NIIN SE VIIMEIN KOITTI, Oceanhoarsen ensimmäinen Helsingin keikka viikko sitten siis, kokonaisjärjestyksessään bändin toinen ikinä!
Keikka vietettiin taktisesti, tuttuun ja turvalliseen tapaan toisessa rivissä ja lavan oikeassa reinassa, siis suoraan Benin edessä. Hymyilin koko keikan kuin riemuidiootti, puin nyrkkiä ja lauloin mukana viimeseks soitetun sinkkubiisin The Oceanhoarsen. Jokainen biisi oli edellistä parempi, erityisesti tykkäsin siitä, jossa on kuulemma "vuoden raskain riffi" ja siis olihan se nyt melkoinen! Kuten Imperiumin keikka-arviossakin luki: "kokoluokkaa mannerlaatta" :D
Illan pääesiintyjänä toimitut Beast in black oli myös parempi kuin muistin!
Aion katsoa näitä vielä uudestaankin (oonhan nähnyt nääkin mystisesti jo kolmesti...)
Saman viikon keskiviikkona oli myös toinen odotettu keikka, oikea unelmien täyttymys, kun Powerless trionakin tunnettu kolmikko, eli herrat Marco Hietala, Ari Koivunen ja JP Leppäluoto saapuivat vihdoin Helsinkiin. Biisit oli hyviä, läppä aika huonoa ja kokonaisuudessaan ilta kovinkin viihdyttävä.
En muista nauraneeni yhdelläkään keikalla koskaan noin paljoa tai ehkä edes kuulleeni noin montaa sanamuunnosta yhdessä illassa.
Luulin että mun alkuvuoden keikat ois olleet tässä ja nyt ois vuorossa määrittelemätön keikkatauko, mutta olin sittenkin onnekseni väärässä! Viikon päästä aion nimittäin nähdä tuon Oceanhoarsen uudestaan ja vieläpä ihan ilmaiseksi! Aika parasta.
Nyt moikku,
Rimbau
Ps. miten musta tuntuu siltä, et ihan ku ois samat miehet joka keikalla..? ;D
Viime aikoina oon tullut onnelliseks muun muassa näistä:
Marco Hietala ja sen uusi kirja, joka luin vuorokaudessa. Erityisen kivaa oli tavata Marco ihan henkilökohtaisesti Levykauppa Äxässä ja vaihtaa muutama sananen sen kanssa! Kehuin niiden uutta eeppistä Powerless trio -kokoonpanoa, sain kirjaan nimmarin ja lisäksi otettiin vielä yhteiskuva! Tiskin takana Marcon kanssa hengaillutta myyjäsetä-suosikkihahmo Masia ehkä vähän hymyilytti mun Amoral-huppari...:)
We Rock! Heavyrock night -show Vanhalla Ylioppilastalolla muutama muutama viikko sitten. Koivunen piiiitkästä aikaa livenä, mukana myös JP Leppäluoto sekä Paolo Ribaldini. Hyvä ilta, parhaita biisejä ja huiput esiintyjät. Nyt selviän ehkä taas joulukuuhun saakka.
Syysloma, joka mulla sittenkin oli! Käytiin mm. Lintsillä valokarnevaalissa pyörimässä.
Tukholmanristely Sarinan kanssa. Vedettiin täysähky laivan buffassa molempina iltoina, shoppailtiin sekä laivassa että maissa ja mut raahattiin ihan liian moneen meikkikauppaan. Gamla Stan oli ihan tosi nätti, eikä edes eksytty tunnelbanaan. Laivan bilebändi oli kiva, ja katottiin sitäkin molempina iltoina ihan liian pitkään. Lievää hysteriaa ilmassa, kellosekoilua, valotikkuja ja lentävää läppää: "Mä suunnittelin tota (röyhtäystä) tosi pitkään!"
Opiskelijatapahtumat, kuten eilinen M-juna appro. Join lähinnä limua, mut oli silti aika hauskaa. Kaikki parhaat lähibaarit, kuten Jyvänen. Malminkartanon Bar Kissassa soi Skid Row ja Guns n' Roses ja olin aika onnellinen, vaik lonkero olikin loppu.
LUMISADE ja sitä seurannut talven ihmemaa, vaikka onkin vasta lokakuu ja tää lumi on vähän tollasta märkää räntäloskaa.
Uunituoreet Raskasta Joulua biisit, joista toinen on ensimmäinen Tarjan ja Marcon duetto kahteentoista vuoteen. Ja toisessa on myös FLOOR, sekä suomeksi että englanniksi. Mun ultimate-Nightwish-fanityttö-osani huutaa sisäisesti ja kovaa.
Ne kaverit, joita mulla on ollut syksyn aikana ehkä eniten ikävä ja jotka vihdoin näin tänään. Uusia kuulumisia ja vanhoja sisäpiiriläppiä. Espresso House vaikka Santtu yrittikin vastustaa sitä, kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja ruokaa. Best! "-- on vähän sellanen fiilis, kun ois se Edgar aristokateista, kun se maistaa sitä kermaa."
Day 14: The first song you heard by your favourite artist
Ensimmäiset kappaleet, mitä oon oikeesti tältä artistilta kuullut, on pienet pätkät Sonata Arctican Fullmoonia ja Kirkan Silta yli synkän veden. Aion nyt kuitenkin laittaa tähän ekan kuulemani biisin herran ihan omasta tuotannosta, vaikka noiden ensinmainittujen ja alle linkatun kappaleen väliin mahtuikin melkoisen monta coverkappaletta (ja itseasiassa myös blogille nimeksi säkeen lainnut kappale, mutta en oikeesti lue sitä vielä Arsban omaksi tuotannoksi...)
Day 1: Your favourite song today / Day 2: Your favourite song of all time / Day 3: Favourite song with a color in the title / Day 4: Another top five favourite song (different from 1 and 2) / Day 5: A song that you listen to when you travel / Day 6: The song with the highest play count on your iTunes/iPod/mp3 player / Day 7: Favourite cover version of a song (from YouTube) / Day 8: Another top five favourite (different from 1, 2, and 4) / Day 9: A song that reminds you of your childhood / Day 10: Opening theme song for a series based on your life / Day 11: Your least favourite song / Day 12: A song you always look for on jukeboxes / Day 13: a song by your favourite band / Day 14: The first song you heard by your favourite artist / Day 15: Your favourite female vocal song / Day 16: A song that makes you happy / Day 17: Favourite love song / Day 18: Your favourite music video / Day 19: A song by one of your top five favourite bands (different from 13) / Day 20: A song that reminds you of your most recent ex-boyfriend/girlfriend / Day 21: Most Australian-sounding song (one that reminds you of down under) / Day 22: Another song from a top five favourite band (different from 13 and 19) / Day 23: A song that you would sing on an audition for American Idol / Day 24: A song you like from a musical or from a children's movie / Day 25: Oldest song you love / Day 26: A song that you absolutely despise / Day 27: The first song you ever heard (that you still listen to regularly) / Day 28: Your favourite male vocal song / Day 29: A song that makes you sad / Day 30: A song from your favourite movie
Tasan kymmenen vuotta sitten tänään tapahtui jotakin elämän mullistavaa.
Suomen kansa äänesti kolmannen kauden Idols-voittajaksi Ari Koivusen ja pienen pieni 11-vuotias Riina tuuletti ja hymyili kuin riemuidiootti katsoessaan tuota yllä nähtävää tulosten julkistamista mökillä kerrossängyn yläsängystään.
Noh, ootte lukeneet tästä ennenkin mun blogissa ja seuranneet keikkapostauksiakin, mutta musta tää 10-vuotispäivä tarvitsi kuitenkin ihan oman postauksen.
Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä:
Pari ekaa vuottahan oli Arille melko hektistä keikkailua soolobändin kanssa. Kaksi levyä sillä porukalla, joista ensimmäinen myi ihan ennätysnopeasti tuplaplatinaa ja jälkimmäinenkin ihan kivasti kultaa (ja on mun yks kaikkien aikojen suosikkilevyistä).
Muistan kuinka riemuissani olin kun äiti ja iskä tuli kaupasta ja ne oli ostaneet Fuel for the Fire -levyn mulle yllätyksenä. Seuraava (Becoming) ostettiin jollain kesälomamatkalla huoltoasemalta. Molemmat levyt oon kuunnellut miljoonia kertoja ja niiden koteloista näkee, että niitä on rakastettu ja kuljettettu mukana.
Sillä Arin soolobändillä tulee kyllä aina olemaan oma erityispaikkansa mun sydämessä, ja se on yksi syy siihen, miksi Raskasta Joulua on mulle niin tärkeä juttu, koska se on ainoa tilaisuus nykyään, missä sen bändin näkee lähes kokonaisena.
Sitten 2008 lopulla Ari valittiin Amoralin laulajaksi, jonka johdosta soolobändi jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle Becoming-kietueen loputtua alkuvuodesta 2009. Omaksi onnekseni kävi aivan sairaan hyvä mäihä, kun osuttiin bändin kanssa samaan aikaan Ylläkselle sen vuoden hiihtolomalla, ja sain nähdä yhden niistä melko loppupään kunnon AK-keikoista. Olin ehkä aika tosi onnellinen ja täpinöissäni.
Oli muuten samalla ensimmäinen koskaan näkemäni livekeikka.
Koivusen Amoral-aika kesti kunnolla siitä alkuvuodesta 2009 tän vuoden tammikuuhun. En oo ikinä ollut minkään bändin lopettamisesta niin rikki, kuin Amoralin hajoamisesta, enkä varmaan koskaan tuu olemaankaan. (Paitsi ehkä sitten kun Nightwish joskus tulee tiensä päähän lopullisesti *koputtaa puuta ja toivoo että se ei tapahdu vielä ikuisuuksiin*.)
Amoralin kanssa Ari teki neljä albumia, joiden aikana yhtyeen musiikki koki kehityksen ultimaattisen melodisesta, popahtavasta melkein kasarihevistä yhdeksänminuuttisiin eeppisiin progemetallibiiseihin ja samalla takaisin sinne raskaampaan ja dödömpään suuntaan, mistä alunperin lähdettiinkin. Nikokin palasi takaisin bändiin ja kaikkea.
Näiden pääbändien lisäksi Arsba on tehnyt duo-keikkaa milloin kenenkin kanssa ja ollut tosiaan vuodesta 2007 mukana Raskasta Joulua -porukassa. Tällä hetkellä herra vaikuttaa pääasiallisesti Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa, joiden kanssa se on tehnyt nyt jo kai neljä musikaalia.
No joo, joka tapauksessa oon nähnyt herran livenä aivan hiton monta kertaa, erilaisten kokoonpanojen kanssa. Muistan myös hyvin, kuinka paniikissa olin ne ekat kerrat, kun mun piti mennä puhumaan sen kanssa, koska halusin nimmarin tai yhteiskuvan (eräissäkin ennakkokuuntelubileissä saatoin vaania Aria 45 min. ennen kuin uskalsin lähetyä sitä...)
Mua kuitenkin harmittaa vähän, ettei tullut sillon ihan alkuaikoina ruinattua porukoita lähtemään mun kanssa johonkin katsomaan tätä uutta ja elämänmullistavaa ilmiötä, koska nyt on kovin epätodennäköistä, että niitä vanhimpia oman tuotannon biisejä kuulee enää missään livenä, varsinkaan, jos eivät taivu akustisiin sovituksiin.
Tän hetkinen keikkalista näyttää tältä, ja lisää on takuuvarmasti tulossa:
19.2.2009 Ari Koivunen @ Ravintola Taiga, Ylläs
26.10.2011 AMORAL @ Levykauppa Äx, Helsinki
18.2.2012 AMORAL @ FME, Helsinki
20.12.2013 Raskasta Joulua @ Kulttuuritalo, Helsinki
28.2.2014 AMORAL @ Virgin Oil, Helsinki
28.3.2014 AMORAL @ Nosturi, Helsinki
25.4.2014 Ari Koivunen & Luca Gargano Jukebox @ Jyvänen Martinlaakso, Vantaa
4.10.2014 AMORAL @ On The Rocks, Helsinki
18.12.2014 Raskasta Joulua @ Helsingin Jäähalli
28.2.2015 I wanna rock -musikaali @ Musiikkiteatteri Palatsi, Tampere
27.6.2015 AMORAL @ Virgin Oil, Helsinki
14.11.2015 AMORAL @ On The Rocks, Helsinki
18.12.2015 Raskasta Joulua @ Metro Areena, Espoo
12.3.2016 Autiotalossa-musikaali @ Finlandia-talo, Helsinki
29.4.2016 AMORAL @ Virgin Oil, Helsinki
13.5.2016 Ari Koivunen & Luca Gargano Jukebox @ On The Rocks, Helsinki
16.7.2016 Ari Koivunen & Ilja Jalkanen Duo @ Jyvänen Martinlaakso, Vantaa
17.12.2016 Raskasta Joulua @ Metro Areena, Espoo
5.1.2017 AMORAL @ Tavastia, Helsinki
24.2.2017 Ari Koivunen & Ilja Jalkanen Duo @ Bar Nr.1, Vantaa
Näiden lisäks ollaan käyty muutamissa ennakkokuuntelubileissä ja nimmaritilaisuuksissa.
Ja sit on tietysti oma bongaussuosikkini, kun Arsbe käveli mua randomisti vastaan Karjaan keskustassa, kun oltiin kauppareissulla mökille kesällä 2010. Saatoin olla kovasti järkyttynyt ja hysteerinen muutaman tunnin tai päivän sen jälkeen.
Kaikkea tätä tärkeämpää on kuitenkin se kehitys, mitä mussa itsessä on tän kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Musiikkimaullisesti, ajatusmaailmallisesti ja yleismaailmallisesti. Arsban vaikutusta mun ulkonäköön ei ehkä voi vahvistaa (koska näytän edelleen ihan samalta kuin 11 vuotiaana...), mutta mainittakoon, että se oli kesä 2007 kun kasvatin mun otsatukan pois ja vaikka sekin oli monen asian summa, ei voida sulkea pois kyseisen herran mahdollista vaikutusta asiaan.
Erityisen antoisia on olleet kyllä viimeiset kolme-neljä vuotta, siitä hetkestä tähän päivään, kun päätin, ettei mua oikeestaan enää kiinnosta mitä muut ihmiset ajattelee musta ja mun musiikkimausta. Vielä joskus lukion ekalla ja tokallakin puhuttiin koulussa Koivusesta lähinnä salamyhkäisillä lempinimillä, kuten Mr. A, mitä mun on tässä vaiheessa elämää enää kovin vaikea ymmärtää. Mitähän me oikein kuviteltiin, että siitä seuraa, jos joku saa tietää, että meillä on koulussa parin Ari Koivunen-fanin iskuryhmä? Joskus ylä-asteella siitä ois voinu vielä seuratakin jotain nälvimistä, mut ihan oikeesti, mitäpä sitten?
Lukion jälkeen totesin, ettei mun musiikkimaussa tai missään muusskaan ole mitään hävettävää ja kun sitten koitti ensimmäinen päivä Pekkiksessä, marssin sinne ylpeänä Amoral-paidassani. Eikä ketään tosiaan kiinnostanut, miksi olisikaan?
Mut joo, ehkä tää olis tältä erää tässä. Jatketaan sitten joskus myöhemmin.
Hevi-Riina
Ps. en oo koskaan muistaakseeni paljastanut blogini nimen etymologiaa, mutta jos jotakuta kiinnostaa, se on aiheeseen liittyvästi tästä biisistä.
Pps.Eilen näin Levykauppa Äxässä raitapaitaan pukeutuneen suosikkihahmoni Masin lisäksi kolmin kappalein tuota Arsban ekaa levyä. Ois ehkä pitänyt ostaa se euron maksanut yksilö, ei sen hinnasta päätellen melko kulahtaneen levyn takia vaan siks, että oisin saanut uuden kotelon siihen omaan versiooni, jonka voi purkaa kolmeen osaan...
Aloitettiin ilta tutusta ja turvallisesta Jyväsestä. Päivitettiin kuulumisia ja pelattiin Kimbleä ja Unoa. Huudettiin ja naurettiin ihan liikaa ja Anna kävi toivomassa DJltä ikivihreää klassikkoa vuosien takaa (ei se oikeesti ollut niin ikivihreä)
Sit puol yhentoista aikoihin siirryttiin varsinaiseen keikkapaikkaan, ehkä kolmensadan metrin päähän, meidän porukassa ikuisuuksia nimellä Kaljakellari kulkeneeseen Bar nr. 1: seen. (jossa kyllä ihan oikeasti oli vielä varmaan vuosi sitten eri niminen baari, se sama, jossa oltiin aikanaan penkkarijatkoilla)
Ennen illan artistien saapumista lavalle kuunneltiin karaokea ja jatkettiin juttutuokiotamme.
Itse keikkahan olikin taas oikein viihdyttävä biisivalintoineen ja välispiikkiläppineen. Saatettiin nauraa aika kovaa välillä.
Yleisön biisitoive huuteluun vastattiin näennäisesti, mutta esiintyneen osapuolen tietäen suuri osa niistä biiseistä oli jo valmiiksi sillä settilistalla.
tää on kyl hieno
Keikan jälkeen vessajonossa tutustuttiin uusiin fani-ihmisiin (joista yks tuli jo ennen keikkaa juttelee mulle, kun oli tunnistanut mut sen ig-seuraajista :D) ja oltiin osana hämmentävää tulitikkujen diilaustapahtumaa: "Onks teil jo Ari Koivunen -tikkuaskit?" -Ei "Haluuttekste?" -Todellaki!
Sit kuunneltiin taas vähän karaokea ja norkoiltiin yhteiskuvien toivossa lavan reunalla.
Sunnuntaina sen sijaan käytiin ihan superpitkästä aikaa lukiokavereiden kanssa syömässä Vapianossa. Oli mukavaa sekin. Vois yrittää niitäki nähä tolleen koko porukalla useemmin ku kahen vuoden välein...
Tää on ollut mun ultimaattinen lempibiisi jo 9 vuotta. Muita tulee ja menee, mut tää pysyy. Toimii kaikissa tilanteissa, rauhoittaa stressiä ja on vaan parasta ikinä.
Day 1: Your favourite song today / Day 2: Your favourite song of all time / Day 3: Favourite song with a color in the title / Day 4: Another top five favourite song (different from 1 and 2) / Day 5: A song that you listen to when you travel / Day 6: The song with the highest play count on your iTunes/iPod/mp3 player / Day 7: Favourite cover version of a song (from YouTube) / Day 8: Another top five favourite (different from 1, 2, and 4) / Day 9: A song that reminds you of your childhood / Day 10: Opening theme song for a series based on your life / Day 11: Your least favourite song / Day 12: A song you always look for on jukeboxes / Day 13: a song by your favourite band / Day 14: The first song you heard by your favourite artist / Day 15: Your favourite female vocal song / Day 16: A song that makes you happy / Day 17: Favourite love song / Day 18: Your favourite music video / Day 19: A song by one of your top five favourite bands (different from 13) / Day 20: A song that reminds you of your most recent ex-boyfriend/girlfriend / Day 21: Most Australian-sounding song (one that reminds you of down under) / Day 22: Another song from a top five favourite band (different from 13 and 19) / Day 23: A song that you would sing on an audition for American Idol / Day 24: A song you like from a musical or from a children's movie / Day 25: Oldest song you love / Day 26: A song that you absolutely despise / Day 27: The first song you ever heard (that you still listen to regularly) / Day 28: Your favourite male vocal song / Day 29: A song that makes you sad / Day 30: A song from your favourite movie
I look back
at those times with only light in my heart
Such a
shame to see a good thing torn apart"
Amoral - Of silent stares & fire lost
Muutama viime päivä on ollut kovasti tunteellinen ja henkisesti ehkä vähän rankkakin.
Mun pitkäaikainen lempibändi Amoral nimittäin lopetti lähes 20-vuotisen uransa loppiasaattona Tavastialle eeppiseen useamman tunnin jäähyväiskeikkaan, jolla kuultiin biisejä ihan ekasta demosta viimeiseen levyyn asti ja nähtiin kaikki bändin riveissä koskaan soittaneet muusikot.
Tieto lopettamisesta tuli jo heinäkuussa ja täytyy myöntää, että oon ollu asiasta melko hajalla koko tän puol vuotta. Ei oo varmaan päivääkään mennyt, etten ois osittain kauhunsekaisilla fiiliksillä edes vähän ajatellut tota keikkaa, vaikka toisaalta oon myös kieroutuneesti odottanut eeppisiä bileitä.
No, keikkahan oli sitten kyllä ihan odottamisen arvoinen. Mentiin Annan kanssa paikalle sen verran ajoissa, eli heti ovien auettua, että ehdittiin mainiosti asettaa itsemme eturiviin huippupaikoille, siihen vakiopaikkaamme Benin eteen. Meininki oli hyvä sekä lavalla että sen edessä ja porukkaa kunnolla paikalla ihan ulkomaita myöten. Bongattiin paljon tuttuja naamoja, osa ihan puhtaasti faneja, osa muiden, ns kaveribändien jäseniä.
Vanhoista Amoral-jäsenistä eniten sydäntä lämmitti basisti Erkki Silvennoinen, jonka edellisestä näkemisestä lavalla ei tosin ollut kuin päälle kaksi viikkoa ja josta pitää tietää joiltain osin varsin koominen urakehitys ja bändit joissa se soittaa/on soittanut. ("Yeah, he stole our bassplayer so we stole him." -Ben Arista, joskus vuonna 2012)
Biisejä kuultiin tosiaan koko bändin uran varrelta ja settilistaan oltiin kyselty faneilta toiveitakin.
Settilista näytti suurin piirtein tältä, joku saattaa puuttua jostain välistä, en oo varma:
Rude Awakening
On the other side pt. 1
No Familiar Faces
Metamorphosis
Distract
Leave your dead behind
Lacrimal Gland
D-drop Bop
Mute
Decrowning
Showdown
Release
If not here, where?
Sounds of home
Same Difference
Wrapped in barbwire (Year of the suckerpunchin kitarasoolo-introlla)
Dig up her bones
Exit
Beneath
Prolong a stay (encorena)
Menee varmaan aikaa, että toivun tästä tai oikeesti edes tajuan, että se bändi on nyt loppu. Vaikka kyse on "vain" bändistä, se on kuitenkin ollut mun lempibändi kahdeksan vuotta ja aivan hiton iso osa mun elämää. Oon mm. nähnyt Amoralin kaikki Helsingin keikat (no ok, en 2014 Tuska-keikkaa, mut kaikki muut...) sen jälkeen kun täytin 18 ja parit ennen sitäkin.
Onneks on tulossa paljon hyviä keikkoja tähän ihan parin kuun sisään, niin en ehkä jää tähän niin pahasti märehtimään. Ja onneks yks niistä on Martsarin kaljakellarin Ari & Ilja -duokeikka, niin saatan jopa selvitä pahimmista vieroitusoireista, näin alkuun ainakin.
Viime lauantaina vuoden odotus palkittiin ja joulunaika avattiin jälleen Raskasta Joulua-konsertin tunnelmissa.
Oli aivan eeppisen hieno keikka.
Päästiin jälleen kolmanteen riviin tosihyvälle paikalle lavan keskiosan tuntumaan. Esiintyjät oli huippuja niinkuin aina ja oli vaan ihan parasta, hyvää seuraa ja joulufiilistä. Metro Areenalta lähtiessä satoi luntakin, mikä kruunasi illan, vaikka nyt siitä ei ole enää jälkeäkään.
Floor Jansen hämmästytti kaikkia laulamalla Oi jouluyön suomeksi ja oikeastaan vaan olemalla niin hiton upea. Marco laulatti Varpusta jouluaamuna taas perinteisesti moneen kertaan, motivaatiopuheiden kera ("Tämä on psykologista sodankäyntiä!") ja tuttuakin tutumpi bändi sai aikaan kovasti nostalgia-aaltoja allekirjoittaneessa. Erkka näytti koko ajan vaan niin tyytyväiseltä, mutta mikäs siinä ollessa, kun tietää saaneensa aikaan valtavan maanlaajuisen ilmiön ja edessä oli koko Raskasta Joulua -historian suurin yleisö.
Ja olihan siellä tietysti kaikkea muutakin apinointia, mutta ehkä nää kuvat puhuu enemmän puolestaan.
Yli kuukauden tauon jälkeen on hyvä palata blogin pariin livemusiikin merkeissä.
Oltiin perjantain ja lauantain välisenä yönä Annan kassa katsomassa Amoralia Virgin Oilissa.
Mukana menossa olivat myös ennen Amoralia soittaneet Block Busters ja To/Die/For.
Block Busters oli ennakko-odotuksistamme poiketen varsin hyvä, niin shown kuin musiikinkin kannalta. Yleisöä ei siinä vaiheessa iltaa ollut vielä paljon mitään, mutta ihan uskomattomalla energialla ne jätkät veti sen keikan läpi ja jopa juoksenteli keskellä baaria kitaran kanssa yms. Oltiin vaikuttuneita näkemästämme.
To/Die/For ei sen sijaan oikein sytyttänyt, vaikka kyseessä onkin jo oikeasti tunnettu ja aika vanhakin bändi. Ei sekään varsinaisesti huono ollut, mutta ehkä vähän tylsä ja paatoksellinen. Ehkä me ei vaan kuuluta sen bändin kohderyhmään.
Amoral aloitti siinä vartin yli puolenyön aikoihin ja todettiin Annan kanssa jo toistamiseen ettei ehkä parempaa tapaa aloittaa päivää ole (varsinkaan vappuaattoa...) Oltiin varattu itellemme oikein hyvä paikka siitä eturivistä, perinteikkäästi vähän keskeltä oikeelle, Benin edestä. Meno oli alusta asti jotenkin poikkeuksellisen hyvä (tai sit se oli vaan se eturivi...?) ja lavallakin energiat tosi kohdallaan.
Kuultiin uudelta levyltä kaikki mun suosikit, pari vanhaa hyvää, edellisen levyn huiput sekä mut ja Annan molemmat yllättänyt Beneath, jota en jostain syystä yhtään osannut odottaa jajoka oli kyllä mun mielestä koko keikan paras ehkä muutenkin paras biisi koko bändin tuotannosta
Keikan lopuksi Anna sai Beniltä plekun, kun se jakeli niitä eturiviin (oon ehkä vähän kade, kun ne loppu just mun kohdalla...) ja onnistuttiin nappaamaan settilista itsellemme. ;)
Oltais haluttu jäädä viel hengailee ja venailee josko joku ois vaikka vielä tullu sinne baarin puolelle ja oltais vaikka
saatu kuvia tai jotain, mutta koska bussi, päädyttiin vaan lähtemään mäkin kautta asemalle ja kotiin.
Nyt lopetan, kiitos seuralle ja myös bändille vielä kerran.
Hevi-Riina
PS. Myöhemmin lauantaina mun fanityttötavoitteet täyttyivät taas vähän, kun instagramiin ladattu keikkakuva keräsi positiivista huomiota bändin suunnalta ja päätyi lopulta repostatuksi bändin omalle ig-tilille... Saatoin olla lievästi onnellinen.
PPS. Onks kauheen väärin, jos teksti kertoo Amoralista, mut otsikko on Haloo Helsinkiä? Whatever, näin on nyt joka tapauksessa.
Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt taas jo hyvä tovi, jonka olen käyttänyt lähinnä sairastamiseen ja kouluasioiden stressaamiseen. Joka tapauksessa viimeviikolla oli viimeiset näytöt ja perjantaina aamupäivällä joulujuhla, jonka jälkeen vapauduin joululoman viettoon.
Loma aloitettiinkin perjantai-iltana sitten oikein perinteikkäästi joululauluilla, kun Raskasta Joulua -poppoo rantautui tänä vuonna pääkaupunkiseudun keikalleen Espooseen Metro Areenalle.
Taas kerran ihan mahtavaa, kun kaikki parhaat (Nightwish-kietueen välipäiväksi vartavasten joululauluja Belgiasta laulamaan lentänyttä Marcoa ja muuten vaan kiireistä J.Aholaa myöten) nousivat samalle lavalle.
Kolmas rivi kutsui jälleen ja tietysti koko vuoden odotetuin yhteislaulutilaisuus, perinteinen herra Hietalan valvoma Varpunen jouluaamuna laulettuna niin lujaa kuin keuhkoista lähtee, tottakai useampaan kertaan, koska eihän se ikinä mene ekalla putkeen.
Keikan eeppisin tapaus sattui jossakin siinä loppupuolella, kun onnistuin nappaamaan Erkan lavalta viskaaman plektran suoraan ilmasta ja äimistettyä sillä kopilla puolet ympärillä seisseistä ihmisistä. (kavereiden lisäksi myös joku random nainen oli ihan innoissaan onnittelemassa mua suorituksesta...:D) Mielestäni oon kyllä ansainnut sen plekun, onhan tässä nyt kuitenkin oltu jo melkein yhdeksän vuotta senkin miehen fani...(Tässä pitää tietää Ari Koivunen...)
Lauantaina ajettiin sitten taas melkein samalla kaveriporukalla uudestaan Espooseen, kun mentiin Sanna-Marille pitämään pienimuotoisia pikkujouluja. Syötiin melkoisesti ja naurettiin hupsun kissan tempauksille.
Nyt lopettelen tähän, vietteäkää kiva joulu!
Rimppa
Heipä hei taas. Tässä parvekkeella kesäillan maisemista nautiskellessani ajattelin samalla päivittää kuulumiseni ajan tasalle kaikkien teidän lukijoiden riemuksi.
Viime viikko oli tosiaan mun kesän viimeinen työviikko. Tavallaan toisaalta tuntu, että oikea kesä alkoi vasta nyt, koska oon viimeset kolme vuotta aloittanut kesäni tai ainakin kesän työt kepparileirillä ja nyt se yhtäkkiä olikin kesän viimeinen leiri jonka vedin. Mukavaa kuitenkin oli, keparilapset on aina niin kivoja ja kilttejä, keppareista tuli jälleen kerran ihan huippusiistejä ja työkaveritkin oli ihan supereita. Ihan entisvuosien tasolle ei läpän laadussa päästy, mutta laitetaan se päiväleirin piikkiin. Kun on virkeämpi, vitsitkin on oikeasti huomattavasti laadukkaampia...
Palataksemme ajassa vielä vähän kauemmaksi kerrottakoon, että olin viikko sitten Virgin Oilissa Tuskan jatkobileissä tarkastamassa Amoralin uuden, kuusijäsenisen line-upin. Hyvältä näytti ja kuulosti, lukuun ottamatta sitä, että keikkapaikan melko kehnon akustiikan takia korvatulpat päässä ei ainakaan eturivistä meinannut kuulla mitään (mikä johti niiden käyttämättömyyteen ja sen myötä korvien lievään soimiseen seuraavana päivänä...) ja vaikka lavalla välillä olikin vähän ruuhkaa...;)
Jossain kesäkuun lopulla, kaikessa hiljaisuudessa, vilahti ohi myös tämän blogin olemassaolon kolmevuotispäivä. Ihan kunnioitettavaan ikään ollaan siis jo päästy, ainakin mun mielestä ja vielä mennään eteenpäin. Lueskelkaa toki vanhoja postauksia virkistääkseenne muistianne siitä missä mentiin kolmisen vuotta sitten, tai sen jälkeenkin. :)
Loppuun haluaisin vielä sanoa että voi jumpe kun rakastan näitä vihdoin saapuneita ihan oikeita kesäkelejä. Vaikka ehkä välillä vähän tuntuu siltä, että melkein 30 astetta lämpöä on vähän liiottelua, niin muistakaa, että kyllä se kolean kylmä syksy ja talvi sieltä taas tulee, nauttikaa nyt ennen niitä. Musta on ainakin kiva käyttää shortseja ja voida istua ne jalassa parvekkeella palelematta edeleen näin puolen yön jälkeenkin tai uida niin paljon kuin lystää ilman että oon heti jäätymässä ihan jääpuikoksi (mitä oon tehnyt viimeisen kolmen päivän aikana paljon, uinut siis)
Nyt voisin ehkä alkaa harkita nukkumaan menemistä, jos vaikka jakasisin huomisaamuna vihdoin oikeasti siivota mun huoneen ennen perttulaan lähtöä. Eihän se oo ollu työn alla ku kaks päivää...
Hellurei taas.
Pahoittelen jo valmiiksi sitä, että tämä postaus on noin puolitoista kilometriä pitkä.
Anyhow, jatkakaamme siitä mihin edellisessä postauksessa jäätiin, eli
2007 - nykyisyys
2007 oli tärkeä vuosi. Ihan kaikella tavalla. Menin kuudennelle luokalle, oli leirikoulua, yökyläsynttäriä ja kaikkea muutakin mukavaa. Ehkä silti kuitenkin koko vuoden tärkein asia, joka vaikuttaa elämääni melko monella osa-alueella edelleen, tapahtui 16.1.-6.4. välisenä ajanjaksona.
4. tammikuuta alkoi Idols-laulukilpailun kolmas kausi, joka muutti jollakin tavalla koko Suomen pop-musiikkihistoriaa Anna Abreun muodossa.
Ja 16.1. esitetyssä Helsingin koelaulujen jaksossa mun elämääni käveli pieni, pitkätukkainen ja todellista 22 vuoden ikäänsä huomattavasti nuoremmalta näyttävä pojankloppi, joka lauloi Sonata Arcticaa ja Kirkaa niin, että Jone Nikulakin hiljeni hetkeksi. Pojanklopin nimi oli ja on edelleen Ari Koivunen.
Se oli rakkautta, jos ei nyt heti ensisilmäyksestä, mutta viimeistään teatteriviikonlopusta lähtien.
Ja sitä se on edelleen.
Ari Koivunen - Tears keep Falling (Becoming, 2008)
Jostakin syystä, joka saattoi olla se Lordin euroviisuvoitto, tai se että serkku nyt sattui kuulumaan silloin hevibändiin, Arsba kolahti hiton kovaa johonkin sellaiseen paikkaan, mistä se ei enää kulumallakaan lähde. Sehän lauloi heviä, en mä sellasta ollu koskaan kuunnellu. Toisaalta Tiktak oli kyllä ihan hyvin petaillu tätä viimesellä Myrskyn edellä -levyllään, joka oli huomattavasti raskaampi kuin ne aikaisemmat. Ja mainittakoon että vaikka se yhtye hajosi, sen jäsenistö jatkoi kukin tahollaan kovin samankaltaista kehitystä kuin minä...
2007 tiensä elämääni löysi myös toinen niistä tällä hetkellä rakkaimmista bändeistä. Samalla heviteemalla kuin edellinenkin, niinkuin melkein jokainen tästä eteenpäin... Kun Tarja vuonna 2005 erotettiin Nightwishista, meidän perheessä kiinnostuttiin. Äiti oli kai aina ajatellut, että ihan kivaa musiikkia, mutta laulaja kiljuu liikaa. Kun Anette sitten julkistettiin uudeksi laulajaksi ja Dark Passion Play -albumi ilmestyi, hankittiin se meillekin kovin nopeasti. Tykkäsin ja kuuntelin itseasiassa aika paljon ja säännöllisesti, vaikkei Nightwish vielä siinä vaiheessa miksikään ykkössuosikiksi noussutkaan. Imaginaerumia kuitenkin odoteltiin ja sen ilmestyttyä innostus bändiä kohtaan vain kasvoi. Todellinen, viimeinen läpimurto tapahtui kuitenkin marraskuussa 2012 kun päädyttiin Hartwall Areenalle katsomaan bändiä ja sen uutta, silloin vielä väliaikaista laulajaa Floor Jansenia Anetten lähdettyä bändistä. Oltiin me siinä vaiheessa jo kyllä aika isoja faneja, koska keikkaa venattiin kuin kuuta nousevaa, mutta se oli viimenen niitti sille, että Nightwish punkesi itsensä toiseksi bändiksi siihen ykköslempibändin pallille Amoralin lisäksi. Ja sille että lainasin kaikki vanhat levyt vuorotellen kirjastosta ja kuuntelin niitä kerran toisensa jälkeen maaten silmät kiinni huoneeni lattialla ja yrittäen opetella joka ikisen kappaleen lyriikat ulkoa.
Nightwish - Edema Ruh (Endless forms most beautiful, 2015)
2008 kuuntelin kaiken muun ohella paljon radiota, lähinnä YleXää, ja eräs uusi bändi, Haloo Helsinki! nimeltään kiinnitti huomioni iloisuudellaan ja energisyydellään ehkä jo ennen kuin koko muu Suomi heräsi samoihin asioihin. Muistan kun selitin siitä silloin jotain jollekin kaverilleni, jota ei kiinostanut pätkän vertaa. Hups. Samoista syistä tutustuin myös Paramoreen, vaikken sitä ookaan pitkiin aikoihin oikeestaan kuunnellutkaan.
2009 eräänä tammikuisena iltana makasin sohvalla ja kuuntelin radiota nappikuulokkeilla. YleX:n silloisessa X-ryhmä ohjelmassa juonnettiin jonkun mulle tuntemattoman rockbändin biisi ensisoittoon. Kuulosti ihan hyvältä. Mutta siinä vaiheessa kun laulu alko, meinaisn varmaan pudota sohvalta ja saada jonkun sydänkohtauksen silkasta yllätyksestä, kun Koivusen ääni vyöryi mun korviin. Se oli ensikosketukseni Amoraliin, bändiin joka oli pestannut Arsban edellisen laulajansa Nikon lähdettyä bändistä. (Tosin eipä siitä ole kuin kuukausi, kun Niko palasi bändiin...)
Ja siihen Year of the suckerpunch -kappaleeseen, joka sitten soikin YleX:llä sinä keväänä ja kesänä huomattavan paljon ollen myös kyseisen kanavan vuoden 2009 himotuin kappale.
Huolimatta siitä, että Amoral julkaisi ensimmäisen Arin laulaman levynsä 2009 toukokuussa, tutustuin siihen tarkemmin vasta vuotta myöhemmin kuunneltuani ensin Arin toisen soololevyn, Becomingin lähes puhki. Ja sekin oli sitten menoa.
2012 lainasin kirjastosta ihan vaan vitsinä (ja siksi koska Koivunen feattaa sillä) HeviSauruksenRäyh!-levyn. Jouduin kovin nopeasti toteamaan, että vitsinä lähtenyt kuuntelu oli riistäytynyt käsistä ja muuttunut puolittain ihan jopa oikeaksi faniudeksi. Lainasin lisää levyjä ja tartutin Annankin. Ja legendaarisen HeviSaurus-kesän 2012 ainekset olivat koossa.
Samana kesänä tutustuin myös Nimetön nimiseen, Suomen Paramoreksikin tituleerattuun bändiin. Sitä kuunneltiin kovasti koko kesä ja edelleen Nimetön kuuluu vakituiseen kuuntelemistooni. Suureksi harmikseni kyseinen bändi kuitenkin ilmoitti vuoden vaihteessa lopettaneensa, eikä ikinä julkaissut toista levyä.
Hevisaurus - Kaksipäinen poliisi (Räyh!, 2010)
Nimetön - Kuinka mä susta tykkään (En jää tuleen makaamaan, 2012)
2012 törmäsin myös ihan sattumalta entisen Tiktakin jäsenten nykyisiin tekemisiin. Googlettelin ihan mielenkiinnosta Amoralin silloin vielä melko tuoreen kitaristin Masin taustoja ja törmäsin bändiin nimeltä Dame, joka oli Tiktakin Empun sooloprojeksti vuodelta 2006, ja jossa Masi oli soittanut kitaraa. Hetken päästä selvisi, että kaksikollahan on nykyäänkin bändi, Alavala, johon kuuluu heidän lisäkseen Tiktakissa Empun kanssa soittanut Noora sekä silloin vielä rumpali Tyko. Kaiken lisäksi selvisi, että Masi ja Emppuhan ovat pariskunta, mikä saattoi hiukan aiheuttaa hämmennystä (ja tirskahduksia kun muistin sen Disco+Tiktak -suunnitelmani vuosien takaa...).
Myös Sonata Arctica tuli mukaan 2012 kun huomasin bändin tehneen oman versionsa Tony Kakon aikoinaan Arsballe kirjoittamastaan biisistä Losing my insanity ja kiinnostuin kunnolla. Viimeinen niitti Sonata-faniudelle oli kuitenkin 2014 keväällä ilmestynyt Pariah Child -albumi.
Sonata Arctica - Blood (Pariah child, 2014)
(Btw, hauska fakta tästä biisistä. Biisin alussa oloevan kuvauksen verestä puhuu tuo edellisestäkin biisistä tuttu kitarasankari herra Hukari...)
2013 koko musiikkitilanne alkoi pikkuhiljaa paisua kuin pullataikina, kun bongailin uusia kuuntelemisen arvoisia bändejä jatkuvalla syötöllä. Syytetään tästä Lumia-puhelinten Mix Radio -palvelua. Kuuntelin melko paljon Ari Koivusen artistikanavaa, joka kuten spotifynkin samanniminen toiminto, soittaa paitsi kyseisen artistin kappaleita, myös muiden samankaltaisten bändien musiikkia. Kun olin tarpeeksi kauan kuunnellut palvelusta Teräsbetonia, Northern Kingsia, Brother Firetribea, Kotiteollisuutta ja ties mitä muita bändejä, marssin kirjastoon ja lainasin kyseisten bändien levyjä.
Teräsbetonin kuuntelu alkoi samalla tavalla läppänä kuin HeviSauruksenkin ja myös jatko oli samanlainen: totesin sen olevan yllättävän hyvää ja jäin koukkuun. Pointti on kai siinä kummankin bändin kohdalla, että vaikka sanoitukset onkin tehty pilke silmäkulmassa ei niin tosissaan (tai lapsille), soitannollisesti homma toimii erittäin hyvin. Sitäpaitsi Jarkko Aholan ääni on uskomaton.
Viimeisen puolentoista vuoden sisällä soittolistalle ei nyt ehkä varsinaiseti ole kertynyt uusia bändejä, mutta ole tutustunut ja tykästynyt lisää vanhempiin, myöskin Mix Radio aikaisin bändeihin sekä Radio Rockilla kovasti soineisiin tuttavuuksiin kuten Battle Beast ja Amaranthe.
Sen lisäksi taidan ostata varmaan puolista Radio rockin soittolistan biiseistä lyriikat ulkoa, olivat ne mitä tahansa...
Se olis (varmaankin?) siinä.
Pahoittelen edelleen kilometrien pituista postausta. Et ehkä missannut mitään jos et jaksanut lukea sitä kokonaan tai sitten vain puolet siitä mikä tekee Riinasta Riinan, eiku...
Palaillaan,
Tänään asiaa mun jä äitin viime lauantaiselta miniroadtripiltä Tampereelle ja takaisin. Tai ehkä lähinnää siitä, mitä Tampereella tapahtui.
Ihan ensin haluiaisin vain kysyä, että miksi Tampereella kaikki on niin vaikeaa? Ensin oli hirveästi yksisuuntaisia katuja ja risteyksiä, joista ei saanut kääntyä johonkin tiettyyn suuntaan, useinmiten vasemmalle, eikä meinattu löytää parkkipaikkaa. Kun se parkkihalli sitten vihdoin löytyi, oli sielläkin kauheasti kaikkea muka hankalaa, aina parkkihallin ovista ja puomeista epäloogisiin paikkoihin sijoitetuista hissinappuloihin ja vaikeisiin parkkimittareihin, Mutta Hesen kanasalaatti oli kyllä äitin mukaan parempaa kuin Helsingissä. Ja ehkä ohjeiden lukeminenkin ois auttanut useimmissa pikku ongelmissamme...
Ja sitten pää asiaan. Tosiaan, käytiin katsomassa Musiikkiteatteri Palatsin I Wanna Rock -musikaalin. Tätäkin oli odotelu jo huomattava tovi, hartaamman puoleisesti. Täytyy myöntää, ettei se kaikkein pienin syy innokkaaseen odotteluun, tietenkään, ollut Ari Koivusen kovinkin keskeinen osa kyseisessä esityksessä.
Kuvaus kopioitu Musiikkiteatteri Palatsin nettisivuilta: I Wanna Rock on komediallinen rock-musikaali. Musikaali kertoo tamperelaisesta roudarista Villestä, Nääs-Villestä, joka työskentelee Pelle Miljoona -yhtyeessä. Ville uneksii kuitenkin suuremmista ympyröistä. Hän karkaa Andy McCoyn ja Hanoi Rocksin kanssa Tukholmaan, Englantiin, Japaniin ja Jenkkeihin. Nääs-Villen kiertueelta ei kommelluksia tule puuttumaan.
Miten Ville selviytyy maailmalla, hän kun puhuu vain tampereen kiältä? Kiertueellaan Ville kohtaa lukuisia huippubändejä kuten Whitesnaken, Twisted Sisterin, Guns N’ Rosesin ja Mötley Cruen. Lopulta kuitenkin reissaaminen alkaa tuntua raskaalta ja reissussa rähjääntynyt Ville palaa Suomeen, ja löytää itsensä...
Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Moottoritie on kuuma, Up Around The Bend, Here I Go Again, I Wanna Rock, Jump, Don’t Stop Believing, Welcome To The Jungle ja monet monet muut.
Oli kyllä hupaisaa. Ihan kiva juoni ja hyviä vitsejä ja ennenkaikkea hyviä esiintyjiä (muutkin kuin Arsba) ja lauluesityksiä.
Naurettiin useampaan otteeseen ihan vedet silmissä kun juttu lähti niin käsittämättömän lennokkaaks. Parhaat oli kyllä ehkä ne vitsit jotka jotenkin liittyivät Arin esittämän Mike Monroen ulkonäköön, koska noh...maybe you understand...
"Kato nyt, täst saa jo kiinni!" *ari yrittää epätoivoisesti löytää jotain kohtaa mahastaan, mistä oikeastikaan saisi kiinni...*
"Jätkä painaa varmaan kymmenen kiloo! -No kai, jos syö yhen greipin päivässä!"
"Hanoi Rocksin pienirintainen naislaulaja--"
Mutta juu, oikeasti ihan hyvä esitys mukavassa paikassa, joten jos liikutte tässä kevään aikana Tampereella ilman sen kummenpaa virikettä, niin kannattaa harkita tuon katsomassa käymistä. Päivänäytöksessä jossa oltiin, oli aluks vähän valjua, mut kyllä se yleisö siitä lämpes ja lähti mukaan, vaikka iltaesityksessä ois varmaan ollu vielä parempi ja rennompi tunnelma.
Loppuun vielä vähän roolilistaa ja videota ja sit se ois taas moi,
Rimbu Ville, roudari: Ari Myllyselkä Mirkku, Villen tyttöystävä: Elisa Lairikko Pelle Miljoona: Miro Honkanen Andy McCoy: Miro Honkanen Mike Monroe: Ari Koivunen Sam Yaffa: Tero Tanhuanpää Guns N’ Roses, Axl Rose: Ari Koivunen Twisted Sister, Dee Snider: Jussi Ojanen Journey, Steve Perry: Ari KoivunenNasty Suicide: Jussi Ojanen
Razzle: Jani Auvinen/Ville Siurulainen
Joan Jett: Sonja Lairikko
Toimittaja: Sonja Lairikko Whitesnake, David Coverdale: Ari Koivunen Mötley Crew, Vince Neil: Miro Honkanen Bob, tuottaja: Ari Myllyselkä Sari, Mirkun ystävätär: Sonja Lairikko
Heijjaa,
tiiättekö mitä, mulla alko tänään JOULULOMA! Ihanaaa, olinki jo niin tän tarpeessa.
Mulla on ollu muutenkin kakkea kivaa jouluohjelmaa mennellä viikolla.
Tortaina ehkä joulukuun odotetuin aktiviteetti, Raskasta Joulua Helsingin Jäähallilla.Oli kyllä jälleen ihan uskomaton show. Uskomatonta oli myös se, että meidän porukka onnistui saamaan paikan ihan lavan edestä, ehkä kolmannesta rivistä, eikä eteen tällä kertaa osunut edes ketään tajuttoman pitkää ihmistäkään. JA taas keikka, jonka oli alunperin ilmoitetu kestävän noi kaksi tuntia, kestikin sitten vajaat kolme tuntia, mikä on tietekin positiivinen asia :D Todistin myös jo toisen kerran elämässäni eeppistä lavakosintaa, kun bändin pääpuuhamies ja kitaristi Erkka (johon törmäsin jo aiemminkin syksyllä kerran, lisää täältä.) kosi tyttöystäväänsä lavalta käsin.Ohgod, miten osunkaan aina paikalle kun jotain tällasta tapahtuu? :D
Marco laittoi kaikki taas laulamaan Varpunen jouluaamuna varmaan ainakin kolme kertaa, koska kuulostettiin niin säälittäviltä ja Tuomas Wäinölä hämmästytti kaikkia uskomattomilla kitarasooloillaan. Sitä en vaan ymmärrä miksi se Paula Koivuniemi oli pitänyt kutsua sinne rääkymään...
Kaikki kumartavat Marcoa :D
Eilen oltiin Tiian kanssa kattomassa lukion puurojuhlaa ja yömessuunkin mentiin, koska joulu ei vaan tule ilman niitä. Puurojuhla oli ihan mukava, parasta oli se "omiemme" eli siis viimevuoden abien esitys, jossa ylioppilastodistukselle keksittiin uusia luovia käyttömahdollisuuksia ja tottakai opettajien esitykset.
Yömessussa Sarina liittyi seuraamme ja meno vähän villiintyi. Yritettiin käyttäytyä jo valmistuneen ylioppilaan arvokkuudella, mutta metsäänhän se taisi vähän mennä, kun yllättävä nauruhepuli oli ottaa meidät valtaansa. Selätettiin se kuitenkin ja veisattiin ah jo nii tutuiksi käyneet joululaulumme ihan mukiinmenevästi vaikka kanttori soittikin joko liian nopeasti tai sitten liian hitaasti. Ystäväiseni pääsivät laulamaan ihan kuoronkin kanssa, kun musanmaikka kävi kysymässä kaikki lukion entisetkin kuorolaiset yhteen biisiin.
Tänään vietettiin meidän koulun joulujuhlaa, jonka meidän luokka järjesti. Eilen koottu kolmimetrinen muovikuusi seisoi melko ylväänä kimallellen nurkassa, koulun keittiö oli ylittänyt itsensä naposteltavia tehdessään ja itse otin 20-luvun teemaan pukeutuneistta opiskelijoista valokuvia samalla kun meidän luokkaliaista koottu bändi soitti joululauluja taustalla.
Huomenna ois tarkotus mennä hakemaan joulukuusi ja aloittaa joulun tehosiivous. Meiksi kiittää ja kumartaa nyt, palaillaan.
Rimppa
P.S. Iso kiitos Sanna-Marille, joka diilas mulle nää sen kameralla ottamani kuvat, teknisistä vaikeuksista huolimatta. Oot paras <3
Lauantaina mun ja Sanna-Marin lokakuun minikeikkaputki jatkui, tällä kertaa pitkään ja hartaasti odotetulla Amoralilla On the Rocksissa, edellisestä kerrastahan olikin jo puolisen vuotta. Mulla oli koko lauantain sellanen lapsuuden jouluaatto-fiilis, kun yrittää puuhailla jotain normaalia, mutta koko ajan muistaa että illalla tapahtuu kivaa ja pieni jännitys kutittelee vatsanpohjassa.
Oli kyllä hauskaa.
Dark Sarah
Ennen Amoralia soitti kaks muutakin bändiä, Dark Sarah ja I saw red, joista ensimmäinen osoittautui varsin hyväksi. Ja hyvä etten tuolilta pudonnu, varsinki ku se tuoli oli vähän rikki ja meinasin muutenki putoo siitä kun tajusin että Erkka Korhonen, joka on tuttu vähän sieltä sun täältä ja soitti joskus muinoin Arsbankin omassa bändissä, tiluttelee kitaraa tässäkin yhtyeessä.
I saw red ei ollu niin hyvä, mutta kyllä sitäkin kuunteli.
Sit vähän päälle kymmenen tärähti ja se oliki sitten taas menoa. Seisottiin taas vaihteeks eturivissä ihan Benin edessä, mikä johti siihen että ainakin allekirjoittanut tuijotti varmaan puolet keikasta lumoutuneena vain sitä, kuinka nopeasti joku voi tiluttaa kitaraa.
Soittivat koko helmikuussa julkastun Fallen leaves & Dead sparrows -levyn ja sen lisäks kai neljä vanhempaa biisiä, kaikkia parhaita. Ja me laulettiin paljon, eipä siinä setissä tainnu olla ku yks sellanen vanhempi biisi jonka lyriikoita en osannu. Siis kokonaan ;)
Sunnuntaina olin meidän Joutsen-tyttösten kanssa Susen loikka-partiokisoissa ja illalla ajeltiin vielä lukiokavereiden kanssa Keravalle Suville viettämään tytttöjen iltaa ruoan, kuulumisten ja Trivial Pursuitin merkeissä. Kivaa oli, varsinkin kun en niitäkään ollu nähny aikoihin.
