15.3.2014

"Muurahaisilla ei ole moraalia."

Tähän johtopäätökseen päättyi viime viikolla koulun ruokalassa pöydän toisessa päässä istuneiden ykköspoikien keskustelu siitä, onko eläimillä moraalia, vaiko ei. Saatoin hiukan nauraa.


Joo. Aatelin vaa tulla kertomaan että oon edelleen elossa, kirjotuksista huolimatta. Eli ei hätää,
en ole jäänyt kirjapinon alle litistyksiin...;)
Takana nyt kaks koetta, äikän esseeosa, joka saattoi mennä ihan hyvin tai sitten ei. En tiedä. 
Kirjotin siitä Muumijutusta, missä piti pohtia pelkoja ja niiden hallitsemista tekstin pohjalta. 
Kun sanaa Vilijonkka on tuijottnut tarpeeksi kauan, se alkaa kuulostaa tosi tyhmältä...
Ja sit enkku. Se oli vaikee, mistä hemmetistä minä tiedän mikä on nousuvesi englanniksi? 
Jäljellä vielä ruotsi maanantaina ja matikka keskiviikkona, ja sit koittaa vapaus. Jee.

Koin tänä aamuna herätessäni ihmetyksen hetkiä, kun nukkumaan mennessäni ulkona oli vielä täysin lumetonta ja keväistä, mutta kas kummaa kun aamulla satuin vilkasemaan ulos niin maisema olikin muuttunut kovin paljon valkoisemmaksi ja talvisemmaksi. Eipä siinä mitään, parempi että tulee nyt kuin kuukauden päästä...

Nyt, saatte vielä toisenkin vanhan kuvan, jotta tää ei ois niin tylsä ja sit saatte taas pärjäillä.

Rimbu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti