2.1.2014

Alku-unien teemapuistoja, kuusenkylkiä, taikatalvia

Muun muassa niitä on kuulunut menneeseen vuoteen.

Tänä vuonna kulkeudun suosiolla massan mukana, ja teen mukisematta sen minkä lähes kaikki muutkin. Postauksen viimevuodesta.




Tammikuu

Nautin talven kauneudesta.
Vietin yhden iltapäivän kavereideni kanssa Hesburgerissa ja
näin Elisabethin pitkästä aikaa.
Koulussa oli nostalgia-teemaviikko.
Kävin katsomassa koulun proggis-näytelmän kaksikin kertaa.




Helmikuu

Mulla oli koeviikolla vapaapäivä jonka päätteksi leivoin vartioni kanssa runebergintorttuja.
Viimeiset tanssiharkat.
WANHAT!!



Maaliskuu

Mielenkiintoisesti pimeassä metsässä rämpimisellä alkanut AH-MY-HIRVI-retki,
jolla hämmennys valtasi kehon ja mielen.
Pimeää aikaa, en oikein kirjoittanut mitään mihinkään.



Huhtikuu

HeviSaurus-musikaali Annan kanssa.
Partiopamaus.
Partion leikki-ilta ja 4H:n leirinohjaaja koulutus, jossa tuli naurettua ihan liikaa yhdelle vaivaiselle makkaratikulle.




Toukokuu

Paljon partiota: Heureka'13, Alces alces ja 5-kamp Ruotsissa. Oli ihan parasta.
Käytiinhä me noiden ihkujen kaa lintsilläkin tokavikassa kokouksessa.
Koulukiireitä ja vuoden viimenen koeviikko.
Game Event ja pomppulinna koulun salissa.





Kesäkuu

Kesäloman alku.
Pidettiin Sarinalle yllättävääkin yllättävämmät yllätyssynttärit.
Kaks leiriviikkoa, teemoilla keppihevoset ja koirat.
Parhaat työkaverit. Video huutavista vuohista ja sulkapalloa.
Omitusia unia.
Koiran lenkitystä ja vauvauutisia.
Kaupunkipäivä vaarin ja Juhon kanssa. Toteutunut toive.
Bilsan lukua.
Hellettä.




Heinäkuu

Hepulipäiviä.
DeviantARTissa roikkumista.
Lisää biologiaa koulukirjoista.
Kavereita.
Monta mökkiviikkoa.
Lämpimiä kesäöitä.
Helle vain jatkui.




Elokuu

Partioleiri TIMMI'13
Koulun alku ja abi-vuoden aloitus.
Takana istunut Tiia tökki mua selkään koko alkutilaisuuden ajan.
Nukutti ja nauratti samaan aikaan.





Syyskuu

Ensimmäinen kokous seikkailijajohtajana, jännitti vähän.
Abien sadan aamun pyjamapäivä ja abihupparien saapuminen.
BILSAN KIRJOTUS!
Boom Kah-keittiö äitiviikonlopussa.
Hepulipäiviä, once again.
Kuuntelin paljon Nightwishia.
Hymyilin paljon. koska tapahtui kaikkea kivaa.



Lokakuu

Eka ajotunti.
Taksvärkkipäivä ja syysloma.
Nautin koulunkäynnistä helpon ekan jakson jälkeen.
Fiilistelin syksyä.
Kuvisdiplomin alottelu.




Marraskuu

Täytin 18v.
Kaipasin jo joulua ja talvea ja aloittelin joululaulujen kuuntelemista.
Muutuin levottomaksi.
Kuvisdiplomi loppuun. Pitkiä koulupäiviä ja vähän panikointiakin sitä tehdessä.
Lukion viimenen normikoeviikko.
Autoilua autokoulussa.
Puoliyllätykselliset synttäribileet by Anna, Ida ja Elisabeth.
Mun eka kerta baaria muistuttavassa paikassa.
Nightwishia leffateatterissa.





Joulukuu

Keikkailua: Haloo Helsinki! ja Raskasta Joulua.
Kouluporukan pikkujoulut.
Paljon joululauluja.
Pääsin läpi teoriakokeesta.
Ehkä tehokkain loma pitkiin aikoihin: viikonpäivät hukassa, päivät vaan kuluu.
Frendejä ja How I met your motheria enemmän kuin olisi ehkä terveellistä.

Uuden vuoden kunniaksi ajattelin myös antaa teille pienen mahdollisuuden vaikuttaa tämän blogin sisältöön ja samalla saada tänne ehkä jotain uutta ja erilaista asiaakin.
Postausaiheita ja haasteita yms. otetaan siis vastaan. Heittäkää kommentilla jos jotain tulee mieleen.

Rimpsa

1 kommentti: