31.8.2014

As your eyes catch the sun

Torstaina käytiin koulun kanssa valokuvausretkellä Helsingin keskustassa. Oli hauskaa jo sen takia ettei tarvinnu raahautua Tuusulaan saakka, mutta myös koska kuvailu ja mukavat kanssaihmiset. Pyörittiin about neljän hengen porukoissa, tehden tehtäviä ja häröillen ympäriinsä Akateemisesta kirjakaupasta kirjastoon. Tehtävänä piti mm. etsiä ja kuvata numeroita 1-31 katukuvasta ja tehdä nykyaikaan tuotu toisinto 50-luvulla otetusta valokuvasta.
Lopuksi kauvasin kotimatkallani yhden kuvan suoraan eteenpäin joka 15. minuutti.








 Kun varsinaiset kuvaustehtävät oli tehty ja koulupäivä päättynyt, lähettiin yhen Loviisan kanssa Pasilaan, kuvaamaan nyt vihdoin niitä junia, mitä mun on pitäny mennä kattoo jo kaks vuotta. Olivat ihan sikamageita ja täytyykyl varmaan mennä vielä uudestaankin.






Tää olis tässä nyt,

Riima

14.8.2014

Hills reviving memories



Käytiin tosiaan Heinäkuun alussa vaeltamassa Saariselällä, Urho Kekkosen kansallispuistossa.
Reittinä Aittajärvi -  Jyrkkävaara - Sarvioja - Muorrakkavaara - Luirojärvi - Kotaköngäs - Kiilopää. Kuusi kirjaimellisesti hikistä päivää vietettiin maastossa. Oltiin toivottu, että jos saatais vähän lämpimämpää säätä ku se mitä kesäkuu nyt yleisesti ottaen oli, joten saatiinki sitten hellettä. Hiukka oli välillä nostalgiset fiilikset, kun osassa paikoista olin käyny jo kaks kertaa aiemminkin...












Itse vaelluksen jälkeen muutamia "kaupunkipäiviä" Saariselällä ja Ranualla. Ensin mainitussa kiivettiin mm. Kaunispäälle zoomailee että mistä ihmeestä oikein tultiinkaan ja jälkimmäisessä tietysti eläinpuistossa. Yövyttiin myös ehkä siisteimmässä mökissä jossa oon koskaa ollu ja oisin vaa halunnu jäädä asuu sinne tai sit ainaki ottaa sen sängyn mukaani koska se oli ihana.
Ranuan naalit oli myös ihanat, koska ne tuli innoissaan laukaten moikkailemaan aitauksen raunalle, kun niille huuteli "Tuletule!" :) <3




Se siitä,

Rimbau

12.8.2014

Kesämuistelua

Kesäloman, tai oikeastaan jo kahden kesäloman mittaisen vapaa-ajan ja häröilyjakson loppu on nyt koittanut, ja arki alkanut. Nyt on siis hyvä aika kerrata kesän parhaita hetkiä. Ja kyllä, jotta tästä postauksesta ei tulisi viiden kilometrin pituista, rajoitetaan tää nyt siis siihen aikaan mikä oikeasti luetaan kuuluvaksi kesään. Siitä keväästä voidaan tehdä syväluotaavaa analyysiä joskus myöhemmin...;)


Lakkiaiset ja ylioppilaaksi pääsy. Haikeaa ja vaikeaa, mutta samalla oikeestaan aika mageeta.Vaikka mulle tuleekin kyllä ihan hirveä ikävä meidän lukiota ja niitä ihmisiä siellä.
Hullunhauska metsäphotoshoot med Anna ja meidän ns. Viralliset ylppärikuvat.


Työt. Neljä uuvuttavaa ja välillä vähän rasittavaakin, mutta silti ah niin ihanaa ja superhauskaa leiriviikkoa. Keppihevosia ja koiria. Ihania lapsia ja ihan huiput työkaverit, jotka teki jokaisesta päivästä hauskemman ja vaivan arvoisen.

Kesäbiisit.

Robin - Kesärenkaat

Kashmir - Vadelmavene

Robin - Tilttaamaan


Kivenlahti Rock. Ainoot festarit mille sit loppujenlopuks pääsin, mutta oli kyllä hauskaa.Vaikka saatoinkin kyllä missata yhdet eeppiset synttäribileet, jotka ois ollu On the Rocksissa samaan aikaan...ja oon siitä vieläki vähän katkera

Kaverit. Koska oon mä niitäkin nänhy ja koska ootte ihania, puspus.




Lappi, auringonlaskut ja kesäyöt. Kyl te tiiätte, rakastan näitä edelleen.

Opiskelupaikan saanti. Niin, en varmaan ikinä muistanu tänne hehkuttaa, mutta jos tätä lukee joku joka ei viellä tienny, niin mä pääsin opiskelemaan. Graafista suunnittelua, ihan niinku halusinkin. Tuusulaan, Pekka Halosen akatemiaan. Onhan se vähän pylleröstä, että se koulu tosiaan on Tuusulassa, koska matka, mutta kyllä mä selviän.


Mökkeily.  Oj, ihan parasta. Joka vuos pitäis saada mökkihöperöityä ihan rauhassa ainaki kahdeks viikoks.


 Lukeminen ja löhöily. Loppulomasta innostuin lukemaan kunnolla pitkään aikaa. Pari päivää taisin viime viikostakin maata vaan riippukeinussa lukemassa koko päivän. Ja toi Kisse-sarja on muuten älyttömän mukaansatempaava, suosittelen lämpimästi. Lisäeduksi luetaan se, jos on lukenut myös Koirahullun päiväkirja- sarjan, taustat avautuu paremmin...

Kuvailu. Lämpö. Paljaat varpaat. yms.

Nyt saatte taas pärjäillä jonkun aikaa. Hellettä ja lämmintä on varmaan vielä jonkin aikaa jäljellä ja kesähän loppuu virallisesti vasta elokuun lopussa, joten muistakaan nauttia tästä nyt vielä ennen kuin on taas kylmää ja pimeää... :)

Rimppakinttu

P.S. Onko vähän pelottavaa, että kolmen edellisen postauksen otsikot on Robinia...?

7.8.2014

Niin erilaiset yhdessä ollaan, mut mun elämässä riittää kun oot tässä

Lauantaina kotiuduttiin tän vuotiselta partioleiriltä, Vantaan lippukuntien yhteiseltä Mahti 14:sta.
Oli hauskaa vaikka etukäteen olikin taas vähän sellanen "onks mun ihan pakko?"-fiilis.
Oltiin Annan anss asavupestissä, mikä tarkoitti alkuviikosta vähän enemmän ja loppuviikosta taas vähän vähemmän, lasten kanssa ohjelmalaaksoissa käyntiä, lapsukaisten auttamista mm. etsimään tavaroitaan rinkastaan ynnä muuta mukavaa sekä rutkasti yleistä savussa hengailua ja häröilyä.
Parasta oli kun saatiin muiden johtajien kanssa aivopestyä koko savu kuuntelemaan ihan innoissaan Robinia, laulamaan sitä mukana ja joraamaan sen tahtiin. Mission succeed.
Sääkin suosi ja paria helteestä johtunutta, erittäin tervetullutta ilmaa ihanasti raikastavaa ukkoskuuroa lukuun ottamatta kaikki meni senkin puolesta hyvin.
Rakastan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun kaikki monta kymmentä leirillä olevaa VaMelaista istuu pitämässa sadetta samassa katoksessa, pitkän raakalaudasta rakennetun pöytäviritelmän ääressä, kuka mitäkin tehden, jutellen ja Robinia hoilottaen. <3



"Noi sun läpät saa mun aivot heti tilttaamaan,
kuka opetti sut silmää tolleen vinkaamaan? 
Kun sä räpyttelet ripsii mun äly menee kipsiin en virtaa saa
Buuttaa mut tai alan ti-ti ti-ti-tilttaamaan woo
ti-ti tilttaamaan woo ti-ti ti-ti tilttaamaan."


Mua vähän ärsyttää että mulla oli mun metsäpuhelin, jossa ei oo kameraa, mukana enkä ollu älynny ottaa oikeetakaan kuvailuvälinettä mukaan, koska siellä oli joka ilta tosi nättiä. Siinä vaiheessa kun leiri hiljeni ja aurinko painu puiden taa, oisin vaan halunnu juoksennella ympäriinsä räpsimässä kuvia, mutta ei sit.


Nyt se on tähän väliin heipparallaa ja öitä,

Rimpsa