Musiikkimakuni kehitys pt.1

Heipähei. Koska elämäni on tällä hetkellä kovin arkista ja epätapahtumarikasta, ajattelin tähän väliin tehdä kauan kaavailemani musiikkipostauksen, tarkemmin sanottuna musiikkipostausten parin, koska muuten tästä tulis varmaankin viiden kilometrin pituinen.

Aina välillä ajaudun miettimään, miten oonkaan päätynyt kuuntelemaan niitä bändejä joita tällä hetkellä kuuntelen ja onpa joku sitä ehkä joskus kysynytkin multa.
Selvittääkseni itselleni ja teille muillekin tämän mystisen kehityksen, tässä tätä nyt olis.
Luvassa siis tarinoita siitä, miten päädyin suosikkibändieni pariin ja muuta mukavaa turinointia soittolistaani kuuluvista yhtyeistä.

Varhaislapsuus - 2006

Kun olin pieni, meillä kotona kuunneltiin lähinnä suomirockia. Eppu Normaali, Pauli Hanhiniemi, Egotrippi ja muut vastaavat tais olla niitä yleisimpiä. Radiokanavista soi muistaakseeni Suomipop ja silloinen Radio Mafia.
Oli mulla toki jotain Frööbelin palikoiden ja Kengurumeiningin sun muiden vastaavien lastenyhtyeidenkin levyjä joita kuunneltiin ja joista tykkäsinkin, mutta musta tuntuu että Pauli Hanhiniemi vei silti voiton...

Ensimmäinen oma musiikillinen heräämiseni tapahtui kun olin 5. Olin jo radiosta kuullessani ihastunut Tiktakin Kyyneleet -biisiin ja kun eräs eskarikaverini sitten toi sen johonkin levyraatiin tai muuhun vastaavan, se oli menoa. Yksityiskohdat ovat saattaneet päästä karkaamaan, mutta seuraava muistikuva aiheesta on, että kyseinen kaveri tuli meille Tiktakin Jotain muuta -levyn kanssa, ja äiti nauhoitti sen mulle C-kasetille. Eipä meillä sitten hetkeen tainnut mikään muu soidakaan...



Joo...Tiktak oli mun lempibändi vuoteen 2007 saakka, kunnes ne lopetti ja meiksinkin intrestit oli jo alkaneet siirtyä toisaalle. Sen parissa on koettu paljon kaikenlaista, kehitetty ties minkälaisia koreografioita ja muita kummallisuuksia biiseihin, laulettu fiiliksellä mukana ja vaikka mitä, olihan se kuitenkin mun lempparibändi lähes koko ala-asteen... Ja sit piti aina tapella kovasti kaikkien Nylon Beatin ja Gimmelin fanien kanssa siitä, mikä tyttöbändi nyt sitten olikaan se kovin. Mulla on niiden melkein kaikki levyt (eli siis kaikki lukuun ottamatta niitä muutamaa kokoelmaa ja erikoisversiota...)
Biiseistä tulee edelleen ihan tosi hyvä ja kivan nostalginen fiilis ja oon vähän katkera edelleen siitä, etten ikinä päässyt toiveistani huolimatta yhdellekään Tiktakin keikalle.

Ehkä joskus 7-8 -vuotiaana mulla oli myös ainoa sellainen musiikillinen sivupolku, jota nykyään vähän häpeän. Vaikka no, oon ollu sen verran nuori ettei varsinaiseen häpeään ehkä ois mitään syytä, mutta anyhow. Sanotaan nyt sitten vaikka mieluummin että se on ainoa koskaan kuuntelemistani bändeistä, jota en enää ikinä kuuntele. Tai ainakaan mitenkään säännöllisesti tai tarkoituksenmukaisesti.
Olin siis jonkun aikaa kovin mieltynyt Disco-bändiin ja mulla oli myös jotain kieroja visioita siitä, kuinka onnistuisin jotenkin parittamaan sen bändin jätkät Tiktakin tytöille. Tai ehkä kuitenkin siitä, jos ne muuten vaan pariutuisivat keskenään.
Toisinaan totuus on tarua ihmeellisenpää, eikä tää pikku-Riinan suunnitelma ollutkaan ihan niin kaukaa haettu kuin voisi kuvitella, kuten myöhemmin paljastui... ;)
Tosin Disco-yhtye ei mitenkään liity tähän kummalliseen todellisuuteen.

Kuunneltiin Annan kanssa myös kovasti Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi -musikaalin biisejä joskus ekan ja tokan luokan aikana. Nekin on kyllä edelleen ihan parhautta jos niitä eksyy kuuntelemaan.




Keväällä 2006 mulla oli liiallisen Eragonin ja muiden fantasiakirjojen lukemisen aiheuttama lyhytkestoinen omituinen haltia/keijukais-vaihe, jonka aikana tutustuin Indicaan. Tuuliset tienoot -levy pyöri jonkin aikaa kovinkin usein CD-soittimessani. Sivuoireina tästä haltiavaiheesta oli myös yllättäen iskenyt innostus käyttää hameita koulussa ja pitää kummallisia saparokampauksia joissa oli ihmeelliset isot ja kimaltelevat ponnarit sekä valtava määrä haltia- ja lohikäärmeaiheisia piirrustuksia. Tyylilliset kummallisuudet poistuivat, kaikki muu pysyi.

2006 oli myös ensimmäinen Idols-kausi jonka katsoin. Kuten kaikki tiedämme, kauden voittaja Ilkka Jääskeläinen floppasi pahemman kerran, päätyi Pikku Kakkosen säämieheksi ja lopulta katosi kokonaan julkisuudesta. Sen sijaan toiseksi tullut Katri Ylander onnistui valloittamaan koko perheemme ja pääsemään kuuntelulistalle. Katrin eka levy oli ihan kiva, toinen ei iskenyt ilmestyessään, vaikka nyt oonkin alkanut löytää sitä uudestaan, mutta kolmas, 2010 julkaistu Valvojat on puhdasta neroutta alusta loppuun ja parasta sunnuntaimusiikkia mitä tiedän. Suosittelen. Siihenkin liittyy kaikkia hölmöjä sisäpiirijuttuja jotka vaan minä ja Anna tiedetään, muttei niistä sitten sen enenpää...



Ja joo, sattuihan siinä 2006 keväällä sellanenkin pieni juttu, kuin Lordin euroviisuvoitto. Se saatoi olla olennaisena osana musiikillista kehitystäni, vaikkei musta ikinä varsinaista Lordi-fania tullutkaan. Joku muu hoiti sen mun puolesta...;)

Nyt jätän teidät hetkeksi sulattelemaan tätä informaatioläjää ja palailen kohtapuoliin toisen, tätäkin pidemmän ja puuduttavamman osan kanssa.
Adios,

Rimbu