Taivas on oranssi, eikä vielä näy tähtii

Tänään saavutin ekaa kertaa tänä vuonna sen yltiöonnellisen kevätfiiliksen.
Tulin kuviksesta kotiin, kello oli yli puoli yhdeksän mut aurinko oli vasta laskemassa, oli valoisaa ja taivas oranssi.
Jalassa viis vuotta sitten ostetut edelleen ihan sikakivat lappuhaalarifarkut ja uudet neon-oranssit converset.
Radiossa soi Robin, mä käänsin nupit kaakkoon ja lauloin mukana, vaik ääni on vieläkin painuksissa puolentoistaviikon flunssailun takia. Pysäytin auton bussipysäkille ja otin siitä auringonlaskusta valokuvan.

Oon kattonu Netflixistä tällä viikolla mun yhtä kymmenen vuoden takaisista lempisarjoista; Winx Clubia. Hitto miten nostalgista.

Pääsiäisen vietin Kiljavalla partiojohtajan peruskurssilla Annan ja kolmenkymmenenyhden muun yli 18-vuotiaan partiolaisen kanssa. Oli hauskaa, uusia kivoja kavereita, pimeässä metsässä sniikkailua, kouluttautumista, pääsiäismunia, ja aivan liian paljon enemmän tai vähemmän muna-aiheista ihan liian huonoa läppää. Sekä tottakai yksi kappale hyvin epäselviä murhamysteereitä.

Ens viikonloppu vielä partion merkeissä, sit ainakin yks viikonloppu taukoa. Onneks tähän väliin vaan Partiopamaus, alan olla aika kuollu jo.