään sille sitä kuinka oon vieläkin vähän surullinen siitä että ne lopetti Amoralin kanssa ja kehumaan sen Alcyona Sky -projektia. Yritin myös udella sen uudesta vielä toistaiseksi julkistamattomasta bändistä yksityiskohtia, mutta eihän se mokoma mitään tietenkään kertonut. Selvisi myös että oltiin menossa sinne Tuskaan samoiksi päiviksi ja sain vähän pahaa silmää, kun sanoin etten ollut tulossa katsomaan Guns 'n' Rosesia... ;)

Arvatenkin tän jälkeen fangirling level oli koko illan varmaa jotai 200/100, illalla kuuntelin Beneathia täysillä ja olin ihan onnellisuussekava (myös ehkä vähän humalassa) ja se virne kesti helposti seuraavaan päivään.

Perjantaina myöhästyin tyylikkäästi puolen setin verran siitä Brother Firetribestä, koska en vaan osannut lähteä kotoa ajoissa. Onneks olin nähny ne jo siellä Rock Festissa, muuten ois varmaan harmittanut enemmänkin. Sit katselin Anneke Van Giersbergen's Vuuria ja sen jälkeen siirryin venailemaan Wintersunia. Siitä itse keikasta ei sitten olekaan ihan hirveästi muistikuvia, kun sattumalta osuin hiukan erikoisempaan keikkaseuraan (tai ainakin melkein).
Kävelin yleisöön, pysähdyin hyvään kohtaan ja sit katse osui viereisen jäbän kenkiin, jotka näytti jotenkin vähän liian tutuilta. No, katsetta nostamallahan sitten selvisi kenen viereen olin asettunut, siinähän pönotti se sama kitarasankari, jonka kanssa olin edellisenä iltana jutustellut. Huhuhhhuuhhh.
Nauratti melkoisesti kun oltiin heitetty jotain "Ehkä nähdään Tuskassa--" -juttua. En sitten oo varma huomattiinko mua, enkä ikinä ehtinyt toteuttaa suunnitelmaani vetää sitä keikan lopuksi hihasta ja moikata, mutta anyhow.
Näytti varmaan takaapäin koomiselta, kun seisottiin siinä vierekkäin, Ben farkkutakissaan ja minä Amoral-hupparissani...
Mut joo, tän episodin jälkeen törmäsin PJ-kurssilta tuttuun kaveriin ja sen kaveriin ja vietin loppuillan niiden seurassa, mikä johti siihen että Sabatonia katsottiin ehkä kolmannesta rivistä koviin innostuneessa mielentilassa. Ei siinä mitään, hyvä oli.

Lauantaina pidin välipäivän ja sunnuntaina sain festarikavereikseni Juhon ja äidin.
Oltiin ajoissa paikalla ja katotiin Tuska-torsatain voittanut Where's my bible, sitten Battle Beast ja Dirkschneideriä seurattiin Sonatan nimmarijonosta käsin. Apocalyptican Metallica-setistä seurattiin äidin kanssa puolet, jonka jälkeen suunnattiin venailemaan Sonata Arctican alkua ja varaamaan hyviä paikkoja sekä ilahtumaan suunnattomasti suosikkihahmo-Masin läsnäolosta ja rumpujen säädöstä (se istui siellä lavalla rumpusetin takana koko keikan ajan ja tuijotin sen naamaa varmaan yhtä paljon kuin Kakonkin).

Ja joo, kyllä mä itseasiassa bongasin myös sen Nikon, niin että Tuskan jälkeen Amoral-bongausbingo näytti lukemaa 3/6.

Joo hei melkein unohdin, oltiin me myös Helsinkipäivän konsertissa, sateesta huolimatta. Mentiin The Rasmuksen takia alunperin, mut löydettiin lopulta ittemme bailaamasta Antti Tuiskun tahtiin ihan täysii. Hullua.

Rimps