30.9.2013

Amidst all beauty, I'm home again


Viikonloppuna oltiin Annan kanssa taas Käpiksellä keittiötäteinä kun partiolaisten äidit valtasivat retkeilytukikohdan ja -maastot sieni- ja marjaämpäriensä kanssa.

"Sekasinhan täällä menee kuitenkin"



Oli mukavaisaa, laiteltiin ruokaa, hengailtiin ja kuunneltiin musiikkia. Välillä meininki keittiössä oli ehkä jopa vähän liian boomkah...;D Juoruttiin, saunottiin ja tehtiin jotain omituista pimeässä metsässä. Keskusteltiin romanttisesti syvällisiä kynttilänvalossa saunatuvassa ja päädyttiin taas loppujenlopuks myös nukkumaan samaan kerrossängyn alasänkyyn, vaikka harkittiin muitakin vaihtoehtoja.

"TÄSTÄ SE TYKKÄÄ!!"



Nyt saatte taas pärjäillä hetken. Ja muistakaa että on "ihan näätää jäädä hyytyy..."

Rimpe

Ainii, mulla koko viikko vapaata, koska koeviikko, muttei kokeita. Olo on aika abiturientti...;D seuraavan kerran kouluun siis perjantaina matikankokeen palautukseen. Ehkäpä kuulette musta siis vielä tällä viikolla.

26.9.2013

24.9.2013

The treetops, the chimneys, the snowbed stories, winter grey



Tajusin eilen että nyt on ihan oikeesti syksy. Ei mikään loppukesä enään, vaan ihan oikee syksy. Hämmästyin myös sitä, että kyseinen valaistuminen ei aiheuttanut mussa paniikkia siitä että talvi tulee TAAAAS vaan jonkin sortin tyytyväisyyttä. Koska voin alkaa tääs hyvillä mielin käärityä kaikkiin ihaniin, lämpimiin syysvaatteisiin, mennä kouluun villasukissa ja ihanissa kirkkaan turkooseissa Hai-saappaissani, kuunnella syysmusaa, ja juoda teetä tai kaakaota muumi-mukeista samalla kuun teen läksyjä. Ja sit on kaikki ihanat lämpimät syksyiset värit, keltaset ja punaset, joita on ihan joka paikassa. Sateen ropina ikkunaa vasten. Se kun aurinko yhtäkkiä sateen jälkeen tuleekin esiin ja saa kaiken kimaltamaan.



Tänään tuli ylppäreiden ennakkopisteet. 32 pistettä, joka ainakin kolmen viimevuoden pisterajojen mukaan meinais sitä, että saisin siitä bilsasta M. Oon tyytyväinen, siihenhän mä tähtäsinkin. Tai siis ainahan ois hirveen kivaa, jos kaikki vois saada ihan kaikesta L, mut toi oli mun realistinen tavoite.

Viikonloppuna oltiin Joutsen-joukkueen kanssa retkellä Käpiksellä. Ihan kivaa oli, mutta en varmaan ikinä oo ollu noin poikki yhenkään partioretken jälkeen. Oon niin tottunu siihen, ettei haittaa jos esim. aikataulu ei meekään ihan niinku oli suunniteltu ja siihen että ei tarvi olla kokoajan kyttäämässä mitä ne lapset tekee. Ja ehkä vartion isoimmat plussat oli ne, ettei kukaan herännyt seitsemältä ja herättänyt myös kaikkia muita ja se että asiat, kuten ruoka ja vähän ohjelmakin, voitiin tehä oikeesti kaikki yhessä. Ainakin nyt viimesenä vuonna.
Ei sillä etteikö noi nuoremmat tytöt olis kivoja, mutta ihan sikana enemmän työtä ne tuottaa.

Tää ei liity enää mitenkään, mut tää video on kovin hämmentävä. Koska kolmen minuutin kohdalla ja itseasiassa myös aiemmin (2:46) siinä esiintyy kummia. Kaksoisolento. Kattookaa ite.


Nyt voisin ruveta vaik tekee ruokaa, kiitos ja kumarrus,
Rimbau

14.9.2013

Yksinään ei kukaan maailmaa valloita, meille mikään ei oo mahdotonta

Terve taas.
Edellisen kerran ku kirjotin, mulla ei ollu oikeen mitään aisaa liittyen sen enempää kouluun kuin mihinkään muuhun. No, se ei ole ongelma enää.

Koulukuvaus ja monnarit oli viime viikolla. Monnarit oli ihan parhaat, oltiin mun mielestä kaikki aika uskottavia M.I.B.-agentteja. Harmi ettei mulla oo kuvia siitä. Ja ykköspojille iso hatun nosto heittäytymisestä niihin shoppaaja, balettitanssija ja aerobic-tyyppi rooleihin.

Tällä viikollakin oli kaikkee jännää. Keskiviikkona oli Tansanialaisten vieraiden jäähyväisjuhla, jossa tansanialaiset tanssi ja laulo hienosti ja jossa Alexander Stubb kävi puhumassa...:0 Torstaina oli 100 aamun kunniaksi perinteinen pyjamapäivä, ja oli kyllä rentoa. Miks noin ei voi mennä normaalistikin kouluun? Ja tietenkän mulla ei oo siitäkään kuvia.
Ja arvatkaa mitä eilen tapahtui? Meidän kauan odotetut ihanat abihupparit vihdoin saapuivat! Noin kuukauden alkuperäistä, suunniteltua ajankohtaa myöhemmin, ja uuden verkkarifirman metsästyksen jälkeen. Nyt ollaan viimestäänki todellakin fabilous, kuten tekstikin kertoo.


Tänään ja huomenna ohjelmassa paljon vauhtia ja pörinää, kun enduron SM-kisat rantautuivat perttulaan "omalle" (Jennin) pellolle. Oon nyt sit yrittäny tasapainotella pellolla heilumisen ja viimesten bilsan lukemisten välillä. Pääsin taas ajamaan vähän mönkijälläkin...:)





Bilsan YO-koe on muuten tosiaan maanantaina, HUI! Ja sit mulla on iltapäivällä viimenen teoriatunti jos kerkeen sieltä myyrmäestä ajoissa martsariin.

Nyt voisin harkita nukkumaan lähtöä, kirjotusvirheiden määrä on vihjaillu mulle siitä jo puolisen tuntia.
kiitos ja kumarrus, se on nyt bye.

Rilbo