21.1.2018

Lanes of memory paved by sweet frozen moments



Tällä hetkellä elämä on aika kevyttä ja helppoa.

Loppuviikosta satoi paljon luntaluntalunta ja oon ollut siitä aika onnellinen.
Onnellinen oon ollut myös lyhyistä koulupäivistä ja nelipäiväisestä kouluviikosta.
Kuten myös kaikista tulevista keikoista, koska niin hyviä bändejä ja vihdoin juttuja joita oon odottanut ikuisuuksia.


Viimeviikon perjantaina ilmassa olivat ensimmäiset merkit tällä hetkellä vallitsevasta talven ihmemaasta, kun maailma oli yön aikana muuttunut kuurasta valkeaksi. Otin kameran mukaan ja kipaisin metsään kovinkin innostuneena. Pettymys oli melkoinen, kun myöhemmin huomasin, että joko kamera, muistikortti tai tietokone oli onnistunut menestyksekkäästi korruptoimaan suuren osan kameran näytöllä ihan hyviltä näyttäneistä kuvista. Tiedä sitten mikä näistä kolmesta, mutta tässä näette niitä muutamia otoksia jotka ovat edelleen lähes kunnossa.


 Yks niistä jutuista, joita oon odottanut ikuisuuksia on tää:

Ben Varonin uusi bändi, joka on viimein julki!
Oon koko ajan enemmän innoissani ja tää biisi kuulostaa jokaisella kuuntelukerralla vähän paremmalta.
Ei enää montaa viikoa, niin nähdään nääkin livenä ekaa kertaa. Cool.
(Ja siis oikeasti, oon odottanut tätä vuoden, Amoralin vikasta keikasta saakka...)




Riina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti