Niin erilaiset yhdessä ollaan, mut mun elämässä riittää kun oot tässä

Lauantaina kotiuduttiin tän vuotiselta partioleiriltä, Vantaan lippukuntien yhteiseltä Mahti 14:sta.
Oli hauskaa vaikka etukäteen olikin taas vähän sellanen "onks mun ihan pakko?"-fiilis.
Oltiin Annan anss asavupestissä, mikä tarkoitti alkuviikosta vähän enemmän ja loppuviikosta taas vähän vähemmän, lasten kanssa ohjelmalaaksoissa käyntiä, lapsukaisten auttamista mm. etsimään tavaroitaan rinkastaan ynnä muuta mukavaa sekä rutkasti yleistä savussa hengailua ja häröilyä.
Parasta oli kun saatiin muiden johtajien kanssa aivopestyä koko savu kuuntelemaan ihan innoissaan Robinia, laulamaan sitä mukana ja joraamaan sen tahtiin. Mission succeed.
Sääkin suosi ja paria helteestä johtunutta, erittäin tervetullutta ilmaa ihanasti raikastavaa ukkoskuuroa lukuun ottamatta kaikki meni senkin puolesta hyvin.
Rakastan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun kaikki monta kymmentä leirillä olevaa VaMelaista istuu pitämässa sadetta samassa katoksessa, pitkän raakalaudasta rakennetun pöytäviritelmän ääressä, kuka mitäkin tehden, jutellen ja Robinia hoilottaen. <3

"Noi sun läpät saa mun aivot heti tilttaamaan,

kuka opetti sut silmää tolleen vinkaamaan? 

Kun sä räpyttelet ripsii mun äly menee kipsiin en virtaa saa

Buuttaa mut tai alan ti-ti ti-ti-tilttaamaan woo

ti-ti tilttaamaan woo ti-ti ti-ti tilttaamaan."

Mua vähän ärsyttää että mulla oli mun metsäpuhelin, jossa ei oo kameraa, mukana enkä ollu älynny ottaa oikeetakaan kuvailuvälinettä mukaan, koska siellä oli joka ilta tosi nättiä. Siinä vaiheessa kun leiri hiljeni ja aurinko painu puiden taa, oisin vaan halunnu juoksennella ympäriinsä räpsimässä kuvia, mutta ei sit.

Nyt se on tähän väliin heipparallaa ja öitä,

Rimpsa