31.12.2016

2016

Hola!
Perinteinen vuosikatsaus menneestä vuodesta.
Kuvat kunkin kuukauden parhaimmisto tällä kertaa mun instagramiin lataamista.





Tammikuu
Eka työharjoittelujakso alkoi heti vuoden alusta.
Pääsin tekee kaikkea siistiä ja rakastin talvista Helsinkiä.
Enemmän talvi kuin pitkiin aikoihin, lunta ja pakkasta riitti.
Olin ihan supermuikea ja onnellinen koko ajan.



Helmikuu
Työharjoittelu jatkui. Pääsin mm. osallistumaan toimiston sisustamiseen, koska tuparit.
Amoralin In Sequence ilmestyi. Suosittelen edelleen kuuntelemaan, se on hyvä.
Yritin ostaa sitä asiaan kuuluvasti Levykauppa Äxästä ilmestymispäivänä, mutta kun vihdoin sain kakaistua kovin ujosti ja hermostuneesti tiedustelun levystä suosikkimyyjäsedälleni Masille, kovasti pahoillaan oleva kitarasankari joutui toteamaan ettei levylähetys ollut vielä tullut ja ohjasi mut ystävällisesti viereiseen levyputiikkiin. Lohdutukseksi ostin siltä kuitenkin Teräsbetonin levyn. 
Sit oli myös toki MP-messut, missä syötiin Juhon kanssa hyviä sipsejä ja katottiin kun Peppi koeajoi jotain sähköpyörää.



Maaliskuu
Olin harkassa vielä kuun puoliväliin saakka.
Seurasin maajussien mielensoistusta keskustassa ja muistelin penkkareita.
Musiikkiteatteri Palatsin Autiotalossa-musikaali kevätkiertueellaan Finlandia-talossa. Huippua.
Sit oli se 4H:n vuosikokous jossa kävin palkittavana.
Ikävöin Helsinkiä jo kaks päivää harjoittelun loppumisen jälkeen.
Koulussa olis pitänyt olla tehokas ja työskennellä, mutta taisin kyllä tehdä vähän kaikkea muuta.
Kaverit oli parasta.



Huhtikuu
Kuviksen päättötyönäyttelyn avajaiset heti kuun alussa.
Alettiin pikkuhiljaa valmistella Annan kanssa Hehku-partioleiriä. 
Loppukuusta Amoralin keikka Virgin Oilissa. Ihan huippu keikka, yks parhaista.
Vappu-aattoa vietin Sarinan kanssa mm. keskustassa ja myöhemmin illalla kiinalaisen ruoan ja ekan Potter-leffan merkeissä. Oon edelleen aika ylpee siitä, että sain sen ilmapallon kotiin ehjänä.



Toukokuu
Kesä räjähti käyntiin ihan yhtäkkiä melkein heti toukokuun alussa.
Lämpöä ja hyvää fiilistä.
Super Ari Koivunen & Luca Gargano duon jukebox- keikka On the Rocksissa. Parhaita biisejä ja maailman päättömintä läppää: "Nyt meni marsut väärään kurkkuun!"
Näyttöjen jälkeen monta sluibaviikkoa, retkipäiviä, kesän työjuttuihin valmistautumista ja huipputyyppien seuraa.



Kesäkuu
Töitä. Oli useampi monitoimileiri ja yks salapoliisileiri melko ontuvalla, mutta kuitenkin lapsien mielestä jotenkin loogisella juonella kadonneesta pakastimen avaimesta. 
Helsinkipäivä ja erityisesti se ilmaiskonsertti, missä oltiin Sarinan ja Juhon kanssa.
Kävin Linnanmäellä ja vähän mökkeilin.



Heinäkuu
TUSKA. Yks kesän parhaista viikonlopuista. Niin paljon niin hyvää musiikkia ja ihan huippu festarisää. Bongailtiin muusikoita yleisöstä, paras oli kyllä edelleen se Ben Varon, joka käveli ohi (ihan siitä meidän edestä) kun solmin kengännauhoja Turmion kätilöiden keikan aikana. Anna veti mut ponnarista ylös ja käski katsomaan kuka tulee. Saatoin olla hetken aikaa melko järkyttynyt ja samaan aikaan aika muikea fanityttö taas...
Sit oli vielä yks työviikko kepparileirin merkeissä Meriharjun luontotalolla (Tylypahkassa)
Ainii, bongasin Masi Hukarin Malminkartanon asemalla, kun perjantaina matkustin kotiin sen kepparileirin päätteksi. Nauroin.
Vähän lisää mökkeilyä, tällä kertaa Kuhmoisissa perhetuttujen mökillä. Sain kaloja.
Ari Koivunen ja Ilja Jalkanen Duo Jyväsessä. Sarina nauroi kun fanityttöilin. Oli kivaa. 
JOO ja sit tottakai ROIHU. Tääkin oli kyllä ihan mahtava, 6/5!!! En oo ikinä nukkunu millään leirillä niin hyvin ku siellä (ei se määrä vaan se laatu). Suppailu oli kivaa ja mun pesti oli paras.



Elokuu
Hehku, jota edelsi pari hyvin stressintäytteistä päivää. Ihan hyvin se sit lopulta meni.
Viimeinen lomaviikko Savukoskella Kairijoen lomakylässä. Nukuin varmaan kolmet päikkärit joka päivä, pelasin aika paljon korttia ja kävin kävelyllä 4G-kukkulaksi nimeämämme mäennyppylän päällä. Poronkäristys oli viikon paras ja lakkakakku. Näin myös ihan elävia poroja, neki oli ihan hassuja.
Sit alkoi mun toinen työharjoittelujakso ja kaikki oli niin kovin tuttua, mutta ihan kivaa. Sain ekana päivänä muokattavakseni tiedoston, jonka olin itse tehnyt keväällä.
NIGHTWISH Himoksella oli mahtava ja myös ne kaikki muut bändit. Oon äärimmäisen tyytyväinen että sain puhuttua Juhon ja äidin lähtemään sinne mun kanssa.



Syyskuu
Syksy alkoi Annan kanssa Amoralin old school-keikalla On the Rocksissa.
Käytiin Seikkailupuisto Korkeessa kesän 4H-ohjaajien kanssa. Se oli kivaa.
Oli myös Martsarin vanhan ossun jäähyväistapahtuma. missä kävin lähinnä zoomailemassa akustista Amorphista.



Lokakuu
Mulla oli syysloma töistä, kävin taidemuseossa, tein partiojuttuja ja hengailin.
Pyörähdin Lintsin Valokarnevaalissa, vuoristorata ja lämmin glögi oli parhaat.
Oli myös melko hulvattomat rapujuhlat, joiden jälkeisenä aamuna tuntui ihan uudelta vuodelta.
Harjoittelu loppui.



Marraskuu
Paluu kouluun tuntui aika ankealta, kun melkein kaikki kaverit huiteli vielä jossain omissa toihuissaan.
Viikon pelitaidekurssin jälkeen päättötyöprojekti pyöräytettiin oikein voimalla käyntiin koko syksyn lorvailun jälkeen. Välillä oli ehkä vähän toivoton fiilis, mutta se saatiin kunnialla päätökseen ja arvosanaksi tuli lopulta kolmonen niin että heilahti.
Vietin 21 vee synttäreitäni partioretkellä, eikä mua ees heitty hyiseen järveen tai muuhun ällöön.
Alkujärkytyksestä päästyäni tykkäsin kovasti aikaisin tulleesta minitalvesta kaikkine lumineen ja pakkasineen. Saisi tulla takaisin ihan täydessä mitassaan.



Joulukuu
Päättötyönäyttelyn pystytys ennen itsenäisyyspäivää ja avajaiset 7.12.
Avajaisten jatkot oli ihan kivat, vaikka ohjelma ei oikein iskenytkään. Kostin kaikki kahden ja puolen vuoden tortillapäivien naurut kavereille, kun ne ei osanneet syödä hampurilaista siististi.
Epämääräistä hengailua koko kuukausi, kun kaikki kouluhommat oli jo tehty.
Partiota ja joulumyyjäisiä.
Raskasta Joulua -keikka Metro Areenalla. En oo päässyt vieläkään yli siitä, kuinka upea Floor oli.
22.12. viimenen Pekkiksen joulujuhla ja meidän luokan valmistuminen. Lorvittiin juhlan jälkeen liian pitkään koululla vaan hengailemassa ja jättämässä viimeisiä viestejämme piirtotaululle, niin että kaikkien porukat oli ihan tuskastuneita.

Hyvää uutta vuotta 2017!

Rimppa

Ps. jos vaik yrittäisin ees oolla vähän parempi bloggaaja ens vuonna?

23.12.2016

Joulun henki huokuu kaikkialta, sävel suuri salon halki soi


Viime lauantaina vuoden odotus palkittiin ja joulunaika avattiin jälleen Raskasta Joulua-konsertin tunnelmissa.
Oli aivan eeppisen hieno keikka.
Päästiin jälleen kolmanteen riviin tosihyvälle paikalle lavan keskiosan tuntumaan. Esiintyjät oli huippuja niinkuin aina ja oli vaan ihan parasta, hyvää seuraa ja joulufiilistä. Metro Areenalta lähtiessä satoi luntakin, mikä kruunasi illan, vaikka nyt siitä ei ole enää jälkeäkään.



Floor Jansen hämmästytti kaikkia laulamalla Oi jouluyön suomeksi ja oikeastaan vaan olemalla niin hiton upea. Marco laulatti Varpusta jouluaamuna  taas perinteisesti moneen kertaan, motivaatiopuheiden kera ("Tämä on psykologista sodankäyntiä!") ja tuttuakin tutumpi bändi sai aikaan kovasti nostalgia-aaltoja allekirjoittaneessa. Erkka näytti koko ajan vaan niin tyytyväiseltä, mutta mikäs siinä ollessa, kun tietää saaneensa aikaan valtavan  maanlaajuisen ilmiön ja edessä oli koko Raskasta Joulua -historian suurin yleisö.
Ja olihan siellä tietysti kaikkea muutakin apinointia, mutta ehkä nää kuvat puhuu enemmän puolestaan.


Nyt hyvää joulua kaikille, palaillaan!

Rimbau

13.12.2016

Rainbow's end with golden dreams, starlit sky and coffee & beans


Onnea on viime aikoina ollut muunmuassa:
  • Joulukuun aurinko bussin likaisen ikkunan läpi.
  • Pastellisävyinen huurteinen talvimaailma ja hienot auringonlaskut.
  • Päättötyönäyttelyn avajaiset ja niiden jatkot.
  • Stessittömyys, hyvä musiikki.
  • Vajaa kaksi viikkoa valmistumiseen ja jouluun.
  • Raskasta Joulua -keikka tulevana lauantaina.
  • Ensivuoden keikkakalenteri suunniteltu helmikuulle saakka, pistää hymyilyttämään.
Tänään myös hymyilyttää tää, oon siis luukku nro. 13.



Ja koska tänne en oo vielä mainostanutkaan, niin meidän super päättötyönäyttely Metamorfoosi on Kaapelitehtaan Valssaamossa avoinna joka päivä vielä 20.12. asti, eli jos liikutte hoodeilla nii käykää kurkkaamassa. Se on kuulkaa ilmainenki vielä.
Ps. Ostakaa valvojilta mun tekemiä kortteja, niin saan vähän taskurahaa.


Riina