We're not Iron Maiden, we're not from England, we're Sonata and we come from Finland

Edellisessä tekstissä mainitsinkin aikovani mennä katsomaan Sonata Arcticaa Osloon, tässä hieman tarinaa siitä.

Olin odotellut kyseistä tapahtumaa melko kovasti lokakuusta saakka ja koko päivän tunnelma oli sen mukainen. En edes oikeasti tiedä miks, mutta oon siis koko keskiviikon käyny ihan ylikierroksilla ja jännittänyt iltaa jotenkin ihan sairaasti, tärissyt ja mahaoireillut, vaikka oon nähnyt Sonatankin ihan sairaan monta kertaa eikä siinä pitäis sinänsä olla mitään erikoista. Ehkä syynä oli kahden ja puolen kuukauden keikkatauko (en ollu varmaan koko viime vuonna yli kuukautta käymättä yhdelläkään keikalla...) tai se että tutut naamat tosiaan tuli OSLOON vaiko sittenkin se "virallinen +1" jäsen, eli Masi Hukari, joka bändin kokoonpanoon oli lisätty edellisen akustisen kiertueen tapaan ja jota en ollut nähnyt kitara kädessä yli kahteen vuoteen. Sama tyyppi kuitenkin kulkee lähipiirissä (ja tässäkin blogissa) nimellä "suosikkihahmo"... En tiedä.

Suuntasin Osloon reilusti ajoissa ja ehdin käydä juomassa rauhoittumisteetkin (eivätpä juuri auttaneet...) aseman Espresso Housessakin vielä ennen keikkapaikalle Parkteatretille suuntaamista, missä oli luvassa vielä nelisenkymmentä minuuttia jonottelua. Sit sisällä paitatiskin kautta narikkaan ja lavan edustalle venailee lämppäribändi Witherfallin aloittamista. Ihan eturiviin en päässyt, kun meni kaikenlaiseen säähläämiseen aikaa (ja tajusin vasta myöhemmin että se paitatiskin jäbä ois varmaan puhunut suomea, ei ois tarvinnu jännityksissä englanniksi sönkätä...) mutta siinä kolmennen tai neljännen rivin paikkeilla oli kans ihan hyvä ja näin oikein loistavasti. Keikkapaikan lattia oli myös rakennettu sillä tavalla fiksusti, että se vietti loivasti lavaa kohti niin että vähän lyheympikin näki taaempaa varmaan paremmin kuin perus tasalattiaisissa paikoissa.

Lämppäribändi Witherfall oli oikein hyvä myös, yllätyin vähän kun heidänkin settinsä oli akustinen. Paras oli kyllä näiden rumpali, jolla oli mukana vaikka mitä kilkuttimia ja joka oli ihan fiiliksissä koko ajan.

Sonata aloitti siinä varttia vaille yhdeksän aikoihin JA MIKÄ KEIKKA SE OLIKAAN! Etukäteen olin lähes varma että leviä ihan totaalisesti ja alan itkeä silkasta onnesta kun Sonata aloittaa, mutta selvisin pelkällä riemulla ja laululla.

Hämmästyin biisivalintaa jo toisen biisin kohdalla ja jatkoin yllättymistäni heti kolmannen alkaessa ja sama trendi jatkui läpi koko keikan. Kuultiin niin paljon niin hyviä biisejä, vähän vähemmän hittejä ja enemmän niitä sivummalle jääneitä kappaleita, kuitenkaan unohtamatta parhaita yhteislauluklassikoita.

Täydellinen settilista näyttäis nopeasti katsottuan olevan sama kuin Suomen kiertueellakin, mutta biisien järjestyksestä en oo ihan varma. Tältä se kuitenkin suurin piirtein näytti:

1. Life
2. Only the Broken Hearts (Make You Beautiful)
3. Half a Marathon Man
4. The Rest of the Sun Belongs to Me
5. As If the World Wasn't Ending
6. FullMoon
7. Letter to Dana
8. Alone in Heaven
9. On the Faultline (Closure to an Animal)
10. Wolf & Raven
11. I Have a Right
12. Black Sheep
13. Among the Shooting Stars
14. Tallulah
15. Paid in Full
16. Flag in the Ground

Encore:

1. Victoria's Secret (Tony & Elias)
2. The Wolves Die Young

Legendaarisen Vodka-outron puuttuminen vähän harmitti, mutta mua oli varoitettu siitä etukäteen, joten ei tullut yllätyksenä. Ehkä sit taas seuraavalla normikeikalla. Ja ehkä se ei haittaa, kun tosiaan kuitenkin kuultiin monen monta muuta aika eeppistä biisiä.

Masilla oli mukana varmaan puolet sen kaikista soittimista, se soitti akustisen kitaran lisäksi myös koskettimia, huilua ja jotakin kummallista lyömäsoitinta. Ei sentään kuitenkaan sitä kuuluisaa saksofonia. Mikäs siinä, jos osaa soittaa kaikkea ja täytyy myöntää että olin kyllä aika tosi iloinen sen läsnäolosta.

Keikka loppui sillälailla hyvissä ajoin ettei ollut mikään kiire, joten kävin hakemassa mun kamat narikasta rauhassa ja hetken vielä tutkailin tilannetta josko bändin jäbyt ois tullu siihen salin puolelle moikkailee. Eivätpä tulleet, joten lähdin sitten kovasti onnellisena iloloikkien takaisin kohti asemaa. Oli hyvä ilta,

Nyt heips,

Rimbs

Ain’t seen the blue sky in who knows how long

Jos marraskuu lyö turpaan, kuuntele tää. Mahdollisimman lujalla. Lupaan että helpottaa. 

Syitä rakastaa marraskuuta:

• Oceanhoarse livenä pitkästä aikaa. Juteltiin myös sekä uuden laulajan, että Benun kanssa. Aika jees siis! 
• Loistava Kaljaasi-reissu ja nutella-vohvelit Tukholmassa. 
• Uusi Ihmeotukset-leffa, jonka oon nähnyt jo kahdesti viikon sisään. 
• Marraskuubiisit ja Fatzerin sininen. Nää saa ne harmaimmatkin päivät tuntumaan vähän paremmilta. 
• Trombin Ari-sitsit tulevana torstaina. Haluaako joku heittää villin veikkauksen asustani ? ;D 
• Parhaiden pipareiden leipominen mummin kanssa
• AURINKO, vihdoin kiitos <3

Syitä olla rakastamatta marraskuuta:

• Niskaan kaatuvat deadlinet 
• Sää. Siinä vaiheessa kun vettä satoi varmaan kolmatta päivää putkeen enemmän tai vähemmän reilusti ja sitä ennen oli ollut varmaan viikon harmaata ja sumuista, saatoin olla aika done tähän kuukauteen. 
• Kaikki muu lähiviikkojen ikävä sonta. 

Rimbau

Ps. Katsokaa kaikki söpöintä yhteiskuvaa taas vähän aikaan. Tuun edelleen ihan hiton hyvälle tuulelle kun nään tän :)

p.p.s. Hän on muuten päivän synttärisankari.

Kellot takaperin käy, maailma on vinossa

Heippa!
Syksy on jo pitkällä mutta tässä postauksessa käsitellään silti mun kesän (ja ehkä koko tähän astisen elämäni) ehdottomia kohokohtia. Niin, ne Tiktak-keikat.

Ne jotka on lukeneet tätä blogia kauan, muistaa varmaan kun tein joskus muutama vuosi sitten postausparin, jossa kerroin musiikkimakuni kehityksestä. Ja sen, että Tiktak oli mun eka oikea lempibändi. Kun ne sitten lopetti joulukuussa 2007, olin varma, etten ikinä tuu pääsemään niiden keikalle ja hyväksyin kohtaloni.

Tästä olin varma vielä viime marraskuussakin, kunnes eräänä kylmänä ja koleana perjantaiaamuna viestinnän tunnilla avasin instagramin ja näin vuoden parhaan uutisen; COMEBACK KESÄLLÄ. Alkoi vimmainen odotus ja kesän suunnittelu.

Ei mulla ole vieläkään, näin useampi kuukausi viimeisen keikan jälkeen sanoja kuvaamaan sitä miltä tuntuu nähdä lapsuuden lempibändi ihan oikeasti ja kokonaisena siinä lavalla.

En muista koskaan tunteneeni itseäni yhtä hysteeriseksi fanitytöksi, kuin Jyväskylän keikalla siinä vaiheessa, kun Sekoitat mun maailman lähti soimaan intronauhalta samalla kun screeneillä pyörii kuvia ja videoklippejä vuosien takaa. Ja sit bändi kiipeää lavalle ja alkaa soittaa Minne vaan enkä oikeasti tiedä pitäiskö reagoida hysteerisellä itkulla vai naurulla, joten valitsen huutolaulamisen niin kovaa kun kurkusta ikinä lähtee.

Setti oli samanlainen molemmilla keikoilla (varmaan siis myös niillä kahdella joilla ei oltu). Mukana kaikki mun lempparit ja klassikoistakin puuttui vain Kyyneleet, jota tosin yleisö hoilotti ainakin Tampereella kiitettävästi.

Intro: Sekoitat mun maailman 

1. Minne Vaan
2. Jotain muuta
3. Lähdetään tänään
4. Paha sana
5. Samantekevää
6. Sankaritar
7. Rannaton
8. Miten onni korjataan
9. Kuka vaan
10. Jää / Häiritsen sinua / Ympyrää
11. Harhaa
12. Aivan sama
13. Satuprinsessa
14. Tuuleksi taivaanrantaan
15. Tänä yönä taivaaseen
16. Lopeta
17. Heilutaan

Tampereen keikalla oltiin jopa toisessa rivissä ja Jyväskylässäkin oikein hyvillä paikoilla. Meidän festarimaskotit nauratti useampiakin henkilöitä (myös, mikäli havaintoihimme on yhtään luottamista, kyseessä olevan yhtyeen jäsenistöä. Ainakin Emppua.), ollaan kuultu yhteensä ainakin kolme kertaa kysymys: "Kumpi teistä on Tik ja kumpi Tak?" ja saatu kehuja glitter-ehosteistamme, jotka Anna meille loihti.

Festarireissut oli muutenkin kyllä loistavat, seura oli parasta, tiimiasut suorastaan kuuminta hottia, vitsit vähintäänkin 5/5 (oon nauranut Jyväskylään ajaessa jo Vantaan Ikean kohdalla vedet silmissä jollekin ihan sairaalle läpälle, mut kumpikaan ei enää muista mikä se oli...) ja kaikki muu turistihäsellys siinä festaroinnin ohella varsin mukavaa sekin. Ollaan käyty mm. Jyväskylän luonnontieteellisessä museossa, ihailtu Matti Nykäsen mäkeä näköalatornista ja Muumimuseossa Tampereella.
Todella toivon, että puheet ensi kesän festaroinnista tällä kahden hengen lempitiimillä toteutuu!

Kiitos kesä, kiitos elämä, kiitos Tiktak ja kiitos sinä suosikkitiimini toinen jäsen!

Fanityttö-Riina

PS. Ehkä seuraava postaus saapuu vähän nopeammin kuin tämä ja sisältää syksyisempiä aiheita. Toivossa on hyvä elää.

Lanes of memory paved by sweet frozen moments

Tällä hetkellä elämä on aika kevyttä ja helppoa.

Loppuviikosta satoi paljon luntaluntalunta ja oon ollut siitä aika onnellinen.

Onnellinen oon ollut myös lyhyistä koulupäivistä ja nelipäiväisestä kouluviikosta.

Kuten myös kaikista tulevista keikoista, koska niin hyviä bändejä ja vihdoin juttuja joita oon odottanut ikuisuuksia.

Viimeviikon perjantaina ilmassa olivat ensimmäiset merkit tällä hetkellä vallitsevasta talven ihmemaasta, kun maailma oli yön aikana muuttunut kuurasta valkeaksi. Otin kameran mukaan ja kipaisin metsään kovinkin innostuneena. Pettymys oli melkoinen, kun myöhemmin huomasin, että joko kamera, muistikortti tai tietokone oli onnistunut menestyksekkäästi korruptoimaan suuren osan kameran näytöllä ihan hyviltä näyttäneistä kuvista. Tiedä sitten mikä näistä kolmesta, mutta tässä näette niitä muutamia otoksia jotka ovat edelleen lähes kunnossa.

 Yks niistä jutuista, joita oon odottanut ikuisuuksia on tää:

Ben Varonin uusi bändi, joka on viimein julki!
Oon koko ajan enemmän innoissani ja tää biisi kuulostaa jokaisella kuuntelukerralla vähän paremmalta.
Ei enää montaa viikoa, niin nähdään nääkin livenä ekaa kertaa. Cool.
(Ja siis oikeasti, oon odottanut tätä vuoden, Amoralin vikasta keikasta saakka...)

Riina

Raikuu laulu taivainen, joulun sävel kultainen

Hou hou!

Joulu kolkuttelee jo ihan nurkan takana, mutta ennen aattohumuun uppoamistani haluaisin jakaa teille vielä muutaman lemppari joululauluni tämän vuotisten Raskasta Joulua -kuvien kera.



Tässä siis meitsin TOP 5 joulubiisit, sattuman varaisessa järjestyksessä, koska näidenkin valitseminen oli jo ihan liian vaikeaa, enkä osaa arvottaa näitä oikeastaan mitenkään tän paremmin.

Raskasta Joulua - Tulkoon Joulu
Raskasta Joulua - Sylvian joululaulu
Raskasta Joulua - Ensimmäinen Joulu
Raskasta Joulua - Julen är här
Raskasta Joulua - Varpunen jouluaamuna

(Jos on tosi tarkka, mut voi bongata tästä kyseisestä videosta yleisöstä...)

+ Karvakuonojen joululevyltä löytyvä Kolme yötä jouluun, joka oli mun ehdoton suosikki jossain vaiheessa lapsuuttani ja aiheuttaa melkoista hymyilytystä edelleen. 

Kannattaa muuten katsoa vaikka Ruudusta tuo Raskaan Joulun Hatwall Areenan kooste, jos sen missasi illalla telkkarista. Oli hyvä keikka, heiluin jo perinteen omaisesti jossain siinä toisen ja kolmannen rivin paikkeilla ja rakastin joka sekuntia, vaikka vähän tietysti olinkin harmissani siitä Koivusen puuttumisesta. Herran terveys on kuitenkin yhtä kiertuetta tärkeämpää, toivotaan että äänihuulet parantuvat tammi-helmikuun Powerless trion keikkoihin mennessä.

Floor oli upea ja Marco ja Erkka pitivät jälleem kerran mahtavan motivaatiopuheen Varpunen Jouluaamuna -yhteislaulusessioihin liittyen :D Perussettiä siis.

Nyt hyvää joulua, palaillaan!

Riina

We’ll show you a sea of starlight to drown all your cares

Viime aikoina oon tullut onnelliseks muun muassa näistä:

• Marco Hietala ja sen uusi kirja, joka luin vuorokaudessa. Erityisen kivaa oli tavata Marco ihan henkilökohtaisesti Levykauppa Äxässä ja vaihtaa muutama sananen sen kanssa! Kehuin niiden uutta eeppistä Powerless trio -kokoonpanoa, sain kirjaan nimmarin ja lisäksi otettiin vielä yhteiskuva! Tiskin takana Marcon kanssa hengaillutta myyjäsetä-suosikkihahmo Masia ehkä vähän hymyilytti mun Amoral-huppari...:) 

• We Rock! Heavyrock night -show Vanhalla Ylioppilastalolla muutama muutama viikko sitten. Koivunen piiiitkästä aikaa livenä, mukana myös JP Leppäluoto sekä Paolo Ribaldini. Hyvä ilta, parhaita biisejä ja huiput esiintyjät. Nyt selviän ehkä taas joulukuuhun saakka.

• Syysloma, joka mulla sittenkin oli! Käytiin mm. Lintsillä valokarnevaalissa pyörimässä.

• Tukholmanristely Sarinan kanssa. Vedettiin täysähky laivan buffassa molempina iltoina, shoppailtiin sekä laivassa että maissa ja mut raahattiin ihan liian moneen meikkikauppaan. Gamla Stan oli ihan tosi nätti, eikä edes eksytty tunnelbanaan. Laivan bilebändi oli kiva, ja katottiin sitäkin molempina iltoina ihan liian pitkään. Lievää hysteriaa ilmassa, kellosekoilua, valotikkuja ja lentävää läppää: "Mä suunnittelin tota (röyhtäystä) tosi pitkään!" 

• Opiskelijatapahtumat, kuten eilinen M-juna appro. Join lähinnä limua, mut oli silti aika hauskaa. Kaikki parhaat lähibaarit, kuten Jyvänen. Malminkartanon Bar Kissassa soi Skid Row ja Guns n' Roses ja olin aika onnellinen, vaik lonkero olikin loppu.

• LUMISADE ja sitä seurannut talven ihmemaa, vaikka onkin vasta lokakuu ja tää lumi on vähän tollasta märkää räntäloskaa. 

• Uunituoreet Raskasta Joulua biisit, joista toinen on ensimmäinen Tarjan ja Marcon duetto kahteentoista vuoteen. Ja toisessa on myös FLOOR, sekä suomeksi että englanniksi. Mun ultimate-Nightwish-fanityttö-osani huutaa sisäisesti ja kovaa. 

• Ne kaverit, joita mulla on ollut syksyn aikana ehkä eniten ikävä ja jotka vihdoin näin tänään. Uusia kuulumisia ja vanhoja sisäpiiriläppiä. Espresso House vaikka Santtu yrittikin vastustaa sitä, kuumaa kaakaota kermavaahdolla ja ruokaa. Best! "-- on vähän sellanen fiilis, kun ois se Edgar aristokateista, kun se maistaa sitä kermaa." 

Rimppa

Our knowledge equals guess, when we’re content with less

Mulla on jostain syystä vähän sama fiilis kun lokakuussa 2011. Oon siitä iloinen, se oli hyvä lokakuu.
Ehkä se on joka paikan täyttävien keltaisten lehtien ja Amoralin Beneathin ansiota. Tai sen, että aion potkia itseni ja Sanna-Marin jälleen kerran väkisin sisään Levykauppa Äxän ovista keskiviikkona. Tai sen, että meen katsomaan perjantaina Suomen musiikkiteatterin We Rock! Heavyrock night -showta ja nään Koivusen ekaa kertaa yli puoleen vuoteen, mikä on varmaan pisin aika jonka oon ollut näkemättä sitä sitten vuoden 2013. Kuka näistä nyt sitten tietää.

Viime viikolla oli eka tentti. Tulevaisuuden työyhteisön ryhmätentti, jossa piti kirjoittaa ryhmissä kaksi esseetä ja joista toinen kustiin oikein huolella, kun ei ees oikeesti tiedetty mitä siinä kysyttiin ja kirjoitettiin oikein ansioituneesti täysin ohi aiheen. No, eipä kyllä oltu ainoita, koska niin tais tehdä kaikki muutkin. Hups.

Viime viikolla aloitettiin myös kattoo Juhon kanssa Skamia vielä kertaalleen alusta, ennen sen mahdollista poistumista yle areenasta joulukuussa. Ollaan tajuttu monia uusia juttuja siitä, mitä ei ennen olla ja nyt mun pää on ihan täynnä norjan kieltä ja Nooraa ja Isakia ja Eveniä ja kaikkia muita. Huhhuh. Vielä se neljäs kausi katsomatta.

Kävin yks päivä kuvailemassa jopa ihan oikean kameran kanssa, joten jaan kanssanne muutaman onnistuneimman otoksen.

Ja hei, loppuun haluaisin vielä jakaa muutaman syysmusavinkin!
Omia suosikkilevyjä loka-marraskuulle on:

Amoral - Beneath (tää on siis kyllä muutenkin mun ultimaattinen lempilevy, mut toimii erityisesti syksyllä)
Amoral - Fallen leaves and dead sparrows
Alavala - Minuntai
Nightwish - Dark passion play
Tiktak - Myrskyn edellä

(+Katri Ylander - Valvojat, vaik tää onkin enemmän kyllä sunnuntaimusiikkia...)

Rimbs

This is what you want, this is what you get

No juuh, kesäbloggailu on taas vähän jäänyt.

Tässä postauksessa kuitenkin ehkä se kesän tärkein sisältö, luvassa siis festaripostaus.
Pahoittelut myös taas hyvin pitkästä ja tekstipitoisesta postauksesta, lähti vähän mopo käsistä...

Tänä kesänä kävin jopa kaksilla festareilla, kesäkuun alussa Vehkalan Rock Festissa ja muutama viikko myöhemmin hiukan perinteisemmässä Tuskassa. Useammillekin olisin voinut mennä, mutta aikataulut (ja raheet ja lipputilanteet) olivat hiukan haasteelliset.

Rock Fest-perjantaina kävin ensin aamupäivällä pääsykokeessa, jonka jälkeen hieroin naurettavan edullisia lippukauppoja Myyrmannissa, koska lippukaupan lippujen hinnat oli nousseet pöyristyttäviin summiin ja katsoin paremmaksi ostaa pilettini Huuto.netistä.
Iltapäivällä suuntasin Vehkalaan, jossa oli suorastaan absurdin paljon ihmisiä, kerrankin. Sniikkasin melko laittomasti keskelle sitä jonoa ja ehdin sisään festarialueelle juuri sopivasti katsomaan Brother Firetribea.
Sen jälkeen vuorossa olivat Viikate (joka jäi kyllä hiukan vähemmälle huomiolle kun keskityin bongailemaan tuttuja keikkanaamoja...) ja Kotiteollisuus, jonka jälkeen seurasi kavereiden metsästystä ja Turmion Kätilöt, jossa toimin lähinnä laukkunaulakkona koko muun seurueen reuhatessa siinä pitissä. Sit suunnattiinkin jo päälavalle tunkemaan itseämme Rammsteinin yleisöön edes jotenkin kelvollisille paikoille. Lopulta ei oikeastaan nähty edes mitä siellä lavalla tapahtu, mut pyrot oli hienot ja bileet ihan kivat.

Lauantaina lähestyin festarialuetta polkupyörän kanssa ja hyvin paljon tyhjemmälle festarialueelle pääsi jopa kävelemään suoraan ilman minkäänlaista jonotusta. Meno oli muutenkin jotenkin rennompi. Katsottiin Santa Cruz telttalavalla eturivistä, oli ihan yhtä viihdyttävä kuin kolme vuotta sitten. Sit tsiigattiin Michael Monroe, joka ei kyllä todellakaana ollut hetkeäkään paikallaaan ja sen lavahenkilökunta oli ihan pulassa koko ajan sen mikkijohdon kanssa. Sen jälkeen lähdettiin hyödyntämään premium-rannekkeitamme ja käymään kaupassa. Illalla vuorossa oli vielä Stam1na ja Evanescense.

Evanescencen Amy Lee ihmetteli valoisaa yötä ja olin aika hiton ylpeä pohjoisen luonnon kummallisuuksista.

Tuska-viikonloppu alkoi jo torstaina rannekkeen vaihdolla ja On the Rocksin Kesäklubilla, jonne päätettiin mennä Sanna-Marin kanssa nauttimaan kerrankin aurinkoisesta kesäiltapäivästä.
Tiedettiin että meidän (tai ainakin mun) suosikkikitaristi, aina yhtä ihana Ben, on siellä soittamassa levyjä. Mikäpä siinä sitten, vaihdettiin kuulumisia ja kuunneltiin hyvää musaa ja vähän stalkkailtiin sitä Beniä.
Muutama tunti (ja lonkero) myöhemmin oltiin jo lähdössä, mutta sit äiti laittoi mulle viestiä että on vanhojen työkavereidensa kanssa viereisellä terdellä, joten sanoin Sanna-Marille heipat ja kurvasin takaisin.

Ja sitten alkoikin tapahtua, enkä oikein itekään enää tiiä, mutta lopulta päädyin sinne Benin kainaloon ottamaan yhteiskuvaa, itkemään sille sitä kuinka oon vieläkin vähän surullinen siitä että ne lopetti Amoralin kanssa ja kehumaan sen Alcyona Sky -projektia. Yritin myös udella sen uudesta vielä toistaiseksi julkistamattomasta bändistä yksityiskohtia, mutta eihän se mokoma mitään tietenkään kertonut. Selvisi myös että oltiin menossa sinne Tuskaan samoiksi päiviksi ja sain vähän pahaa silmää, kun sanoin etten ollut tulossa katsomaan Guns 'n' Rosesia... ;)

Arvatenkin tän jälkeen fangirling level oli koko illan varmaa jotai 200/100, illalla kuuntelin Beneathia täysillä ja olin ihan onnellisuussekava (myös ehkä vähän humalassa) ja se virne kesti helposti seuraavaan päivään.

Perjantaina myöhästyin tyylikkäästi puolen setin verran siitä Brother Firetribestä, koska en vaan osannut lähteä kotoa ajoissa. Onneks olin nähny ne jo siellä Rock Festissa, muuten ois varmaan harmittanut enemmänkin. Sit katselin Anneke Van Giersbergen's Vuuria ja sen jälkeen siirryin venailemaan Wintersunia. Siitä itse keikasta ei sitten olekaan ihan hirveästi muistikuvia, kun sattumalta osuin hiukan erikoisempaan keikkaseuraan (tai ainakin melkein).
Kävelin yleisöön, pysähdyin hyvään kohtaan ja sit katse osui viereisen jäbän kenkiin, jotka näytti jotenkin vähän liian tutuilta. No, katsetta nostamallahan sitten selvisi kenen viereen olin asettunut, siinähän pönotti se sama kitarasankari, jonka kanssa olin edellisenä iltana jutustellut. Huhuhhhuuhhh.
Nauratti melkoisesti kun oltiin heitetty jotain "Ehkä nähdään Tuskassa--" -juttua. En sitten oo varma huomattiinko mua, enkä ikinä ehtinyt toteuttaa suunnitelmaani vetää sitä keikan lopuksi hihasta ja moikata, mutta anyhow.
Näytti varmaan takaapäin koomiselta, kun seisottiin siinä vierekkäin, Ben farkkutakissaan ja minä Amoral-hupparissani...
Mut joo, tän episodin jälkeen törmäsin PJ-kurssilta tuttuun kaveriin ja sen kaveriin ja vietin loppuillan niiden seurassa, mikä johti siihen että Sabatonia katsottiin ehkä kolmannesta rivistä koviin innostuneessa mielentilassa. Ei siinä mitään, hyvä oli.

Lauantaina pidin välipäivän ja sunnuntaina sain festarikavereikseni Juhon ja äidin.
Oltiin ajoissa paikalla ja katotiin Tuska-torsatain voittanut Where's my bible, sitten Battle Beast ja Dirkschneideriä seurattiin Sonatan nimmarijonosta käsin. Apocalyptican Metallica-setistä seurattiin äidin kanssa puolet, jonka jälkeen suunnattiin venailemaan Sonata Arctican alkua ja varaamaan hyviä paikkoja sekä ilahtumaan suunnattomasti suosikkihahmo-Masin läsnäolosta ja rumpujen säädöstä (se istui siellä lavalla rumpusetin takana koko keikan ajan ja tuijotin sen naamaa varmaan yhtä paljon kuin Kakonkin).

Ja joo, kyllä mä itseasiassa bongasin myös sen Nikon, niin että Tuskan jälkeen Amoral-bongausbingo näytti lukemaa 3/6.

Joo hei melkein unohdin, oltiin me myös Helsinkipäivän konsertissa, sateesta huolimatta. Mentiin The Rasmuksen takia alunperin, mut löydettiin lopulta ittemme bailaamasta Antti Tuiskun tahtiin ihan täysii. Hullua.

Rimps

Chillaillaan kadunkulmilla ja puistoissa

Yhtäkkiä onkin muka jo kesä.
Tää kevään ja kesän vaihde hämmentää mua kyllä joka vuos, vaikka ei kyllä varmaan yhtä paljon kun tällä kertaa. Torstaina oli vielä ihan kylmä ja yhtäkkiä perjantaina oli yli 20 astetta lämmintä. Huhhuh.

No joo, olihan sen jo aikakin alkaa lämmetä ja  ihan hyvään väliinkin tapahtui tämä, koska oltiin viikonloppuna vielä viimehetken retkeilypuuhissa meidän seikkailijoiden kanssa.
Vietettiin reilu vuorokausi majalla Martsarissa, kovin Höpömäisissä tunnelmissa. Tytsyt pääsi mm. kokeilemaan lodjausta ja suunnittelemaan oman Höpö-hahmon, joita johtajat sitten esitti.
Nukuin muuten ekaa kertaa varmaan viiteen vuoteen pressussa, tää oli kyl vaan paljon hienompi, kuin se, joka rakennettiin Annin kanssa Sarasteen lilja-ohjelmassa ihan savu korvista nousten.

Tänään kävin mummilla, pesin ensin sen makuuhuoneen ikkunan ja sit istuttiin pitkään parvekkeella syömässä jäätelöä (melkein litra kahteenpekkaan) ja juttelemassa muunmuassa vastapäisen autohallin katolla pesivistä lokeista ("KIÄÄÄ!") sekä kovasti hämmentävistä kiikarisedästä ja piharouvasta.

Myös Jenni viihdytti mua soittamalla mulle ja kertomalla sen viikonloppuna musta näkemästä unesta, aiheuttaen ehkä suurimman huutonauruhepulin pariin viikkoon. *tähän sellasia suulla tehtyjä pieruääniä*

Tässä blogi-hiljaisen kuukauden aikana oon myös käynyt kahdella melko extempore-keikalla, ensin päästämässä sisäisen jurahevarini valloilleen Lintsillä Hevisauruksen parissa ja muutama päivä myöhemmin helpottelemassa Amoral-ikävääni Humavoidilla (ja erityisesti sillä Nikolla) Tuska-torstain livekarsinnassa.

Viime viikon keskiviikkona sen sijaan oltiin aika haikeissa ja hysteerisissä fiiliksissä, kun mulla ja muutamalla muulla oli elämämme viimeinen kuviskerta, ainakin Vantaan Kuvataidekoulun oppilaina. Itkulta ei vältytty, mutta naurukaan ei ollut mitenkään kiven alla. Saatiin meidän parhaalta kuvisopelta saippuakuplia ja kuvataidekoulun leimat naamaamme. Otettiin varmaan ainakin sata kaverikuvaa ja päädyttiin illan lopuksi hiljaiseen Dondoon (tämä on kuulkaa historiallista, en ehkä ois rikkonut periaatteitani minkään muun syyn takia tai missään muussa seurassa. Enka aio tulevaisuudessakaan tehdä niin)

Heips taas,
Rimppa