28.5.2014

When the song on the radio sings "Such a perfect day"

Olette ehkä itsekin huomanneet ulkona vallitsevan vuodenaajan, mutta mun on silti ihan pakko hehkuttaa, että KESÄÄÄÄÄH! Se hiippaili salakavalasti nurkan taakse, josta se viimeviikolla sitten helteiden muodossa loikkasi esiin. Olin jo unohtanut miten parasta on kun on lämmin ja voi mennä ulos miettimättä sen kummempaa pukeutumista, ainakaan lämmöneristyksen kannalta.



Yksi varma kesänmerkki on se, että mä oon lakannut mun varpaankynnet. Tottakai tapani mukaisesti jokaisen (tai ainakin melkein) iloisesti eri väriseksi.
Istuin parvekkeella kynsilakkapurkkiarmeijan keskellä, popitin spotifystä kesäsoittolistaa täysillä ja fiilistelin ihan mahtavaa ukkos-kaatosadetta, ja samaan aikaan aurinko paistoi ihan ku mitään sadetta ei olis ollutkaan.
Saatoin olla hiukan onnellinen.


Lakkiaset on lauantaina ja meno kotona sen mukainen. Koko ajan imuroidaan, puunataan, pestään ja tomutetaan, jotta talo olis sit siisti kun päästään partyissa siihen vaiheeseen että vieraat tulee. Parina aamuna oon heränny alakerrasta leijuvaan kakun tai jonkun muun leivonnasen tuoksuun, kun lomaileva äiti on leiponu juttuja valmiiks. On sitä huononpiakin tapoja herätä, en valita ;)

Uskomatonta, että nuo on jo nyt, aika on menny taas ihan tajuttoman nopeesti sieltä maalaiskuun lopusta.


Ens viikolla alkaa työt, reteesti viiden päivän kepparileirillä. Lapsia on tälläkertaa onneks melkein puolet vähemmän ku edellisellä kerralla, joten ehkä en oo heti ekan päivän jälkee ihan kuollu. Ja saatiin suunnittelutkin vihdoin tehtyä, joten eiköhän tuo ala tuosta rullaamaan. 

Tähän väliin se on nyt heips,
Rimpe


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti