Hejsan

Oon palannu jo lähes normaaliin elämään kaiken loppuviikon juhlimisen jälkeen. Tai no, normaaliin ja normaaliin. Loma, joka jatkuu vielä sittenkin kun muu perhe palaa arkeen.  On mulla tosín se yks kuviskurssi ja kertaustenttejä koululla.
Ruotsin, matikan ja enkun lukeminen, joka yrittää olla jotenkin järjestelmällistä. Todennäköisyyslaskut alkaa pikkuhiljaa jälleen avautua mulle. Ruotsin kielioppi ei.
Iltasin pelaan vaan Simssii.

Ystävänpäivänä olin muutaman kaverin kanssa syömässä ja pelaamassa Trivial Pursuittia Jyväsessä. Oli hauskaa ja loppuillasta ihan hysteerinen meininki, väsymyksen ja sokerihumalan yhdistelmänä. Nii joo, ja käytiinhä me sillo aamulla kattomassa wanhojaki.

Oon myös ajellu autolla jonkin verran, koska sellaseenkin mulla on nykyään lupa. On ollu jo muutaman viikon. Äitikään ei enää pelkää kyydissä niin paljon kuin aluks.

Kuuntelen Teräsbetonia ja uutta Amoralia.

Ja syön kakkua, joka jäi yli Jennin vauvelin ristiäisitä. "Pera" on nut Aku.

Rimppa

You're going down, we're yelling abis. You better move, we better dance.

Torstai oli ihan huippupäivää. Koska penkkarit.
En ehkä osaa edes kuvailla sitä fiilistä, varsinkaan näin neljä päivää myöhemmin, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Aamulla fiksialin mun ja Sarinan muistipeliasut loppuun ja sit käytiin pienellä porukalla peruskoululla heittelemässä karkkia pienille (ja myö ei-niin-pienille...) suoraan luokkiin.
9.30 alko Abishow, joka oli myös ihan mahti. Abivideo oli paras ikinä, ja muukin ohjelma tottakai. Rehtorikin selvisi perinteisestä, tukisanalistalla varustetusta puheestaan oikein mallikkaasti.

Abishown jälkeen kiiruhdettiin rekkalakanatiimin kanssa asentamaan lakanat paikoilleen ja tappelemaan kuskien kanssa aikataulusta

Rekka-ajelu oli huikea. Kaikki parhaat kaverit samassa rekassa, ihan vierekkäin liimautuneina, jotta kaikki mahtuis reunaan. Huudettiin niin paljon, abiturienttia ja martsaria että ääni oli lähteä. Karkkisade jokaisen ojikulkijan päälle. Välillä piti komentaa lapsia ettei ne tulis niin lähelle että meinaa jäädä alle. Se tunne, kun katsoo taakse, ja rekkaletka jatkuu lähes silmänkantamattomiin.

Kaikki se työ mitä näiden eteen oli nähty oli sen arvoista. Koska meillä oli ihan huikeeta ohjelmaa ja ainakin ihan parhaat rekkalakanat. Taidettiin muutamat ylävitoset heitellä rekkatiimin kesken nähtyämme ne Vaskiksen hiukan säälittävä pikkulakanat niiden rekkojen kurvatessa Jäähallin pihaan.

Illalla oli vielä jatkot yhdessä niistä martsarin pikkuibaareista, joka oli varattu vain meille. Oli mukavaa, vaikka ei ehkä olisi kannattanut istua suoraan sen kaiuttimen alla, koska korvat soi edelleen vähän...Ei nimittäin oo mitenkään hiljasta touhua kun puol baaria laulaa karaokea...;)

Siinä se tältä erää,

Rimpse