We're not Iron Maiden, we're not from England, we're Sonata and we come from Finland

Edellisessä tekstissä mainitsinkin aikovani mennä katsomaan Sonata Arcticaa Osloon, tässä hieman tarinaa siitä.

Olin odotellut kyseistä tapahtumaa melko kovasti lokakuusta saakka ja koko päivän tunnelma oli sen mukainen. En edes oikeasti tiedä miks, mutta oon siis koko keskiviikon käyny ihan ylikierroksilla ja jännittänyt iltaa jotenkin ihan sairaasti, tärissyt ja mahaoireillut, vaikka oon nähnyt Sonatankin ihan sairaan monta kertaa eikä siinä pitäis sinänsä olla mitään erikoista. Ehkä syynä oli kahden ja puolen kuukauden keikkatauko (en ollu varmaan koko viime vuonna yli kuukautta käymättä yhdelläkään keikalla...) tai se että tutut naamat tosiaan tuli OSLOON vaiko sittenkin se "virallinen +1" jäsen, eli Masi Hukari, joka bändin kokoonpanoon oli lisätty edellisen akustisen kiertueen tapaan ja jota en ollut nähnyt kitara kädessä yli kahteen vuoteen. Sama tyyppi kuitenkin kulkee lähipiirissä (ja tässäkin blogissa) nimellä "suosikkihahmo"... En tiedä.

Suuntasin Osloon reilusti ajoissa ja ehdin käydä juomassa rauhoittumisteetkin (eivätpä juuri auttaneet...) aseman Espresso Housessakin vielä ennen keikkapaikalle Parkteatretille suuntaamista, missä oli luvassa vielä nelisenkymmentä minuuttia jonottelua. Sit sisällä paitatiskin kautta narikkaan ja lavan edustalle venailee lämppäribändi Witherfallin aloittamista. Ihan eturiviin en päässyt, kun meni kaikenlaiseen säähläämiseen aikaa (ja tajusin vasta myöhemmin että se paitatiskin jäbä ois varmaan puhunut suomea, ei ois tarvinnu jännityksissä englanniksi sönkätä...) mutta siinä kolmennen tai neljännen rivin paikkeilla oli kans ihan hyvä ja näin oikein loistavasti. Keikkapaikan lattia oli myös rakennettu sillä tavalla fiksusti, että se vietti loivasti lavaa kohti niin että vähän lyheympikin näki taaempaa varmaan paremmin kuin perus tasalattiaisissa paikoissa.

Lämppäribändi Witherfall oli oikein hyvä myös, yllätyin vähän kun heidänkin settinsä oli akustinen. Paras oli kyllä näiden rumpali, jolla oli mukana vaikka mitä kilkuttimia ja joka oli ihan fiiliksissä koko ajan.

Sonata aloitti siinä varttia vaille yhdeksän aikoihin JA MIKÄ KEIKKA SE OLIKAAN! Etukäteen olin lähes varma että leviä ihan totaalisesti ja alan itkeä silkasta onnesta kun Sonata aloittaa, mutta selvisin pelkällä riemulla ja laululla.

Hämmästyin biisivalintaa jo toisen biisin kohdalla ja jatkoin yllättymistäni heti kolmannen alkaessa ja sama trendi jatkui läpi koko keikan. Kuultiin niin paljon niin hyviä biisejä, vähän vähemmän hittejä ja enemmän niitä sivummalle jääneitä kappaleita, kuitenkaan unohtamatta parhaita yhteislauluklassikoita.

Täydellinen settilista näyttäis nopeasti katsottuan olevan sama kuin Suomen kiertueellakin, mutta biisien järjestyksestä en oo ihan varma. Tältä se kuitenkin suurin piirtein näytti:

1. Life
2. Only the Broken Hearts (Make You Beautiful)
3. Half a Marathon Man
4. The Rest of the Sun Belongs to Me
5. As If the World Wasn't Ending
6. FullMoon
7. Letter to Dana
8. Alone in Heaven
9. On the Faultline (Closure to an Animal)
10. Wolf & Raven
11. I Have a Right
12. Black Sheep
13. Among the Shooting Stars
14. Tallulah
15. Paid in Full
16. Flag in the Ground

Encore:

1. Victoria's Secret (Tony & Elias)
2. The Wolves Die Young

Legendaarisen Vodka-outron puuttuminen vähän harmitti, mutta mua oli varoitettu siitä etukäteen, joten ei tullut yllätyksenä. Ehkä sit taas seuraavalla normikeikalla. Ja ehkä se ei haittaa, kun tosiaan kuitenkin kuultiin monen monta muuta aika eeppistä biisiä.

Masilla oli mukana varmaan puolet sen kaikista soittimista, se soitti akustisen kitaran lisäksi myös koskettimia, huilua ja jotakin kummallista lyömäsoitinta. Ei sentään kuitenkaan sitä kuuluisaa saksofonia. Mikäs siinä, jos osaa soittaa kaikkea ja täytyy myöntää että olin kyllä aika tosi iloinen sen läsnäolosta.

Keikka loppui sillälailla hyvissä ajoin ettei ollut mikään kiire, joten kävin hakemassa mun kamat narikasta rauhassa ja hetken vielä tutkailin tilannetta josko bändin jäbyt ois tullu siihen salin puolelle moikkailee. Eivätpä tulleet, joten lähdin sitten kovasti onnellisena iloloikkien takaisin kohti asemaa. Oli hyvä ilta,

Nyt heips,

Rimbs

Here I am, standing with the best of them

NIIN SE VIIMEIN KOITTI, Oceanhoarsen ensimmäinen Helsingin keikka viikko sitten siis, kokonaisjärjestyksessään bändin toinen ikinä!

Keikka vietettiin taktisesti, tuttuun ja turvalliseen tapaan toisessa rivissä ja lavan oikeassa reinassa, siis suoraan Benin edessä. Hymyilin koko keikan kuin riemuidiootti, puin nyrkkiä ja lauloin mukana viimeseks soitetun sinkkubiisin The Oceanhoarsen. Jokainen biisi oli edellistä parempi, erityisesti tykkäsin siitä, jossa on kuulemma "vuoden raskain riffi" ja siis olihan se nyt melkoinen! Kuten Imperiumin keikka-arviossakin luki: "kokoluokkaa mannerlaatta" :D

Illan pääesiintyjänä toimitut Beast in black oli myös parempi kuin muistin!
Aion katsoa näitä vielä uudestaankin (oonhan nähnyt nääkin mystisesti jo kolmesti...)

Saman viikon keskiviikkona oli myös toinen odotettu keikka, oikea unelmien täyttymys, kun Powerless trionakin tunnettu kolmikko, eli herrat Marco Hietala, Ari Koivunen ja JP Leppäluoto saapuivat vihdoin Helsinkiin. Biisit oli hyviä, läppä aika huonoa ja kokonaisuudessaan ilta kovinkin viihdyttävä.
En muista nauraneeni yhdelläkään keikalla koskaan noin paljoa tai ehkä edes kuulleeni noin montaa sanamuunnosta yhdessä illassa.

Luulin että mun alkuvuoden keikat ois olleet tässä ja nyt ois vuorossa määrittelemätön keikkatauko, mutta olin sittenkin onnekseni väärässä! Viikon päästä aion nimittäin nähdä tuon Oceanhoarsen uudestaan ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Aika parasta.

Nyt moikku,

Rimbau

Ps. miten musta tuntuu siltä, et ihan ku ois samat miehet joka keikalla..? ;D

Mutta mä rakastan sua, sitä kun sä tuut ikkunaan

Syitä rakastaa vielä hetken jatkuvaa marraskuuta 2017:

• kivat tapahtumat mitä on ollut kuukausden mittaan monia, sillai just sopivasti pitkin marraskuuta ripoteltuina ja joita on vielä muutama tulossakin! On ollut mm. opiskelijaristeily Kaljaasi sekä synttäri- ja partiobileitä!
• Uusi, kuun puolessa välissä julkaistu Raskasta Joulua -levy, vaikka oonkin kuunnelut sitä vielä aika vähän.
• Annan paluu Ruotsista, jeijj!
• TIETO SIITÄ, ETTÄ TIKTAK TEKEE KESÄLLÄ COMEBACKIN!!!!! 
• Uudet ja eriskummalliset kokemukset, kuten kuivapuvussa marraskuisessa meressä kelluminen.
• Ekat joulutortut ja glögi <3

Syitä olla rakastamatta marraskuuta 2017:

• Kiire ja stressi. Ihan liikaa koulua ja päälle pitäis hoitaa vielä kaikki muuhun elämään liittyvät asiat, esim. partio.
• KYLMÄ. En tajua miten meillä voi olla koulussakin niin kylmä, vaikka se on moderni rakennus eikä sata vuotta vanha hirsitalo.
• Sää yleisesti. Mulle on ihan ok, että sataa vettä ja vielä enemmän ok, että sataa lunta, mut se ei oo ok, että niitä sataa vuoropäivinä ja kokoajan on vaan harmaata, tuulista ja kuraista. 

Rimpe

Of buskers, jugglers, innkeeper`s welcoming call

Day 13: a song by your favourite band

Mulla on kaksi lempibändiä, jotka aika tasaisesti jakaa sen ykköspallin ja joista en vaan yksinkertaisesti pysty sanomaan, kumpi on parempi tai tärkeämpi. Riippuu täysin päivästä ja mielialasta (ehkä vähän myös vuodenajasta), kumpi näistä on mun mielestä just se THE BÄNDI.

Toinen näistä on elämänsä kunnossa ja palaamassa keväällä keikkalavoille hyvin ansaitun loman jälkeen. Toinen kuopattiin raskain sydämin viime talvena. Eikä nää oikeesti mitään esittelyjä kaipaa, varsinkaan jos on lukenut tätä blogia yhtään pidempään.

Nightwish ja Amoral, nää on vaan parhautta. <3





Day 1: Your favourite song today / Day 2: Your favourite song of all time / Day 3: Favourite song with a color in the title / Day 4: Another top five favourite song (different from 1 and 2) / Day 5: A song that you listen to when you travel / Day 6: The song with the highest play count on your iTunes/iPod/mp3 player / Day 7: Favourite cover version of a song (from YouTube) / Day 8: Another top five favourite (different from 1, 2, and 4) / Day 9: A song that reminds you of your childhood / Day 10: Opening theme song for a series based on your life / Day 11: Your least favourite song / Day 12: A song you always look for on jukeboxes / Day 13: a song by your favourite band / Day 14: The first song you heard by your favourite artist / Day 15: Your favourite female vocal song / Day 16: A song that makes you happy / Day 17: Favourite love song / Day 18: Your favourite music video / Day 19: A song by one of your top five favourite bands (different from 13) / Day 20: A song that reminds you of your most recent ex-boyfriend/girlfriend / Day 21: Most Australian-sounding song (one that reminds you of down under) / Day 22: Another song from a top five favourite band (different from 13 and 19) / Day 23: A song that you would sing on an audition for American Idol / Day 24: A song you like from a musical or from a children's movie / Day 25: Oldest song you love / Day 26: A song that you absolutely despise / Day 27: The first song you ever heard (that you still listen to regularly) / Day 28: Your favourite male vocal song / Day 29: A song that makes you sad / Day 30: A song from your favourite movie

Heal the scars and change the stars

Day 7: Favourite cover version of a song (from YouTube)

Olin jo ihan hätää kärsimässä tämänkin päivän kanssa, kunnes tajusin että onhan tääkin coveri, vaikka tässä ei lauletakaan mitään.
Tääkin on ihan varmasti ollut linkattuna tähän blogiin jo joskus aikaisemmin, mutta olkoot, koska mahtavuus ja kylmät väreet joka kerta kuunnellessa on vaan tosiasia.



Oon vähän sad siitä, että kesän partioleiri menee tän jäbän Kiteen vierailun kanssa just päällekäin. Muuten oisin jo ostanu liput.

Day 1: Your favourite song today / Day 2: Your favourite song of all time / Day 3: Favourite song with a color in the title / Day 4: Another top five favourite song (different from 1 and 2) / Day 5: A song that you listen to when you travel / Day 6: The song with the highest play count on your iTunes/iPod/mp3 player / Day 7: Favourite cover version of a song (from YouTube) / Day 8: Another top five favourite (different from 1, 2, and 4) / Day 9: A song that reminds you of your childhood / Day 10: Opening theme song for a series based on your life / Day 11: Your least favourite song / Day 12: A song you always look for on jukeboxes / Day 13: a song by your favourite band / Day 14: The first song you heard by your favourite artist / Day 15: Your favourite female vocal song / Day 16: A song that makes you happy / Day 17: Favourite love song / Day 18: Your favourite music video / Day 19: A song by one of your top five favourite bands (different from 13) / Day 20: A song that reminds you of your most recent ex-boyfriend/girlfriend / Day 21: Most Australian-sounding song (one that reminds you of down under) / Day 22: Another song from a top five favourite band (different from 13 and 19) / Day 23: A song that you would sing on an audition for American Idol / Day 24: A song you like from a musical or from a children's movie / Day 25: Oldest song you love / Day 26: A song that you absolutely despise / Day 27: The first song you ever heard (that you still listen to regularly) / Day 28: Your favourite male vocal song / Day 29: A song that makes you sad / Day 30: A song from your favourite movie

I depend on you, my flame will never die

Tasan kymmenen vuotta sitten tänään tapahtui jotakin elämän mullistavaa.
Suomen kansa äänesti kolmannen kauden Idols-voittajaksi Ari Koivusen ja pienen pieni 11-vuotias Riina tuuletti ja hymyili kuin riemuidiootti katsoessaan tuota yllä nähtävää tulosten julkistamista mökillä kerrossängyn yläsängystään.

Noh, ootte lukeneet tästä ennenkin mun blogissa ja seuranneet keikkapostauksiakin, mutta musta tää 10-vuotispäivä tarvitsi kuitenkin ihan oman postauksen.

Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä:

Pari ekaa vuottahan oli Arille melko hektistä keikkailua soolobändin kanssa. Kaksi levyä sillä porukalla, joista ensimmäinen myi ihan ennätysnopeasti tuplaplatinaa ja jälkimmäinenkin ihan kivasti kultaa (ja on mun yks kaikkien aikojen suosikkilevyistä).
Muistan kuinka riemuissani olin kun äiti ja iskä tuli kaupasta ja ne oli ostaneet Fuel for the Fire -levyn mulle yllätyksenä. Seuraava (Becoming) ostettiin jollain kesälomamatkalla huoltoasemalta. Molemmat levyt oon kuunnellut miljoonia kertoja ja niiden koteloista näkee, että niitä on rakastettu ja kuljettettu mukana.
Sillä Arin soolobändillä tulee kyllä aina olemaan oma erityispaikkansa mun sydämessä, ja se on yksi syy siihen, miksi Raskasta Joulua on mulle niin tärkeä juttu, koska se on ainoa tilaisuus nykyään, missä sen bändin näkee lähes kokonaisena.

Sitten 2008 lopulla Ari valittiin Amoralin laulajaksi, jonka johdosta soolobändi jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle Becoming-kietueen loputtua alkuvuodesta 2009. Omaksi onnekseni kävi aivan sairaan hyvä mäihä, kun osuttiin bändin kanssa samaan aikaan Ylläkselle sen vuoden hiihtolomalla, ja sain nähdä yhden niistä melko loppupään kunnon AK-keikoista. Olin ehkä aika tosi onnellinen ja täpinöissäni.
Oli muuten samalla ensimmäinen koskaan näkemäni livekeikka.

Koivusen Amoral-aika kesti kunnolla siitä alkuvuodesta 2009 tän vuoden tammikuuhun. En oo ikinä ollut minkään bändin lopettamisesta niin rikki, kuin Amoralin hajoamisesta, enkä varmaan koskaan tuu olemaankaan. (Paitsi ehkä sitten kun Nightwish joskus tulee tiensä päähän lopullisesti *koputtaa puuta ja toivoo että se ei tapahdu vielä ikuisuuksiin*.)
Amoralin kanssa Ari teki neljä albumia, joiden aikana yhtyeen musiikki koki kehityksen ultimaattisen melodisesta, popahtavasta melkein kasarihevistä yhdeksänminuuttisiin eeppisiin progemetallibiiseihin ja samalla takaisin sinne raskaampaan ja dödömpään suuntaan, mistä alunperin lähdettiinkin. Nikokin palasi takaisin bändiin ja kaikkea.

Näiden pääbändien lisäksi Arsba on tehnyt duo-keikkaa milloin kenenkin kanssa ja ollut tosiaan vuodesta 2007 mukana Raskasta Joulua -porukassa. Tällä hetkellä herra vaikuttaa pääasiallisesti Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa, joiden kanssa se on tehnyt nyt jo kai neljä musikaalia.

No joo, joka tapauksessa oon nähnyt herran livenä aivan hiton monta kertaa, erilaisten kokoonpanojen kanssa. Muistan myös hyvin, kuinka paniikissa olin ne ekat kerrat, kun mun piti mennä puhumaan sen kanssa, koska halusin nimmarin tai yhteiskuvan (eräissäkin ennakkokuuntelubileissä saatoin vaania Aria 45 min. ennen kuin uskalsin lähetyä sitä...)
Mua kuitenkin harmittaa vähän, ettei tullut sillon ihan alkuaikoina ruinattua porukoita lähtemään mun kanssa johonkin katsomaan tätä uutta ja elämänmullistavaa ilmiötä, koska nyt on kovin epätodennäköistä, että niitä vanhimpia oman tuotannon biisejä kuulee enää missään livenä, varsinkaan, jos eivät taivu akustisiin sovituksiin.

Tän hetkinen keikkalista näyttää tältä, ja lisää on takuuvarmasti tulossa:

19.2.2009 Ari Koivunen @ Ravintola Taiga, Ylläs

26.10.2011 AMORAL @ Levykauppa Äx, Helsinki

18.2.2012 AMORAL @ FME, Helsinki

20.12.2013 Raskasta Joulua @ Kulttuuritalo, Helsinki

28.2.2014 AMORAL @ Virgin Oil, Helsinki
28.3.2014 AMORAL @ Nosturi, Helsinki
25.4.2014 Ari Koivunen & Luca Gargano Jukebox @ Jyvänen Martinlaakso, Vantaa
4.10.2014 AMORAL @ On The Rocks, Helsinki
18.12.2014 Raskasta Joulua @ Helsingin Jäähalli

28.2.2015 I wanna rock -musikaali @ Musiikkiteatteri Palatsi, Tampere
27.6.2015 AMORAL @ Virgin Oil, Helsinki
14.11.2015 AMORAL @ On The Rocks, Helsinki
18.12.2015 Raskasta Joulua @ Metro Areena, Espoo

12.3.2016 Autiotalossa-musikaali @ Finlandia-talo, Helsinki
29.4.2016 AMORAL @ Virgin Oil, Helsinki
13.5.2016 Ari Koivunen & Luca Gargano Jukebox @ On The Rocks, Helsinki
16.7.2016 Ari Koivunen & Ilja Jalkanen Duo @ Jyvänen Martinlaakso, Vantaa
17.12.2016 Raskasta Joulua @ Metro Areena, Espoo

5.1.2017 AMORAL @ Tavastia, Helsinki
24.2.2017 Ari Koivunen & Ilja Jalkanen Duo @ Bar Nr.1, Vantaa

Näiden lisäks ollaan käyty muutamissa ennakkokuuntelubileissä ja nimmaritilaisuuksissa.
Ja sit on tietysti oma bongaussuosikkini, kun Arsbe käveli mua randomisti vastaan Karjaan keskustassa, kun oltiin kauppareissulla mökille kesällä 2010. Saatoin olla kovasti järkyttynyt ja hysteerinen muutaman tunnin tai päivän sen jälkeen.

Kaikkea tätä tärkeämpää on kuitenkin se kehitys, mitä mussa itsessä on tän kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Musiikkimaullisesti, ajatusmaailmallisesti ja yleismaailmallisesti. Arsban vaikutusta mun ulkonäköön ei ehkä voi vahvistaa (koska näytän edelleen ihan samalta kuin 11 vuotiaana...), mutta mainittakoon, että se oli kesä 2007 kun kasvatin mun otsatukan pois ja vaikka sekin oli monen asian summa, ei voida sulkea pois kyseisen herran mahdollista vaikutusta asiaan.
Erityisen antoisia on olleet kyllä viimeiset kolme-neljä vuotta, siitä hetkestä tähän päivään, kun päätin, ettei mua oikeestaan enää kiinnosta mitä muut ihmiset ajattelee musta ja mun musiikkimausta. Vielä joskus lukion ekalla ja tokallakin puhuttiin koulussa Koivusesta lähinnä salamyhkäisillä lempinimillä, kuten Mr. A, mitä mun on tässä vaiheessa elämää enää kovin vaikea ymmärtää. Mitähän me oikein kuviteltiin, että siitä seuraa, jos joku saa tietää, että meillä on koulussa parin Ari Koivunen-fanin iskuryhmä? Joskus ylä-asteella siitä ois voinu vielä seuratakin jotain nälvimistä, mut ihan oikeesti, mitäpä sitten?
Lukion jälkeen totesin, ettei mun musiikkimaussa tai missään muusskaan ole mitään hävettävää ja kun sitten koitti ensimmäinen päivä Pekkiksessä, marssin sinne ylpeänä Amoral-paidassani. Eikä ketään tosiaan kiinnostanut, miksi olisikaan?

Mut joo, ehkä tää olis tältä erää tässä. Jatketaan sitten joskus myöhemmin.

Hevi-Riina

Ps. en oo koskaan muistaakseeni paljastanut blogini nimen etymologiaa, mutta jos jotakuta kiinnostaa, se on aiheeseen liittyvästi tästä biisistä.

Pps.Eilen näin Levykauppa Äxässä raitapaitaan pukeutuneen suosikkihahmoni Masin lisäksi kolmin kappalein tuota Arsban ekaa levyä. Ois ehkä pitänyt ostaa se euron maksanut yksilö, ei sen hinnasta päätellen melko kulahtaneen levyn takia vaan siks, että oisin saanut uuden kotelon siihen omaan versiooni, jonka voi purkaa kolmeen osaan...

Why do I tear it apart when all the pieces are finally together? We all should know by now that nothing is forever

"I remember those days, not a dime to our name

Discovering new, finding more of the same

I look back at those times with only light in my heart

Such a shame to see a good thing torn apart"

Amoral - Of silent stares & fire lost

Muutama viime päivä on ollut kovasti tunteellinen ja henkisesti ehkä vähän rankkakin.

Mun pitkäaikainen lempibändi Amoral nimittäin lopetti lähes 20-vuotisen uransa loppiasaattona Tavastialle eeppiseen useamman tunnin jäähyväiskeikkaan, jolla kuultiin biisejä ihan ekasta demosta viimeiseen levyyn asti ja nähtiin kaikki bändin riveissä koskaan soittaneet muusikot.

Tieto lopettamisesta tuli jo heinäkuussa ja täytyy myöntää, että oon ollu asiasta melko hajalla koko tän puol vuotta. Ei oo varmaan päivääkään mennyt, etten ois osittain kauhunsekaisilla fiiliksillä edes vähän ajatellut tota keikkaa, vaikka toisaalta oon myös kieroutuneesti odottanut eeppisiä bileitä.

No, keikkahan oli sitten kyllä ihan odottamisen arvoinen.  Mentiin Annan kanssa paikalle sen verran ajoissa, eli heti ovien auettua, että ehdittiin mainiosti asettaa itsemme eturiviin huippupaikoille, siihen vakiopaikkaamme Benin eteen. Meininki oli hyvä sekä lavalla että sen edessä ja porukkaa kunnolla paikalla ihan ulkomaita myöten. Bongattiin paljon tuttuja naamoja, osa ihan puhtaasti faneja, osa muiden, ns kaveribändien jäseniä. 

Vanhoista Amoral-jäsenistä eniten sydäntä lämmitti basisti Erkki Silvennoinen, jonka edellisestä näkemisestä lavalla ei tosin ollut kuin päälle kaksi viikkoa ja josta pitää tietää joiltain osin varsin koominen urakehitys ja bändit joissa se soittaa/on soittanut. ("Yeah, he stole our bassplayer so we stole him." -Ben Arista, joskus vuonna 2012)

Biisejä kuultiin tosiaan koko bändin uran varrelta ja settilistaan oltiin kyselty faneilta toiveitakin.

Settilista näytti suurin piirtein tältä, joku saattaa puuttua jostain välistä, en oo varma:

1. Rude Awakening
2. On the other side pt. 1
3. No Familiar Faces
4. Metamorphosis
5. Distract
6. Leave your dead behind
7. Lacrimal Gland
8. D-drop Bop
9. Mute
10. Decrowning
11. Showdown
12. Release
13. If not here, where?
14. Sounds of home
15. Same Difference 
16. Wrapped in barbwire (Year of the suckerpunchin kitarasoolo-introlla)
17. Dig up her bones 
18. Exit
19. Beneath
20. Prolong a stay (encorena)

Menee varmaan aikaa, että toivun tästä tai oikeesti edes tajuan, että se bändi on nyt loppu. Vaikka kyse on "vain" bändistä, se on kuitenkin ollut mun lempibändi kahdeksan vuotta ja aivan hiton iso osa mun elämää. Oon mm. nähnyt Amoralin kaikki Helsingin keikat (no ok, en 2014 Tuska-keikkaa, mut kaikki muut...) sen jälkeen kun täytin 18 ja parit ennen sitäkin.

Onneks on tulossa paljon hyviä keikkoja tähän ihan parin kuun sisään, niin en ehkä jää tähän niin pahasti märehtimään. Ja onneks yks niistä on Martsarin kaljakellarin Ari & Ilja -duokeikka, niin saatan jopa selvitä pahimmista vieroitusoireista, näin alkuun ainakin.

Riina

Joulun henki huokuu kaikkialta, sävel suuri salon halki soi

Viime lauantaina vuoden odotus palkittiin ja joulunaika avattiin jälleen Raskasta Joulua-konsertin tunnelmissa.

Oli aivan eeppisen hieno keikka.

Päästiin jälleen kolmanteen riviin tosihyvälle paikalle lavan keskiosan tuntumaan. Esiintyjät oli huippuja niinkuin aina ja oli vaan ihan parasta, hyvää seuraa ja joulufiilistä. Metro Areenalta lähtiessä satoi luntakin, mikä kruunasi illan, vaikka nyt siitä ei ole enää jälkeäkään.

Floor Jansen hämmästytti kaikkia laulamalla Oi jouluyön suomeksi ja oikeastaan vaan olemalla niin hiton upea. Marco laulatti Varpusta jouluaamuna  taas perinteisesti moneen kertaan, motivaatiopuheiden kera ("Tämä on psykologista sodankäyntiä!") ja tuttuakin tutumpi bändi sai aikaan kovasti nostalgia-aaltoja allekirjoittaneessa. Erkka näytti koko ajan vaan niin tyytyväiseltä, mutta mikäs siinä ollessa, kun tietää saaneensa aikaan valtavan  maanlaajuisen ilmiön ja edessä oli koko Raskasta Joulua -historian suurin yleisö.
Ja olihan siellä tietysti kaikkea muutakin apinointia, mutta ehkä nää kuvat puhuu enemmän puolestaan.

Nyt hyvää joulua kaikille, palaillaan!

Rimbau

Dance to the whistle, to the play, to the story, to infinite encores

Olipa tässä muutama viikko sitten vuoden viimeinen oikea kesäviikonloppu.
Vietin sen ehkä kesäisimmällä mahdollisella tavalla, festareilla Himoksella.
Ja mitkä bileet ne olikaan. Sellainen täydellinen festarisää ukkoskuuroineen päivineen (Kyllä kesä kuivaa sen minkä kastaa. Paitsi tennarit.), festarifiilis ja huhuhuh, SE BÄNDIKATTAUS.

Ei siis olleet mitkä tahansa Himos-festarit, vaan Nightwishin EFMB-kiertueen viimeinen Suomen keikka, joka samalla toimi bändin 20-vuotis juhlakeikkana ja jonka ympärille oli sitten koottu sellaset sopivat yhden päivän minifestarit. Yhteensä viis bändiä, Nigtwishin lisäksi Silentium, Delain, Sonata Arctica ja Arch Enemy. (Täytyy myöntää, että saatoin ihan oikeasti vähän kiljua, kun huomasin että The Sirens ei esiinnykkään ja se on korvattu Delainilla. Parasta.)

Mutta siis juuh, perjantaina 19. päivä lähdettiin iltapäivällä töiden jälkeen ajelemaan kohti Jämsää, tai itseasiassa Muuramea, missä meidän yöpaikka oli. Matka meni ihan kivasti, vaikka äiti olikin hitusen hysteerinen hirvien suhteen (yhtäkään ei nähty) Joskus yhentoista aikaan oltiin perillä ja todettiin, ettei oltu ainoat bändituristit siinäkään majoituslaitoksessa, vaikka vähän kauempana keikkapaikasta olikin.

Lauantaina päästiin sisään festarialueelle kolmen maissa, hetken jonottelun ja täydessä kaatosade-ukkoskuurossa kastumisen jälkeen. Syötiin jäätelöä, osteltiin bändipaitoja ja hämmästeltiin sitä, kuinka ainoa vesipiste oli sijoitettu anniskelualueelle. Lopulta vallattiin itsellemme hyvät paikat siitä semi-läheltä lavaa ja jäätiin venailee, että ekana soittanut Silentium aloittais.
Täytyy myöntää, etten ollu ikinä kuulukkaan moisesta bändistä, vaikka sekin on jo ollut olemassa 20 vuotta. Ihan kiva, mut jäi jotenki vähän laimeeks. Ihan hauskoja ja lupsakoita setiä siinä kuitenkin oli, mutta eivät arvostaneet kitarasooloja, mikä on jokseenkin käsittämätöntä musta.

Sit oli Delain, jota olinkin jo odottanut huomattavasti enemmän. Näin nää livenä aiemmin kesällä Tuskassakin ja oli jees, kun alko pikkuhiljaa tunnistaa niitäki biisejä jotka ei mun vakkarisoittolistalla pyöri. Ottivat yleisön kivasti haltuun ja fiilis alkoi mukavasti nousta. Saatiin yhteen biisiin myös arvovaltainen erikoisvieras, Marco Hietala, jonka ilmestyminen lavalle aiheutti selvän kohahduksen yleisössä, vaikkei todellakaan loppujenlopuksi edes ollut yllättävää, vaan suorastaan ennalta-arvattavaa. Parasta silti.

Delainin jälkeen soitti Sonata ja tästä olin oikeasti varmaan aikalailla yhtä innoissani kuin itse pääbändistä. Täytyy myöntää, että innostusta lisäsi entisestään se että akustisen kesäkiertueen keikoilla, kuten tämäkin, oli vakkarikokoonpanoon tehty lisäys. Toista kitaraa rämpytteli näyttävästi eräs meiksille kovinkin tuttu ja läheiseksi muodostunut henkilö, suosikkihahmoksikin kutsuttu Masi Hukari. Kaikkia parhaita biisejä, yhteislaulua, naurua ja hölmöä läppää. Niin paljon aurinkoa.

Viimeisenä ennen illan huikeaa päätöstä Nightwishin parissa, oli vielä Arch Enemy. Se oli kai jokseenkin eeppinen, mutta mua alkoi lievästi sanottuna väsyttää siinä vaiheessa, eikä ollu yhtään sellanen death metal -fiilis, joten keskityin enemmän eväiden syömiseen, vessareissuun, hienoihin valaistusolosuhteisiin auringon laskiessa, energian keräilyyn ja paikkani säilyttämiseen, kuin siihen itse keikkaan.

Nightwish alotti siinä joskus vähän kympin jälkeen ja ne edellisen setin aikana vallinneet väsymyksen rippeet karisi aika nopeasti pois. Jälleen kerran lauloin, huusin, nauroin ja hypin niin paljon kuin mahdollista.
20-vuotis -keikkaan oli tottakai ladattu myös jokunen spektaakkelimainen ylläri.
Ennen Stargazers-biisiä Marco ilmoitti nähneensä itse Nightwishin edellisen kerran livenä vuonna 2000, jonka jälkeen se ei ilmeisistä syistä ole ollut mahdollista. Kovasti kuitenkin kiinnosti miltä bändi nykyään näyttää yleisön silmin, kun ihan liekeissä näytään joka kerta olevan. Hetken pohdiskelun jälkeen herra päätti hypätä yhden biisin ajaksi yleisön sekaan ja kutsui lavalle kaikkien suureksi yllätykseksi (allekirjoittanut keräili leukaansa polvista noin koko biisin ajan...) alkuperäisbasisti Sami Vänskän.
Lisäksi sairaslomalla viimeisen muutaman vuoden ollut originaalirumpali Jukka kipusi rumpuihin soittamaan Last Ride of the Dayn ja ilta päättyi The Greatest Show on Earthiin hienosti synkatulla ilotulituksella. Settilistassa eniten ihastusta aihettivat While Your Lips Are Still Red ja Bless the Child.
Tuomaksen keikkahymy on edlleen parasta, samoin Marcon välispiikit.

Settilista;

Intro: Roll Tide (Hans Zimmer)

1. Shudder Before the Beautiful
2. Yours Is an Empty Hope
3. Bless the Child
4. Storytime
5. My Walden
6. Élan
7. While Your Lips Are Still Red (!!!!!!)
8. Weak Fantasy
9. Alpenglow
10. Sahara
11. Wishmaster
12. I Want My Tears Back
13. Nemo
14. Stargazers (Sami Vänskä bassossa)
15. The Poet and the Pendulum
16. Last Ride of the Day (Jukka Nevalainen rummuissa)
17. The Greatest Show on Earth (kappaleet 1-3)

Outrona taas loput The Greatest Show on Earthin kappaleista.

Nyt pahoittelut kilometrien postauksesta (ei täst pitäny tulla näin pitkää) ja heipat!

Rimpe

Nyt valot heijastuu ikkunoista

Mulla oli tänään ensimmäinen työharjoittelupäivä.
Sain avaimet toimistolle, ihan omia lounasseteleitä (!!!!!) ja mua varten ostettiin Verkkokaupasta vedenkeitin, koska en juo kahvia (okei, varmasti sille löytyy käyttöä myös mun harjoittelujakson jälkeenkin)

Sitten etsin kuvapankeista juuri oikeanlaisten rekka-autojen kuvia ja kävin lounaalla niiden tyyppien kanssa. Kaikki viisi tyyppiä oli hirmu mukavia ja hihittelin vaan nurkassani kaikille hölmöille jutuille. (ja keräsin uskottavuuspisteitä kertomalla kuuntelevani Radio Rockia...) Iltapäivällä melkein osallistuin viikkopalaveriin, tai siis seurasin sellaista.

Sitten lähdin kotiin ja oon melko varma, että talvinen Helsinki on yks mun lempiasioista tässä maailmassa ja oon aika onnellinen, että saan mennä sinne nyt melkein joka päivä maaliskuun puoliväliin saakka. Kävelin hymyillen Katajanokalta Elielin aukiolle, vaikka oli ihan jäätävän kylmä ja fiilistelin samalla vielä vähän kaikkia joulujuttuja, ennenku ne taas otetaan pois.

Rimppa

Ja täyttää riemu tumman sydämen, taika joulun pohjoisen

Hellurei pitkästä aikaa ja hyvejä jouluja!

Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt taas jo hyvä tovi, jonka olen käyttänyt lähinnä sairastamiseen ja kouluasioiden stressaamiseen. Joka tapauksessa viimeviikolla oli viimeiset näytöt ja perjantaina aamupäivällä joulujuhla, jonka jälkeen vapauduin joululoman viettoon.

Loma aloitettiinkin perjantai-iltana sitten oikein perinteikkäästi joululauluilla, kun Raskasta Joulua -poppoo rantautui tänä vuonna pääkaupunkiseudun keikalleen Espooseen Metro Areenalle.
Taas kerran ihan mahtavaa, kun kaikki parhaat (Nightwish-kietueen välipäiväksi vartavasten joululauluja Belgiasta laulamaan lentänyttä Marcoa ja muuten vaan kiireistä J.Aholaa myöten) nousivat samalle lavalle.

Kolmas rivi kutsui jälleen ja tietysti koko vuoden odotetuin yhteislaulutilaisuus, perinteinen herra Hietalan valvoma Varpunen jouluaamuna laulettuna niin lujaa kuin keuhkoista lähtee, tottakai useampaan kertaan, koska eihän se ikinä mene ekalla putkeen.

Keikan eeppisin tapaus sattui jossakin siinä loppupuolella, kun onnistuin nappaamaan Erkan lavalta viskaaman plektran suoraan ilmasta ja äimistettyä sillä kopilla puolet ympärillä seisseistä ihmisistä. (kavereiden lisäksi myös joku random nainen oli ihan innoissaan onnittelemassa mua suorituksesta...:D) Mielestäni oon kyllä ansainnut sen plekun, onhan tässä nyt kuitenkin oltu jo melkein yhdeksän vuotta senkin miehen fani...(Tässä pitää tietää Ari Koivunen...)

Lauantaina ajettiin sitten taas melkein samalla kaveriporukalla uudestaan Espooseen, kun mentiin Sanna-Marille pitämään pienimuotoisia pikkujouluja. Syötiin melkoisesti ja naurettiin hupsun kissan tempauksille.

Nyt lopettelen tähän, vietteäkää kiva joulu!
Rimppa

Once upon a night we’ll wake to the carnival of life

Syksyn odotetuin viikonloppu takana päin.

Perjantaina oli Nightwishin euroopan kiertueen avauskeikka Espoon Metro Areenalla (siis entisellä Baronalla), jota olin venannut taas vaivaiset puoli vuotta, sieltä kesäkuun risteilyltä saakka.
Oli taas ihan huippua, vaikka ihan erilainen tunnelma kun laivalla (no tottakai, vaikkei tuo areena nyt mikään isoin ole, niin on se anyhow huomattavasti suurempi, kuin se laivan yökerho...)

Saatoinpa taas bilettää melko huolella. Huusin, lauloin, nauroin ja heiluin ihan kiitettävästi ja vähintäänkin kahden urheilusuorituksen edestä. Settilista oli ihan mukava, vaikkei ehkä ihan yhtä eeppinen kuin kesäkuun keikalla, ja näytti tältä:

1. Shudder Before the Beautiful
2. Yours Is an Empty Hope
3. Ever Dream
4. Storytime
5. My Walden
6. The Islander (Eka puolikas Marcon soolona)
7. Élan
8. Weak Fantasy
9. 7 Days to the Wolves
10. Alpenglow
11. The Poet and the Pendulum
12. Nemo
13. Stargazers
14. Sleeping Sun
15. Ghost Love Score
16. Last Ride of the Day
17. The Greatest Show on Earth (kappaleet 1-3)

Outrona The Greatest Show on Earth loput kappaleet.

Erityisen onnellinen olin mun marraskuulevyn, Dark Passion Playn biisesitä, varsinkin tosta The Poet and the Pendulumista, jota saatoin perjantain koulumatkoilla popittaa autossa melko kovaa.

Taustascreenit oli mahtavat animaatioineen, pyroshowt jälleen kerran kovin mahtipontiset ja tuo bändi nyt vaan yleisesti ottaen tietää miten viihdyttää sekä itseään, että katsomaan tullutta kansaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Harva asia tässä maailmassa virnistyttää mua yhtä paljon, kuin Tuomas Holopaisen leveä keikkahymy. 

Lauantaina sen sijaan suunnattiin Sanna-Marin kanssa On the Rocksiin viikonlopun keikalle nro 2.
Tällä kertaa luvassa oli se toinen ah niin rakkaista lempibändeistäni, Amoral nimittäin.

Kivaa oli, vaikka heti Nightwishin jälkeen mikä tahansa bändi tuntuu aika pieneltä. Mut hyvältä näytti ja kuulosti kuitenkin, jälleen kerran. Setissä sekä vanhojavanhoja klassikoita, viimeaikojen suosikkeja ja ihan uuttakin materiaalia.

Jäätiin tällä kertaa ihan tarkoituksella vähän kauemmaksi (ei siis eturiviin) tarkkailemaan toimintaa, koska todettiin, et vois olla välillä ihan virkistävää saada vähän isompaa kokonaiskuvaa siitä, mitä siellä lavalla tapahtuu, eikä ainoastaan Benin sormista, vaikka uskomattoman kovaa tilutusta onkin ihan kiva seurailla.

Melkoista hymyilytystä aiheutti myös Arsban keikkakampaus; jätkän tukka oli kahdella pitkällä ranskanletillä. Varmaankin edellisen illan teatterihommien peruja, mut silti...;D

Kiitos keikoista kaikille tahoille, nyt meiksi kuittaa,

Rimpe