We're not Iron Maiden, we're not from England, we're Sonata and we come from Finland

Edellisessä tekstissä mainitsinkin aikovani mennä katsomaan Sonata Arcticaa Osloon, tässä hieman tarinaa siitä.

Olin odotellut kyseistä tapahtumaa melko kovasti lokakuusta saakka ja koko päivän tunnelma oli sen mukainen. En edes oikeasti tiedä miks, mutta oon siis koko keskiviikon käyny ihan ylikierroksilla ja jännittänyt iltaa jotenkin ihan sairaasti, tärissyt ja mahaoireillut, vaikka oon nähnyt Sonatankin ihan sairaan monta kertaa eikä siinä pitäis sinänsä olla mitään erikoista. Ehkä syynä oli kahden ja puolen kuukauden keikkatauko (en ollu varmaan koko viime vuonna yli kuukautta käymättä yhdelläkään keikalla...) tai se että tutut naamat tosiaan tuli OSLOON vaiko sittenkin se "virallinen +1" jäsen, eli Masi Hukari, joka bändin kokoonpanoon oli lisätty edellisen akustisen kiertueen tapaan ja jota en ollut nähnyt kitara kädessä yli kahteen vuoteen. Sama tyyppi kuitenkin kulkee lähipiirissä (ja tässäkin blogissa) nimellä "suosikkihahmo"... En tiedä.

Suuntasin Osloon reilusti ajoissa ja ehdin käydä juomassa rauhoittumisteetkin (eivätpä juuri auttaneet...) aseman Espresso Housessakin vielä ennen keikkapaikalle Parkteatretille suuntaamista, missä oli luvassa vielä nelisenkymmentä minuuttia jonottelua. Sit sisällä paitatiskin kautta narikkaan ja lavan edustalle venailee lämppäribändi Witherfallin aloittamista. Ihan eturiviin en päässyt, kun meni kaikenlaiseen säähläämiseen aikaa (ja tajusin vasta myöhemmin että se paitatiskin jäbä ois varmaan puhunut suomea, ei ois tarvinnu jännityksissä englanniksi sönkätä...) mutta siinä kolmennen tai neljännen rivin paikkeilla oli kans ihan hyvä ja näin oikein loistavasti. Keikkapaikan lattia oli myös rakennettu sillä tavalla fiksusti, että se vietti loivasti lavaa kohti niin että vähän lyheympikin näki taaempaa varmaan paremmin kuin perus tasalattiaisissa paikoissa.

Lämppäribändi Witherfall oli oikein hyvä myös, yllätyin vähän kun heidänkin settinsä oli akustinen. Paras oli kyllä näiden rumpali, jolla oli mukana vaikka mitä kilkuttimia ja joka oli ihan fiiliksissä koko ajan.

Sonata aloitti siinä varttia vaille yhdeksän aikoihin JA MIKÄ KEIKKA SE OLIKAAN! Etukäteen olin lähes varma että leviä ihan totaalisesti ja alan itkeä silkasta onnesta kun Sonata aloittaa, mutta selvisin pelkällä riemulla ja laululla.

Hämmästyin biisivalintaa jo toisen biisin kohdalla ja jatkoin yllättymistäni heti kolmannen alkaessa ja sama trendi jatkui läpi koko keikan. Kuultiin niin paljon niin hyviä biisejä, vähän vähemmän hittejä ja enemmän niitä sivummalle jääneitä kappaleita, kuitenkaan unohtamatta parhaita yhteislauluklassikoita.

Täydellinen settilista näyttäis nopeasti katsottuan olevan sama kuin Suomen kiertueellakin, mutta biisien järjestyksestä en oo ihan varma. Tältä se kuitenkin suurin piirtein näytti:

1. Life
2. Only the Broken Hearts (Make You Beautiful)
3. Half a Marathon Man
4. The Rest of the Sun Belongs to Me
5. As If the World Wasn't Ending
6. FullMoon
7. Letter to Dana
8. Alone in Heaven
9. On the Faultline (Closure to an Animal)
10. Wolf & Raven
11. I Have a Right
12. Black Sheep
13. Among the Shooting Stars
14. Tallulah
15. Paid in Full
16. Flag in the Ground

Encore:

1. Victoria's Secret (Tony & Elias)
2. The Wolves Die Young

Legendaarisen Vodka-outron puuttuminen vähän harmitti, mutta mua oli varoitettu siitä etukäteen, joten ei tullut yllätyksenä. Ehkä sit taas seuraavalla normikeikalla. Ja ehkä se ei haittaa, kun tosiaan kuitenkin kuultiin monen monta muuta aika eeppistä biisiä.

Masilla oli mukana varmaan puolet sen kaikista soittimista, se soitti akustisen kitaran lisäksi myös koskettimia, huilua ja jotakin kummallista lyömäsoitinta. Ei sentään kuitenkaan sitä kuuluisaa saksofonia. Mikäs siinä, jos osaa soittaa kaikkea ja täytyy myöntää että olin kyllä aika tosi iloinen sen läsnäolosta.

Keikka loppui sillälailla hyvissä ajoin ettei ollut mikään kiire, joten kävin hakemassa mun kamat narikasta rauhassa ja hetken vielä tutkailin tilannetta josko bändin jäbyt ois tullu siihen salin puolelle moikkailee. Eivätpä tulleet, joten lähdin sitten kovasti onnellisena iloloikkien takaisin kohti asemaa. Oli hyvä ilta,

Nyt heips,

Rimbs

Own the sky, live in the clouds, defy gravity

Heipparallaa!

Vaihtoelämääni Norjassa on nyt kulunut hieman yli kaksi kuukautta. Aika on kulunut ihan hurjaa vauhtia, mutta vielä on onneksi muutama kuukausi jäljellä.

Mulla on ollut täällä oikein mukavaa, enkä oo oikeestaan juuri stressannut mistään tai kokenut kulttuurishokkia tai edes mainittavaa koti-ikävää, vaikka tottakai sitä nyt vähän kaipaa kavereita ja perhettä. Eniten oli kyllä ikävä ruisleipää (koska sille puhelimessa puhuminen ei vie nälkää eikä auta muutenkaan...) mutta sitten vaihtotoverin sisko tuli käymään ja toi mulle sitä, joten nyt oon taas senkin suhteen vielä hetken ihan fine...:D

Jaksan myös edelleen ihmetellä joka päivä sitä kuinka nättiä täällä on enkä varmaan ikinä kyllästy noihin tuntureihin.

Viimeisen kuukaden aikana ollaan puuhattu koulujuttujen lisäksi kaikkea muutakin.
Helmikuun puolessa välissä vietetiin yksi viikonloppu melkein koko vaihtariporukalla opiskeilijayhdistyksen mökillä Svarstadissa. Oli hauska reissu, perjantaina mm. chillaitiin, pelattiin lautapelejä, kokkailtiin yhdessä ja tutustuttiin norjalaiseen saunaan, joka olikin melko mielenkiintoinen tapaus. Kyllähän mä etukäteen tiesin ihan jopa kahdeksan vuoden takaisesta kokemuksesta, että norjalaiset ei oo kauheen hyviä näissä saunahommissa, mutta silti se ehkä 3-4 neliöinen saunan pukuhuonetta enemmän muistuttava, yksilauteinen huone kiuas nurkassaan herätti mussa ja suomalaistoverissa kovasti hilpeyden ja vähän epätoivonkin tunteita. Olin silti aika onnellinen kun vihdoin oltiin saatu se lämpiämään (kiukaan nupitkin oli rikki...) ja päästiin istumaan löylyyn pitkästä aikaa.
Mökkiviikonlopun lauantaina tehtiin patikointiretki. Piti aluksi mennä katsomaan Trollfoss-nimistä vesiputousta, mutta matkan aikana selvis, että reitti ei ollut kovinkaan talvikuljettava ja vei paljon oletettua enemmän aikaa. Päädyttiin siis muuttamaan vaelluksemme pääkohteeksi Pinås-nimisen tunturin huippu ja käännyttiin sit takasin, seuraamaan omia jälkiämme, joita pitkin olikin sit paljon helpompi ja nopeampi kävellä takas. Paluumatka oli muutenkin kovin hilpeä (ainakin siinä joukossa joss itse kävelin), kukaan ei enää jaksanut välittää kuinka paljon lunta kenkiin meni tai montako kertaa kantohanki pettikin jalkojen alta ja lievää väsymyshysteriaa oli havaittavissa :D "mun kengissä on uima-altaat mun varpaille!"

Sit oli viikon mittainen talviloma, jonka alkupuolisko vietettiin muutaman luokkakaverin kanssa Fredrikstad nimisessä kaupungissa melko lähellä Ruotsin rajaa. Siellä oli hieno puolikkaan tähden muotoon rakennettu vanha kaupunki,  Suomenlinna-tyylisiä linnoituksia (osa niistäkin puolitähden muotoisia), eeppinen silta Norjan suurimman joen, Glomman, yli ja paaaljon patsaita. Eikä yhtään lunta! Tuntui huhtikuulta ja mun piti jatkuvasti muistutella itseäni siitä että on vasta helmikuun loppu. Fredrikstadissa ois myös ollut Pohjoismaiden suurin pienoisrautatie, mutta se ei ollut auki kuin viikonloppuisin joten jäi näkemättä. Mut ehkä sit seuraavalla kerralla.

Loman jälkeen koulu ei ois motivoinu oikein ketään (paitsi yritysvierailu Telenorille oli kyllä ihan kiva), mutta onneks meillä tosiaan on vain nelipäiväinen kouluviikko ja onneks tässä on tulossa kaikkea kivaa ihan muutaman viikon sisään aika paljon. Alkaen heti keskiviikosta, kun mun joka keväiset perinteet jatkuvat ja keikkavuosi vihdoin avataan, kovin kotoisan Sonata Arctican soittaessa akustisen keikan Oslossa. Jeij!

Siinä tais olla kaikki tähän väliin, heips vaan!

Rimbau