3.12.2014

Weather's getting colder, winter claims the land

Joulukuu on uskomattoman kaunis.
Aurinko, joka tulee esiin synkän kolean marraskuun jälkeen, juuri sellaisena kuin siitä ehkä eniten pidän. Oranssina ja suurena, lähempänä maata, ja värjää kaiken pastellinoranssiksi. Kaamosajan auringonpaiste on lempeää ja lämpimänsävyistä, eikä häikäise, toisin kuin kevättalven aggressivisen kirkas ja vaalea aurinko.
Kaikki muukin  on pastellinsävyistä ja haalean vaaleaa. Talvitaivas, kuivuneet heinänkorret, kuurainen asfaltti aamuisin. Jouluvalot on parhautta.
Tunnelma on odottava. Luonto odottaa lunta ja oikeaa talvea. Ihmiset odottavat lunta ja oikeaa talvea, lomaa, rauhaa, pikkujouluja, hyvää ruokaa, kuusentuoksua ja kuka mitäkin.



Tottakai oon fiilistelly jo tulevaa joulua ties kuinka paljon. Soittanut niitä kuuluisia joululaulujani, jatkuvalla soitolla, ripustanut jouluvalot huoneeseeni ja jopa saanut tehtyä tän vuoden joulukorttikuvankin kerrankin ajoissa. Lukiokaveriporukan pikkujoulut on suuniteltuna ja koulussakin askarreltiin eilen joulukoristeita meidän, eli ekan vuoden graafisten suunnittelijoiden, järjestämään joulujuhlaan, joiden teema on 20-luvun joulutanssiaiset.
Ja näinpä tänään kotimatkalla vuoden ekan joulukuusimainoksenkin.

Huomenna ensin koulua ja sitten illalla Sonata Arcticaa The Circuksessa. Jei. Enhän mä tätäkään oo venannu ku joku kaks kuutautta.

Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti