Lupasin kai kirjoittaa syksyn aikana enemmän kuin aiemmin tänä vuonna ja kattokaa nyt tätä touhua, että miten kävi. No joo.
Oon ollut vaan töissä, stressannut alkutekijöissään junnaavaa opinnäytetyötäni (vai mikä päättötyö se nyt ikinä onkaan...) ja ehkä vähän partiojuttujakin.
Oon kuitenkin myös käynyt mm. Korkeasaaren kissojen yössä näkemässä tiikerinpennut ja aloittanut syyskuun Annan kanssa Amoralin Old School-keikalla. Nyt on vähän itku silmässä ja valmiiks ihan hirveä ikävä tuota bändiä, kun on enään yksi keikka näkemättä ennen kuin se sanoo hyvästit ja pistää pillit pussiin alkuvuodesta.
Sit oon leiponut omenapiirakkaa, käyny 4H-tyyppien kanssa seikkailupuistossa (mul on ihan liian huono kunto sellaseen kiipeilyyn, mut oli kivaa) ja ihaillut hienoja auringonlaskuja ja lenkkeillyt maailman parhaan Alban kanssa parhaassa syksymetsässä. Ja sit oli viel Martsarin vanhan ostarin jäähyväisbileet, missä kävin kurkkimassa akustista Amorphista. Huhhuh.
Eilen taas hämmästyin siitä, kuinka paljon ilahduin syysmyrskystä, kasvoihin vihmovasta vesisateesta ja pimeästä. Myönnetään, me marraskuussa syntyneet ollaan ehkä vähän omituisia.
Olipa tässä muutama viikko sitten vuoden viimeinen oikea kesäviikonloppu.
Vietin sen ehkä kesäisimmällä mahdollisella tavalla, festareilla Himoksella.
Ja mitkä bileet ne olikaan. Sellainen täydellinen festarisää ukkoskuuroineen päivineen (Kyllä kesä kuivaa sen minkä kastaa. Paitsi tennarit.), festarifiilis ja huhuhuh, SE BÄNDIKATTAUS.
Ei siis olleet mitkä tahansa Himos-festarit, vaan Nightwishin EFMB-kiertueen viimeinen Suomen keikka, joka samalla toimi bändin 20-vuotis juhlakeikkana ja jonka ympärille oli sitten koottu sellaset sopivat yhden päivän minifestarit. Yhteensä viis bändiä, Nigtwishin lisäksi Silentium, Delain, Sonata Arctica ja Arch Enemy. (Täytyy myöntää, että saatoin ihan oikeasti vähän kiljua, kun huomasin että The Sirens ei esiinnykkään ja se on korvattu Delainilla. Parasta.)
Mutta siis juuh, perjantaina 19. päivä lähdettiin iltapäivällä töiden jälkeen ajelemaan kohti Jämsää, tai itseasiassa Muuramea, missä meidän yöpaikka oli. Matka meni ihan kivasti, vaikka äiti olikin hitusen hysteerinen hirvien suhteen (yhtäkään ei nähty) Joskus yhentoista aikaan oltiin perillä ja todettiin, ettei oltu ainoat bändituristit siinäkään majoituslaitoksessa, vaikka vähän kauempana keikkapaikasta olikin.
Lauantaina päästiin sisään festarialueelle kolmen maissa, hetken jonottelun ja täydessä kaatosade-ukkoskuurossa kastumisen jälkeen. Syötiin jäätelöä, osteltiin bändipaitoja ja hämmästeltiin sitä, kuinka ainoa vesipiste oli sijoitettu anniskelualueelle. Lopulta vallattiin itsellemme hyvät paikat siitä semi-läheltä lavaa ja jäätiin venailee, että ekana soittanut Silentium aloittais.
Täytyy myöntää, etten ollu ikinä kuulukkaan moisesta bändistä, vaikka sekin on jo ollut olemassa 20 vuotta. Ihan kiva, mut jäi jotenki vähän laimeeks. Ihan hauskoja ja lupsakoita setiä siinä kuitenkin oli, mutta eivät arvostaneet kitarasooloja, mikä on jokseenkin käsittämätöntä musta.
Sit oli Delain, jota olinkin jo odottanut huomattavasti enemmän. Näin nää livenä aiemmin kesällä Tuskassakin ja oli jees, kun alko pikkuhiljaa tunnistaa niitäki biisejä jotka ei mun vakkarisoittolistalla pyöri. Ottivat yleisön kivasti haltuun ja fiilis alkoi mukavasti nousta. Saatiin yhteen biisiin myös arvovaltainen erikoisvieras, Marco Hietala, jonka ilmestyminen lavalle aiheutti selvän kohahduksen yleisössä, vaikkei todellakaan loppujenlopuksi edes ollut yllättävää, vaan suorastaan ennalta-arvattavaa. Parasta silti.
Delainin jälkeen soitti Sonata ja tästä olin oikeasti varmaan aikalailla yhtä innoissani kuin itse pääbändistä. Täytyy myöntää, että innostusta lisäsi entisestään se että akustisen kesäkiertueen keikoilla, kuten tämäkin, oli vakkarikokoonpanoon tehty lisäys. Toista kitaraa rämpytteli näyttävästi eräs meiksille kovinkin tuttu ja läheiseksi muodostunut henkilö, suosikkihahmoksikin kutsuttu Masi Hukari. Kaikkia parhaita biisejä, yhteislaulua, naurua ja hölmöä läppää. Niin paljon aurinkoa.
Viimeisenä ennen illan huikeaa päätöstä Nightwishin parissa, oli vielä Arch Enemy. Se oli kai jokseenkin eeppinen, mutta mua alkoi lievästi sanottuna väsyttää siinä vaiheessa, eikä ollu yhtään sellanen death metal -fiilis, joten keskityin enemmän eväiden syömiseen, vessareissuun, hienoihin valaistusolosuhteisiin auringon laskiessa, energian keräilyyn ja paikkani säilyttämiseen, kuin siihen itse keikkaan.
Nightwish alotti siinä joskus vähän kympin jälkeen ja ne edellisen setin aikana vallinneet väsymyksen rippeet karisi aika nopeasti pois. Jälleen kerran lauloin, huusin, nauroin ja hypin niin paljon kuin mahdollista.
20-vuotis -keikkaan oli tottakai ladattu myös jokunen spektaakkelimainen ylläri.
Ennen Stargazers-biisiä Marco ilmoitti nähneensä itse Nightwishin edellisen kerran livenä vuonna 2000, jonka jälkeen se ei ilmeisistä syistä ole ollut mahdollista. Kovasti kuitenkin kiinnosti miltä bändi nykyään näyttää yleisön silmin, kun ihan liekeissä näytään joka kerta olevan. Hetken pohdiskelun jälkeen herra päätti hypätä yhden biisin ajaksi yleisön sekaan ja kutsui lavalle kaikkien suureksi yllätykseksi (allekirjoittanut keräili leukaansa polvista noin koko biisin ajan...) alkuperäisbasisti Sami Vänskän.
Lisäksi sairaslomalla viimeisen muutaman vuoden ollut originaalirumpali Jukka kipusi rumpuihin soittamaan Last Ride of the Dayn ja ilta päättyi The Greatest Show on Earthiin hienosti synkatulla ilotulituksella. Settilistassa eniten ihastusta aihettivat While Your Lips Are Still Red ja Bless the Child.
Tuomaksen keikkahymy on edlleen parasta, samoin Marcon välispiikit.
Settilista;
Intro: Roll Tide (Hans
Zimmer)
Shudder
Before the Beautiful
Yours Is an
Empty Hope
Bless the
Child
Storytime
My Walden
Élan
While Your
Lips Are Still Red (!!!!!!)
Weak
Fantasy
Alpenglow
Sahara
Wishmaster
I Want My
Tears Back
Nemo
Stargazers (Sami Vänskä bassossa)
The Poet
and the Pendulum
Last Ride
of the Day (Jukka Nevalainen rummuissa)
The
Greatest Show on Earth (kappaleet 1-3)
Outrona taas loput The Greatest Show on Earthin kappaleista.
Nyt pahoittelut kilometrien postauksesta (ei täst pitäny tulla näin pitkää) ja heipat!
