You are the land in my dark closet

 Hei. Olette varmaankin huomanneet että tänään on ystävänpäivä. Ja siksi tää postaus onkin omistettu kaikille mun ihanille ystäville/kavereille, joita ilman tästä elämästä ei tulis yhtikäs mitään.

Mulla on kaksi ihanaa, aivan yhtä tärkeää kaveriporukkaa, jotka tosin osittain menee vähän limittäin jäsenistöltään, mutta joista en luopuis mistään hinnasta.

On ne, jotka oon tuntenu jo eskarista tai sitten viimestään ala-asteelta, ja joiden kanssa hengattiin päivittäin koulussa yläasteen loppuun saakka. Vietettiin välitunnit seikkaillen mielikuvitusmaailmoissa. Uitettiin reppumaskotteja koulumatkoilla juuri siinä purossa missä ei todellakaan ois saanut leikkiä. Taiteiltiin. Vaihdeltiin tarroja. Keksittiin uusia eläinlajeja. Välillä vähän ehkä tapeltiinkin. Kirjoteltiin tunneilla viestilappuja toisillemme ja tirskahdeltiin kun ois pitäny olla hiljaa. Istuttiin tuntikausia Hesburgerissa syömässä, syömässä ja syömässä juoruamisen lomassa. Terrorisoitiin niitä raukkaparkoja yläasteen opettajia. Naurettiin kuollaksemme. Jossain välissä onnistuttiin synkronisoimaan musiikkimakummekin lähes identtiseksi, minkä johdosta keikkaseuraa löytyy, kunhan vaan kysyy.

Ja sit on ihanat lukiokaverit.
Kuolemattomat insideläpät ja -sattumukset. Välituntien, hypäreiden ja koeviikkojen mursukasaläjäilylöhöilyt käytävillä. Yhteinen addiktio koulun valkosipulilevitteeseen ja - öljyyn sekä broileripuikkoihin. Lukuisat enemmän tai vähemmän epäonnistuneet yhteiskuvat.  Itkuhuutokuolema-naurukohtaukset, useinmiten ulkopuolisten mielestä jotenkin epäsopivissa tilanteissa, paikoissa tai sitten vain liian kovaäänisesti. Matikantunnit, joilla kukaan ei tajunnut mitään, tai sitten olisi tajunnut, mutta mielenkiinto oli jossain muualla. Niillä tunneilla on kuultu varmaan kaikista omituisimmat äänet ja apupyynnöt opettajille, jotka oon koskaan kuullut. Yhdessä koetut lukion huippuhetket kuten wanhat ja penkkarit. Pikkujouluperinne konseptilla ruokaa, leffoja ja lautapelejä.

Sit on Anna. Jos mulle ois eskarin ekalla tai ees tokalla tai kolmannella viikolla sanottu, että tosta tulee sun paras kaveri ja sen sitä vielä viidenkintoista vuoden jälkeen, oisin varmaan nauranu sen sanojan maanrakoon tai jotain. Tunne oli molemminpuolinen, toinen osapuoli myöntää sen. Jokatapauksessa näin pääs käymään, röllikasettien ja päiväkodin opettajanhuoneessa ruokailun sivulla. Se tais olla hiihtoloma tai joku muu tällanen yleinen loma-aika, ja oli päivä, kun ainoastaan me kaksi oltiin eskariryhmästä paikalla.
Se ihminen, jota oon suutuspäissäni heittänyt puhelimella, kun typeränä tuli härnäämään. Onneks ei osunu, ois voinu sattuu pahemminkin. Taidettiin nauraa tapahtumalle kuitenkin aika heti alkushokista selvittyämme.
Se ihminen, jonka kanssa oon tehny enemmän kaikkea typerää, kuin monen muun kanssa yhteensä ja joka on nähnyt mun kaikki noloimmat sattumukset.
Se ihminen, jolle voi sanoa asioita, joista kuka vaan muu loukkaantuis verisesti, vaan koska tunnetaan toisemme niin hyvin.
Se ainoa ihminen, jonka huolisin kämppäkaverikseni. Tapeltais ehkä välillä ku vanha aviopari, mut meillä ois varmasti myös ihan tajuttoman hauskaa.
Se, jonka suusta oon kuullut eniten kummallisia äännähdyksiä ja jonka kanssa oon varmaan nauranut eniten vatsalihaksiani pidellen ja melkein housuun pissaten.
Se ihminen, jonka kanssa kehitettiin puuksimusti (aito kumiluinen koira!) ja koirademoni, se jonka kanssa telttailtiin ekan luokan jälkeisenä kesänä kolmisen viikkoa mummini pihassa kuunnellen Risto Räppääjä-musikaalin biisejä ja syöden apteekkarin sitruunapastilleja, ja jonka kanssa ideoitiin yhdessä vuosisadan hienoin maalaus.
Noniin, tiedän että nyt sä itket, koska niin sä vaan teet. Ei se mitään, olet paras, siitä huolimatta. <3

Sit on vielä tottakai kaikki partiokaverit, joiden kanssa on koettu kaikkea vaelluksista ja eritasoisista pt-kisoista yöllisiin jäynäysretkiin ja velttojen kämppäretkien kautta kesäleireihin joilla kuunnellaan luokattoman paljon Robinia. Useinmiten läppä on käsittämättömän huonoa ja siitä saatavat huutonurukohtaukset täysin epäsuhdassa vitsien laatuun. Kovin useat mun kertomista tarinoista alkaa "Kerran partiossa..." tai " Kerran yhdellä retkellä/leirillä..." ja välillä saan siitä vähän kommennttia, mut eipä siinä mitään, kun tietää, että oli hauskaa ja seura oli äärimmäisen hyvää.

Ja tottakai kaikki ne koulukaverit, joihin oon viimeisten kuuden kuukauden aikana tutustunut.
Ruokailut ja bussimatkat on näiden kanssa paljon hauskempia. Uskomattoman huonoa läppää, joka saa nauramaan henkeään haukkoen kyynelet silmissä. Joka päivä. Liikaa pokémon- ja digimonjuttuja. Insidejuttuja, jotka ei aina oo nekään niin poliittisesti (eikä kyllä millään muullakaan asteikolla...) korrekteja. Typerä, koskaan päättymätön keltainen auto-kisa. Berliininmunkkihepulit ja täydellinen sekoaminen jos tarjolla satuu olemaan jotakin ilmaista ruokaa, kuten pullaa tai suklaakakkua.  Nerokkaita käytännön piloja. Kuinka voikaan porukka, jonka keskimääräinen ikä huitelee varmaan jossakin kahdessakymmenessäyhdessä vaikuttaa niin paljon joukolta pahimman luokan 16-vuotiailta...?

No niin, jos tunnistit itsesi tästä postauksesta (tai vaikka et olisikaan ja silti koet itsesi kaverikseni...),
Kiitos siitä että olet olemassa ja teet elämästäni hauskempaa ja mukavempaa <3

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Riina